sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Loppuneet - Maalis/Huhti/Toukokuu

Hello everybody! Toivottavasti teidän juhannus meni mukavasti ja turvallisesti, oli sää sitten miten kökkö tahansa.
Tänään käydään läpi kevään loppuneita tuotteita - en mitenkään saa yhden kuukauden aikana käytettyä sellaista kasaa että sitä kannattaisi esitellä, mutta sen sijaan kerään aina sinisen korini täyteen ja esittelen loppuneet sitten. Nyt kerkesi mennä 3 kuukautta siihen, että kori oli täynnä mutta on niitä tuotteitakin aika monta! Paljon näytteitä ja matkakokoja, mutta joitakin täysikokoisiakin mukaan mahtuu.


Siinäpä ne ovat, koko sakki koossa. Mukana on niin kosmetiikkaa, ihonhoitoa kuin hiusjuttujakin. Let's jump right in!


MAC MATCHMASTER SHADE INTELLIGENCE COMPACT sävyssä 1.0 oli MACin versio tyynymeikkivoiteesta. Tämä ei itseasiassa ollut ihan loppu, mutta oli ollut avattuna sen verran kauan etten enää uskaltanut käyttää. Ihan peruskivaookoo meikkivoide, muttei mitään erikoista kuitenkaan. Tämän postauksen + edellisten loppuneiden Macit on nyt muuten vaihdettu huulipunaan, sävyssä Really Me. Instasta löytyy kuva siitä.

MAC PREP+PRIME BEAUTY BALM COMPACT SPF30 oli voidemainen meikkivoide, vaikkakin kulkee BB-voiteen nimellä. Mielestäni peittävyys oli lähestulkoon täyspeittävän tasolla, mutta lopputulos jäi omaan makuuni turhaan raskaaksi iholla. Käytin tästä sävyä Extra Light.

MAC STUDIO TECH sävyssä NW15 oli jännä tapaus, kyseessä oli siis "unique blend of water, emollients and powder to give a natural, matte finish" ja kuvailisin koostumusta edellisen tapaan voidemaiseksi, melko paksuksi ja peittäväksi. Tämänkin kohdalla lopputulos jäi kyllä mataksi, mutta turhan raskaaksi ja ei pysynyt kivan näköisenä kovin pitkään.


GREENSCAPE ORGANIC COCOA BUTTER HAND & NAIL CREAM oli todella hyvä käsirasva, tuhti mutta imeytyi nopeasti ja tuoksui tosi hyvältä. Ostin tämän joskus Stockan päivittäiskosmetiikan puolelta. Suosittelen kokeilemaan jos jossain tulee vastaan.

SEPHORA TOFFEE  CREAMY BODY WASH oli jo ihan luvattoman vanhaa tavaraa, ostettu Nizzan Sephorasta joskus vuonna keppi ja kivi. Tuoksui kyllä edelleen täysin autenttiselta ja koostumuskin oli ihan kunnossa, mutta tätä ei ollut enää paljoakaan jäljellä joten au revoir. Tuoksu oli tässäkin todella kiva ja koostumuskin mukava, joskin melko juokseva.


AUSSIE 3 MINUTE MIRACLE RECONSTRUCTOR DEEP CONDITIONER oli taattua Aussie-laatua, tuoksui taivaalliselta ja selvitti tukan hyvin. Tämä sisältää aloe veraa ja sitruunamelissan uutetta. Opin juuri muuten, että Balm Mint tarkoittaa sitruunamelissaa! :D

RICH MIRACLE RENEW CC SHAMPOO on taas kerran sarjassamme taivaallisen tuoksuisia tuotteita, tämä tuli muistaakseni joskus Bette Boxista (tai silloinen Livbox) ja vaikken nyt täysin ymmärrä miten shampoo voi olla color correcting  niin kiva shampoo tämä oli silti ja voisin ostaa täysikokoisenakin.


DERMALOGICA PRECLEANSE on maailman paras puhdistusöljy, piste. Ei lisättävää. Tuoksu on ihanan rauhoittava olematta kuitenkaan tunkean yrttinen, koostumus pesee meikkivoiteen vaivatta pois eikä tämä ärsytä silmiä. Täydellinen ykkösvaiheen putsari, ja Dermalogica nyt on vaan ihan pirun hyvä tuotesarja.

MÁDARA MULTI ACTION MICELLAR WATER sisältää myös hyaluronihappoa. Ostin tämän muistaakseni joulunjälkeisistä aleista, tämä tuli yhdessä Mádaran Oil-To-Milk-kuorinnan kanssa samassa paketissa. En ole juurikaan käyttänyt luonnonkosmetiikan misellivesiä, mutta tämä ajoi asiansa moitteetta, joskin parempiakin misellivesiä löytyy ja tuskin tulen tätä uudelleen ostamaan. Miinuspuoleksi voisi sanoa, että tätä tuntui tarvitsevan enemmän kuin esimerkiksi tällä hetkellä käytössä olevaa Nivean misellivettä. Minun ihonpuhdistusrutiiniin kuuluu siis misellivesi heti kakkospuhdistuksen jälkeen, joten tavaraa kuluu ihan kiitettävällä tahdilla.


KARDASHIAN BEAUTY FACE POWDER sävyssä Light 500 oli puhtaasti tarvehankinta Kankaanpään Citymarketista, kun oltiin anoppilassa visitoimassa ja puuteri oli päässyt unohtumaan kotiin ja halusin kokeilla jotain uutta. Tämä oli melko vahvasti hajustettua, mutta muutoin ihan ookoo puuteri, huonompiakin olen kokeillut. Tämä on ainoa tuote (huulikynien lisäksi) joita kerkesin kokeilemaan koko merkiltä, nythän se taitaa olla lähestulkoon jo kuollut ja kuopattu. Blogosfäärissä merkin tuotteet on teilattu aika lailla maan rakoon, mutta tämä puuteri oli ihan yllättävän käyttökelpoinen kuitenkin.

MAX FACTOR FACEFINITY COMPACT FOUNDATION sävyssä 01 Porcelain oli edellistä paljon huonompi mielestäni, teki kasvot "raskaiksi" eikä pitänyt mattana kovinkaan pitkään. Ei jatkoon.


Tässä kaikki näytekokoiset loppuneet, joista Terre d'Ocin viikunaseerumi oli ihan superihanaa ja voisin ostaa sitä todellakin täysikokoisen kappaleen. Real Blend-kasvosaippua teki kasvoista nahkean nihkeät ja tuoksu oli ihan saippuainen, ei jatkoon. It's Skinin Basil Seed-kosteusvoide oli korealaista laatua, ei valittamista. Weledan Almond-sarjan kosteusvoiteesta tykkäsin, olen muistaakseni joskus käyttänyt tätä täysikokoisenkin putelin. L'Occitanen Divine Creamista jäi mieleen hyvä tuoksu, ja öljyputsarista ei oikeastaan mitään paitsi se, ettei se ollut Dermalogican ja MACin vastaavien veroista. Hiusvärin mukana tullut hoitoaine oli tuttua tavaraa, selvittää tukan hyvin ja tekee siitä tosi kiiltävän.


YVES ROCHER NUTRITIVE VEGETAL ULTRA-RICH CLEANSER oli tarkoitettu kuivalle ja todella kuivalle iholle ja yllätyksekseni se toimi tosi hyvin eikä jättänyt kiristävää tunnetta kasvoille. Käytin tämän loppuun kasvoharjan ja Foreon kanssa, works just fine. Tuntui tosin kestävän ikuisuuden ja oli vähän "tylsä" tuote, joten en varmaan osta uudestaan kuitenkaan.

MIA HÖYTÖ KAUNIS CLEANSING GEL oli myös pesutehoiltaan hyvä ja kasvoille hellävarainen. Tämän tuoksu oli kuitenkin siinä määrin luotaantyöntävä etten enää osta uudelleen. Tuote on luonnonkosmetiikkaa.

HERBINA ENERGY BOOST MICELLAR-VESI oli oikein hyvä marketista saatava misellivesi, tuoksu oli raikkaan kirpsakka ja puhdistusteho hyvä.

EKOPHARMA PUHDISTAVA VADELMAVAAHTO toimi hyvänä kakkosvaiheen putsarina lähinnä viime kesänä, kun iho oli öljyisempi. Koen kaikki puhdistusvaahdot enemmän tai vähemmän kuivattavina, ja sitä tämäkin lievästi oli. Hassua muuten, että tämän vadelmasarjan putsariksi oli valittu vaahto, kun tuotesarja on muutoin reilusti kosteuttavan puolella. Luonnonkosmetiikkaa tämäkin.


CIEN SOFT MAKE-UP PADS on tosi hyviä perus vanulappuja, käytössä joka päivä ja edullisia. Jatkoon.

NARS PRESSED POWDER sävyssä Flesh on yksi mun suosikkipuutereita, ja pitäisikin tilata uusi tällainen käyttöön kun tämä loppui. Sävy Flesh on mun kalpealle iholle oikein passeli. Hintavahan tämä on (36€) mutta mielestäni sen väärti.

MISSHA SIGNATURE SCIENCE BLANC PACT sävyssä 21 oli myös ihan kiva peruspuuteri, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan. Misshan BB-voiteet on ihan kunkkuja, mutta tämä puuteri ei ihan yltänyt sen tasolle. Eikä varsinkaan yllämainitun Narsin tasolle. Tämä olisi kyllä paljon edullisempaa.


LYCOPENE CREMA RINNOVANTE tuli muistaakseni Birchboxin mukana silloin, kun kyseinen boksi minulle vielä tuli. Tämä kosteusvoide sisältää 19:ta eri kasviperäistä uutetta, ja on täynnä antioksidantteja ja muita hyviä ainesosia. Tätä oli tässä purkissa niin vähän, etten oiken ehtinyt muodostaa kunnollista mielipidettä. Tuoksu oli aika kasviperäinen, sen muistan. Tämä on saanut tosi hyviä arvosteluja kyllä, joten mielenkiintoinen tuote.

DERMALOGICA INTENSIVE MOISTURE BALANCE on mulla käytössä yövoiteena (omistan myös isomman tuubin) ja on erittäin hyvä kuivalle ja kosteusköyhälle iholle. On paksua, muttei rullaudu ja imeytyy suhteellisen nopeasti. Jotenkin tämän jättämä tunne iholle on vaan luksusta. Suosittelen kokeilemaan, lämpimästi. Hintaviahan Dermalogican tuotteet ovat, mutta usein niitä on tarjolla myös pienempinä kokoina tutustumispakkauksissa. Omani olen ostanut Kosmetologikauppa.fi:stä.

BRIOGEO DON'T DESPAIR, REPAIR DEEP CONDITIONING MASK tuli myös aikoinaan jostakin boksista, olisko ollut Boxycharm ja olen tätä käyttänyt parikin pientä tuubia. Ei mitään ihmeellistä, mutta kyllä tätä käyttäisi paremman puutteessa. Onneksi moisessa puutteessa ei tarvitse olla kuitenkaan, joten en tule tätä itse ainakaan hankkimaan. Selvitti kyllä tukan, mutta ei jättänyt hiuksia mitenkään superhyvän tuntuisiksi eikä tuoksunut kovinkaan erikoiselta.

GLAMCANDY I HYDRATE YOUR FACE MOISTURIZER tuli muistaakseni Asosin kosmetiikkajoulukalenterista. Tuoksui melko miehekkäältä, mutta oli ihan ookoo kosteusvoidetta, ei saanut ihoa ainakaan mitenkään villiintymään. Ei kuitenkaan tuonut mitään ihastumisen tunnetta, joten ei jatkoon.


3 L'Occitanen minikäsirasvaa, jotka tulivat merkin omasta joulukalenterista. Shea- ja manteliversiot tuli käytettyä äkkiä pois ja ne ovat hyvää tavaraa, mutta ruusuntuoksua en voi vaan mitenkään sietää ja tämän käytin hampaita kiristellen töissä pois. Kosteutustehot kaikissa hyvät (Sheassa tietysti parhaat) mutta tuota ruusua ei tarvitsisi mun mielestä valmistaa lainkaan :D


DIOR ONE ESSENTIAL INTENSE SKIN DETOXIFYING BOOSTER SERUM (johan on nimellä paiskattu) oli sen verran pieni näyte ettei tästä riittänyt kuin noin puoleentoista käyttökertaan joista niistäkään ei jäänyt suurempia muistikuvia. Kertonee siitä, että edullisemminkin saa suurempia tuntemuksia jättäviä tuotteita. Rakastan seerumeita, ja kiva oli kokeilla, mutta pysyttelen hivenen edullisemmissa tuotteissa.

URBAN DECAY EYESHADOW PRIMER POTION ANTI-AGING on ihan huippukamaa, tykkään tästä antiaging-versiosta kun se peittää mielestäni parhaiten silmäluomien väriepätasaisuudet. Tykkään kyllä ihan kaikista tämän tuotteen versioista, ihan parasta parsaa. Jatkoon todellakin.

THE BODY SHOP ALMOND NAIL & CUTICLE OIL oli hienoinen pettymys, tuote tuntui kovin alkoholipitoiselle eikä kovinkaan kosteuttavalle. Tuoksu oli kyllä hyvä, mutta ainakin minun kynsinauhani tarvitsevat tuhdimpaa öljyä.


DOLCE & GABBANA PERFECT MATTE LIQUID FOUNDATION oli SoChoixin mukana tullut meikkivoidesample, ja tästä pienestä purtilosta riitti muutamaan käyttökertaan. Ei mikään maailmaamullistava kokemus, eikä mielestäni sen hinnan arvoista, mutta ihan käyttismeikkivoide kyllä. Ei soveliain kuivalle iholle kylläkään. Minulla sävyssä Classic 60.

MILANI AMORE MATTALLICS LIP CREME on mielestäni tosi kiva tuote, tykkään näistä kaikista Milanin metallimattalakoista kovasti. Tämä yksilö oli tullut jo tiensä päähän, vaikka tavaraa hylsyssä vielä jonkin verran oli. Tämän sävy oli 04 Cinemattic Kiss.

ESSENCE XXXL LONGLASTING MATT LIPGLOSS sävyssä Velvet Rose oli myös tullut elinkaarensa loppuun ja kuivahtanut. Tämä oli varmaan yksi mun ensimmäisiä mattapunia, ja tykkäsin näistä aikoinaan kovasti (kun en paremmasta tiennyt). Koostumus on melkolailla samanlainen kuin NYXin Soft Matte Lip Creameissa, moussemainen ja ei kovinkaan kestävä. Tuotetta ei myöskään voinut lisäillä päivän mittaan kovinkaan paljon, sillä se rupesi murustumaan ja kerääntymään tiettyihin kohtiin huulilla ikävästi.

Sellainen kasa loppuneita. Huhhuh, tästä postauksesta tuli kyllä melkoisen pitkä, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti.

Oliko tuttuja tuotteita?

perjantai 23. kesäkuuta 2017

BeautyBox5 - Toukokuu '17

Hullunkurista ja ihanan aurinkoista juhannusaattoa, rakkaat lukijani! Toivottavasti olette mökillä/festareilla pitämässä hauskaa (ja teitä syö sadat hyttyset ihhihih) koska ansaitsette sen, ihan jokainen. Truly. Ja meille jotka olemme töissä ja pitämässä kansantaloutta pyörimässä juhlapyhienkin aikaan: Malja meille myös. Cheers.

Tänään kurkataan BeautyBox5:n sisään, tarkemmin sanottuna toukokuun boksiin. Tämä kustantaa Shipito-postikulujen kanssa yhteensä noin 19 dollaria kuukaudessa, ja tämä on mun kolmas BB5-boksini. Olen edelleen vähän ymmälläni että onko tämä kiva boksi vai ei, mutta testailu jatkuu. Kaikki tämän toukokuun boksin tuotteet on muuten täysikokoisia, joten siitä plussaa! Mukana tuli myös extratuote, joka esitelty yhdessä muiden tuotteiden kanssa.


Toukokuun teemana on "Summer Date Night" ja joooo, kyllähän nämä tuotteet tuohon teemaan uppoaa.



Mukana tulee hyvä tuotelappu, tykkään näistä kuten olen ennenkin todennut! Helpottaa bloggaamista huomattavasti (Ipsy, I'm looking at you!)


JELLY PONG PONG HIGHLIGHTING PENCIL - $17.95 - LINKKI
Tämä on ovh-hinnaltaan melkoinen suolainen, eikö teistäkin? Kyseessä siis vähän samankaltainen kynä kuin NYXin Wonder Pencil, mutta tämä on persikkaisen sävyinen ja sopii kuulemma luomivärin pohjustajaksi, highlighteriksi ja peitevoiteeksi. En tiedä siitä, mutta kokeilen tätä varmaan vesirajan kirkastamiseen tms. Sisältää Rooibos- ja Maracuja-uutteita.


 DE LA CRUZ ARNICA SALVE - 0.75$ - LINKKI
Arnikavoidetta! Olen tästä kuullut joskus, mutta en ollut itse ennen tätä käyttänyt. Tämä voide on varsinainen monitoimituote - tästä saa avun niin kuivalle ja halkeilevalle iholle kuin lievittämään kipuja, auttamaan seisomatyöläisen kipeitä jalkoja ja lievittämään mustelmia. Ohhoh. Mulla ei varsinaisesti ole kuivaa taikka halkeilevaa ihoa, mutta säästän pahan päivän varalle. Mihin te tätä käytätte, jos on teille tuttu tuote?


JERSEY SHORE COSMETICS LIP CONDITIONER - $10 - LINKKI
Okei, mulle tulee Jersey Shoresta mieleen vaan Snooki, JWoww ja Situation, ja hihittelinkin tätä ensin. Mutta tämä huulirasva on varsin käypää tavaraa, tuoksuu hyvältä (Vanilja-kookos!) ja kosteuttaa huulia mukavasti, anti-aging-ominaisuudesta en mene vannomaan. Käyttöön kuitenkin! Firmalla on myynnissä myös kaikenlaista muuta luonnollista kosmetiikkaa ja myös aurinkosuojatuotteita. 


DAILY CONCEPTS EXFOLIATING BODY SCRUBBER -  $10 - LINKKI
Tällaisen olen saanut ennenkin, muistaakseni Glossyboxin mukana. En oikein osaa suihkussa käyttää mitään apuvälineitä, vaan kuorin kuorinta-aineella useimmiten, ja lahjoitinkin sen ensimmäisen kappaleen pois. Katsotaan nyt miten tämän kanssa käy. Tämän kerrotaan käyvän kaikille ihotyypeille, jopa herkälle iholle ja sienessä on Smart Label, joka haalistuu pois kun sieni on aika vaihtaa uuteen.


COUGAR BEAUTY LIQUID LIPSTICK 'RIOJA' - $8.90 - LINKKI
Sävyä kuvaillaan Cougar Beautyn (olenkohan mä jo puuma-osastoa?) sivuilla sanoin "A deep and daring red wine shade". Kuvassa muuten liian korallinen ja kirkas, toistuu ainakin minun ruudulla näin. Kurkatkaa vaikka linkistä oikea sävy. Huulipunia on aina kiva saada, tätä en ole vielä huulilla kokeillut. Tuoksu on aika tarkkaan tutti frutti, ja pakkaus muistuttaa vähän Lottie Londonin ja Makeup Revolutionin Lip Kittien pakkauksia. Tässä ei kylläkään tullut rajauskynää mukana. Huulipuna lupaa 24h pysyvyyttä ollen silti kosteuttava.




NANACOCO JUMBO EYE & LIP PENCIL 'LIME FESTIVAL' -  $3.50 - LINKKI
Okei, olkoon vaan silmä- ja huulikynä mutta aika huumorintajuinen saa olla että tätä laittaa huulilleen ainakaan normaalissa päiväkäytössä. Kynä on nimensä mukaisesti limenvihreä ja pigmenttiä löytyy ihan kivasti. En tiedä missä ja milloin tulen tätä käyttämään vai tulenko ollenkaan - voi olla että jatkaa matkaansa mun luota muualle. Nämä kynät on ihan kivoja, mutta pitääkö ne aina tulla ihan ihmeellisissä sävyissä?


Semmoinen kattaus. En ole edelleenkään mitenkään superinnoissani tästä boksista - jotenkin tulee tunne että halutaan päästä mahdollisimman halvalla. Voikin olla että perun tilaukseni melko pikaisesti.. Ehkä katson kesäkuun boksin vielä. Tämä voisi olla kiva boksi sellaiselle jolla ei ole paljoa meikkejä/ei tiedä niistä paljoa/matalat standardit omistamilleen meikeille. Mä en ole mitään noista edellämainituista ja siksi nämä tuotteet on ehkä mulle vähän plääh.
Boksin tuotteiden arvo on 51.10 dollaria, eli ihan ookoo sinänsä.

Mietin ensin, kirjoittaisinko tästä ollenkaan mutta sitten ajattelin että joku muu saattaa pohtia tämän boksin tilaamista ja ehkä googlettaa ja osuu tänne lukemaan näitä arvosteluja ja saa siitä joko lisäpontta tehdä tilauksen tai jää vielä miettimään parempia vaihtoehtoja. Niin tai näin, jos tästä on jollekin teistä hyötyä, niin ihan mahtava homma.

Jäisikö teillekin plääh-olo näistä tuotteista?

torstai 22. kesäkuuta 2017

Isadora Prisma Wheel Highlighter Palette - Arvostelu + swatchit!

Heippa! Tänään loistetaan kilpaa auringon kanssa ja tutustutaan IsaDoran uuden Get the Glow-kevätkokoelman ehdottomasti ihanimpaan tuotteeseen - Face Glow Prisma Wheel-korostuspalettiin sävyssä 50 Rainbow Highlights (en tiedä, onko muualla maailmassa myynnissä kenties muitakin sävyjä?). Näitä vastaavannäköisiä paletteja on muitakin, niin korostamiseen kuin varjostamiseen ja poskipunalle mutta niissä taitaa olla viiden sijaan kolme sävyä kussakin? Tämän paletin lisäksi Get the Glow-kokoelmassa on huulikiiltoja, huuliglitteriä ja hologrammipulveria kynsille + kynsilakkaa.

Hankin tämän ihanuuden Kicksista jokin päivä sitten, olin käynyt ensin kokeilemassa ja swatchaamassa tätä pikaisesti ja se jäi kummittelemaan mielen perukoille sen verran, että ruokaostosten lomassa käväisin Kicksissa hakemassa tämän mukaani. Kicksissa on menossa nyt Summer Salet, mutta mitään itselle kovin erikoista ei ollut alennettuna joten pysyttelin lujana ja ostin vain tämän. Hintaa paletilla on 29,90€ ja Kicksin lisäksi tätä olen nähnyt IsaDoran hyllyillä myös Citymarketissa ja Sokos Emotionissa. Ihanaa drugstore-kosmetiikkaa siis! (Saatoin tehdä aiheeseen liittyvän tilauksen BeautyJointille tovi sitten, sekä Anastasian UK-sivuilta myös jotain tulossa.. Haul coming!)



Paletti muistuttaa sävyiltään hieman Kat Von D:n Alchemist-palettia, joskin Alchemistin pannut ovat 4 kertaa pienempiä ja vielä enemmän duochrome-efektillä varustettuja. Päivittäiseen käyttöön, sanoisin tämän Isadoran riittävän oikein mainiosti. Hintaa Alchemistilla on suunnilleen saman verran kuin tällä, olisiko pari euroa ollut enemmänkin Sephorassa.



Tämä on mun mielestä hintalaatusuhteeltaan erinomainen paletti, josta riittää iloa pitkäksi aikaa ja monenlaisiin meikkeihin. Jollekulle nämä värit saattaa olla hieman put off, mutta niitä ei kannata pelätä, ja neutraalejakin värejä tästä löytyy. Itse olen ostoksestani erittäin iloinen! Highlightereitahan ei voi koskaan olla liikaa...?
Mikäli siis kokoelmasi on vailla pehmeitä, pigmenttisiä muttei liian glitterisiä korostuspuutereita ja etsit ehkä muuta kuin perus shampanjanväristä hohtoa, niin check this out!



Mitäs tykkäätte? Sopisiko omiin kokoelmiin?

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ipsy Glam Bag - Toukokuu '17

Heipparallaa! Juhannus on ihan oven takana, jokos siellä ruudun toisella puolella ruvetaan olemaan kesätunnelmissa? Laskin tänään että mun seuraavaan kesälomakaksiviikkoiseen ei ole enää kuin 2,5 viikkoa, jippii! Juhannus menee tehokkaasti töissä, meidän alalla kun ollaan työn touhussa joulut ja juhannukset aamusta iltaan saakka.

Anyway, tänään tutustutaan toukokuun Ipsy Glam Bagiin joka saapui jo piiitkän aikaa sitten (kesäkuun pussukka saapuu päivänä minä hyvänsä!) joten olikin jo aika saada tämä postaus tehtyä. Tykkäsin toukokuun Ipsysta kovasti, ja tästä linkistä pääsette katsomaan kaikki mahdollisuudet mitä toukokuun pussukasta oli mahdollista saada. Olisin voinut kyllä ottaa tuolta Cakedin Lip Fondant-huulipunan sekä IT Cosmeticsin ripsivärin, oi kyllä. Ja kuten aina, sivupalkista löytyy Ipsy Glam Bag-tunniste jonka alta löytyvät vanhat postaukset. Shipito on taikasana tämän saamisessa koto-Suomeen.


Toukokuun pussukka ei ollut ihan supersuosikki, toki söpö mutta aika halvan ja ruttuisen oloinen. Teemaan toki sopiva, jäätelönkuvat ja kaikki.


KVossNYC - MACAROON LIP BALM - $12.99 - LINKKI
Tykkään kovasti huulivoiteista, ja tämäkin on päässyt jo käyttöön. Tämä muuten ei ole suosikkileivos Macaronin tuoksuinen, vaan on olemassa kakkunen nimeltä Macaroon ja tämä tuote sisältää Macaroon-öljyn lisäksi myös kookos- ja manteliöljyä ja on omiaan pehmittämään kuivia huulia. Tämän kosteutusteho ei ole ihan huikea kuitenkaan, vaan sanoisin enemmänkin sen olevan peruskauraa. Käytettyä tämä kuitenkin tulee, nyt yöpöydällä ja laitan tätä huuliin yötä vasten. Merkki on mulle ihan uusi! Tuote on täysikokoinen.


BRIOGEO ROSARCO MILK REPAIR LEAVE-IN CONDITIONER - $2.99 - LINKKI
Briogeo on tuttu merkki jo entuudestaan, olisiko joskus Boxycharmista tullut merkin toinen hiuksiin jätettävä hoitoaine. Tämä Rosarco Milk-sarjan hoitosuihke on täynnä hyviä aineosia, INCI-luettelon toinen aine heti veden jälkeen on kookosöljy. En ole näistä jätettävistä hoitosuihkeista mitenkään superinnoissani, sillä mun pitkä ruipula tarvitsee ihan kunnon hoitoaineen suihkussa, nämä ei vain ole yhtä hyviä. Eiköhän tule kuitenkin käytettyä pois. Tämä tuote oli sample size, täysikokoinen tuote on 147ml ja sen hinta on $20.


TRESTIQUE MINI MATTE LIP CRAYON 'TUSCAN WINE' - $14 - LINKKI
Trestiquen tuotteita on myös tullut näissä bokseissa ennenkin, olisiko ollut LF:n Beauty Boxin mukana. Väri ei ehkä ole ihan ominta minua ja on aika syksyinen, mutta testaan tätä kyllä. Tämä on miniversio täysikokoisesta, arvioin tuotetta olevan noin puolet siitä. Täysikokoisen hinta on $28.


LUXIE 660 PRECISION FOUNDATION BRUSH  - $23 - LINKKI
Tämä sivellin oli Ipsy Exclusive, eli suunniteltu vain Ipsylle mutta tätä myydään myös merkin omilla sivuilla. Sivellin on 100% vegaaninen. Luxien siveltimet on ihania ja otan tämän ilolla vastaan. Uskoisin tämän olevan omiaan esimerkiksi highlighterille, poskipunalle ja mikseipä varjostukseenkin tai kevyeen bakingiin. Ihanan värinenkin! Sivellin on "täysikokoinen", hih. Kivan useita täysikokoisia tuotteita muuten!




URBAN DECAY AFTERGLOW HIGHLIGHTER 'SIN' - $6.5 - LINKKI 
Jooooo kyllä nyt kelpaa! Kaikki highlighterit on ihania, ja tää on superihana! UD:n Afterglow-korostuspuuteri sävyssä Sin sopii monelle ihonsävylle, ja mun kalpealle iholle erityisen hyvin. Tämä on samplepannu, mutta vertasin täysikokoiseen ja tämä on noin 1/4 normikokoisesta, eli hinta laskettu siitä (normaalikokoinen $26). TYKKÄÄN! Pigmenttiä löytyy vaikka naapurille jakaa, ja hehku on ihan top notch.


Siinä tämänkertainen kattaus, 2/5 oli täysikokoisia ja loput näytteitä/minikokoja. Ipsysta tykkään kyllä lähestulkoon joka kerta, ja tuotteet tulevat käyttöön. Ainoa mistä en tässä pussukassa tykännyt oli itse pussukka :D Kesäkuun Ipsya odotellessa! Tämän postauksen tuotteiden arvo oli pyöreästi noin 59,50 dollaria, ja postikuluineen Shipitolta Suomeen Ipsylle tulee hintaa noin 17 dollaria.

Mitkä olis ollut sun suosikkituotteet kaikkien toukokuun tuotteiden joukosta?
 

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Lemppari kauneusvloggerit/youtubettajat!

Moikka!
Tänään ajattelin että käydään läpi mun muutamia ihan ykkösuosikiksi nousseita kauneus- ja kosmetiikka-aiheisia vloggareita. Nämä kaikki kanavat ovat nähtävillä Youtubessa, ja uutta sisältöä julkaisee jokainen heistä USEIN. Linkkaan esittelyn yhteyteen suoran linkin kanavalle, josta tekin pääsette tutustumaan jos jokin kuulostaa kiehtovalta.

Seuraan pääasiassa siis vain ja ainoastaan kosmetiikka-aiheisia kanavia, ja suosikkivideoitani ovat ostos- ja kokoelmakarsinta-videot sekä lipswatch-videot. Olen varmaan tämän mielipiteeni kanssa melko yksin, mutten juurikaan jaksa katsoa tutoriaaleja, paitsi jos jokin tietty tuote niissä juuri kiinnostaa tai haluan vinkkejä jonkin tietyn asian toteuttamiseen. Näistä kanavista siis löytyy muutakin kuin tutoriaaleja, jos joku teistä on mun kanssa samoilla linjoilla! Kaikki listaltani löytyvät vloggerit ovat tehneet videoita jo useampia vuosia.

TATI - GLAMLIFEGURU



Tati Westbrook aka GlamLifeGuru on yksi mun suosikki-youtubettajia. Hänen puhetyylinsä on ihana, informatiivinen, rauhallinen, melkein jopa jollain tapaa meditatiivinen! Videoita löytyy PR-haalintavideoista tutoriaaleihin ja meikkikokoelman eri osioiden esittelyyn. Tämän uskoisin sopivan jo myös vähän kypsempään makuun, Tati on aivan upea aikuinen nainen.

KATHLEENLIGHTS



Kathleenlights on mun seurantalistalla suhteellisen uusi löytö, vaikka kyseessä on yksi suosituimpia vloggareita kauneuden saralla. Hän on tehnyt yhteistyötä muunmuassa Ofran ja Colourpopin kanssa, eiköhän tulevaisuudessa tule vielä lisääkin yhteistyökokoelmia. Tätä naista on kiva kuunnella, hän on pirteä ja idearikas ja omaa myös ihan oman tyylin puhua ja olla olemassa. Videot ovat selkeitä ja valoisia, joka on mulle myös tärkeä juttu. Oikeastaan jokainen tämän suosikkilistan vloggareista kuvaa ja editoi videonsa erittäin laadukkaasti.

KELLY STRACK



Kelly Strack on aivan ihanan pirteä ja valoisa nainen, ja myöskin mielestäni ihan superkaunis ja taitava meikkaaja. Kuten edelliset, tekee hänkin (tutoriaalien lomassa) paljon ostospostauksia ja pr-haalintavideoita. Kannattaa tutustua! Mielestäni hän (kuten muutamat muutkin tässä listassa!) ovat jääneet vähän "isoimpien tähtien" varjoon, vaikka eipä sillä, on Kellyllakin kanavallaan yli 300 000 tilaajaa.

LAURA LEE



Laura Lee onkin sitten vähän suuremman luokan stara - hänellä on yli 3 miljoonaa seuraajaa kanavallaan. Tällä naisella on aivan IHANA southern accent, jonka kyllä voin kuvitella jakavan mielipiteitä. Mun mies esimerkiksi ei jaksa kuunnella Lauraa ollenkaan, ja länttääkin kuulokkeet korvilleen aina kun katson Lauran videoita. Tämä leidi on ihan hykerryttävän hauska ja hupsu, ja ovat miehensä kanssa todella symppis pari. Lauran videoista tulee aina hyvä mieli! Laura (ja Nikkia Joy joka listalla seuraavana) oli muuten mukana MACin kampanjassa, jossa kauneusvaikuttajat tekivät omat huulipunasävynsä. Ja tietysti ne oli heti loppuunmyyty, eBayssa joku myi about satasella tuota yhtä punaa.. Laura kuvailee usein videoita yhdessä Jeffree Starin ja MannyMUAn kanssa.

NIKKIA JOY




Nikkia Joy on australialainen kauneusalan ammattilainen, ja hänen videonsa ovat olleet minulle suureksi avuksi kun näin kesäisin ihoni on runsaasti enemmän öljyinen kuin kuiva, ja olen etsinyt hyviä meikkivoide- ja puuterisuosituksia kesäiholleni. Nikkia on todella selkeäsanainen ja informatiivinen, ja videot vaan ovat niin laadullisesti kuin sisällöltään ihan huippuluokkaa. Nikkialla on noin 430 000 seuraajaa Youtubessa. Myös Nikkia teki MACin kanssa oman huulipunansa, ja niin se kuin Laura Leenkin sävy ovat IHANIA. Kunpa sais jostakin käsiinsä..

SHAAANXO



Shaaanxo eli Uusi-Seelantilainen Shannon Harris oli ihan ensimmäinen vlogger jota aloin aktiivisesti seuraamaan, ja edelleen hän on yksi suurimpia suosikkejani! Shannon on ihana, hupsu ja hulluna kosmetiikkaan, videot ovat valoisia ja superkivoista aiheista ja meikki-ideat inspiroivia, joskin hieman värikkäitä ainakin arkikäyttöön. Shaaanxon Declutter- ja PR Unboxing-videot ovat mun supersuosikkeja! Tällä naisella on oma XOBeauty-kosmetiikkamerkki, jonka lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä muunmuassa BH Cosmeticsin kanssa jonka tuloksena oli Shaaanxon nimeä kantava luomiväri- ja huulipunapaletti. Enkä ole mielipiteineni yksin, Shaaanxoa seuraa youtubessa yli 3 miljoonaa ihmistä ympäri maailman.

JAMIE PAIGE



Jamie Paige on itseasiassa lähestulkoon uusin tulokas tällä listalla, ja tähän kanavaan tutustuin kun Kathleenlights sitä mainosti. Jamie on Kanadasta, todella maanläheinen ja "helpostilähestyttävä" ja hänen videonsa ovat erittäin hyviä, täynnä tietoa ja perusteltuja mielipiteitä. Noussut nopeasti yhdeksi suosikeista! Jamie on mielestäni yksi aliarvostetuimmista youtubettajista; "vain" hieman yli 300 000 tilaajaa, vaikka mielestäni hän ansaitsisi niitä paljon enemmänkin. Kannattaa todellakin tutustua!

Sellaisia oli mun suosikit, ja nyt tahtoisin kuulla teidän mielipiteitä ja vinkkejä uusista seurattavista!
Mikä on sun suosikki kauneusvloggeri/youtubettaja?

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Boxycharm - Toukokuu '17

Hups, taas lipsahti viikko ilman pihaustakaan. No, kesä ja kärpäset ja siihen malliin. (Tai mikä kesä, kun tuolla on 10 astetta kylmää ja vettä tihuttaa..) Valitusvirsi on sama joka vuosi.
Kesäkuun Bette Box saapui tänään, joten nyt on korkea aika esitellä vielä alta pois pari toukokuun boksikaveria. Otetaan ekana käsittelyyn Boxycharm, yksi lemppareistani ehdottomasti. Parillakympillä kuussa saa aina yli 100 dollarin edestä kosmetiikkaa, joten what's there not to like.
Kuten aina, vanhat aihetta käsittelevät postaukset löytyvät tunnisteella 'boxycharm' tuosta sivupalkista.



Toukokuun boxin teemana oli "Makeup Is Art" eli meikkaaminen on taidetta, ja sitähän se parhaimmillaan onkin. Ihmisnaama ja -vartalo on erinomainen kanvas siinä missä perinteisempikin taulukangas ja sille saa luotua aivan ihania maailmoja ja teemoja. Seuraan instagramissa monia aivan superlahjakkaita meikkitaiteilijoita, toisten lahjakkuutta on upeaa seurata vaikkei itse siihen koskaan pääsisi tai pyrkisikään.
Kuten aina, tuotekortissa on kerrottu tuotteesta hinta ja muuta tietoa, ja listattuna on myös aina merkin omat kotisivut. Löytämäni hinnat saattavat hieman erota tuotekorttiin painetuista hinnoista, mutta listaan ja lasken kokonaisarvon boksille niiden hintojen mukaan, joita itse löysin. Ne ovat ainakin kaikkein ajantasaisimpia!




TEMPTU X BOXYCHARM LIQUID GLOW - 30ML - $24 - LINKKI
Temptun vastaavaa nestemäistä aurinkopuuteria tuli muistaakseni jokin kuukausi sitten Boxycharmin mukana, ja yhteistyö jatkuu tämän nestemäisen korostustuotteen merkeissä. En itse hirveästi perusta näistä nestemäisistä, mutta testaan tämän kyllä. Temptu muuten on tunnettu myös kuluttajakäyttöön myytävistä Airbrush-koneista, joilla saa suihkutettua meikkivoiteen kasvoilleen like a pro ;) Tuote on täysikokoinen.





CROWN PRO ROUND CONTOUR BRUSH - $24.99 - LINKKI
Nämä pyöreät siveltimet ovat ehkä vähän menneen talven lumia jo, mutta paketista ilmestyi Crown Brushin versio aiheesta. Tämä contouriin ideaali sivellin on hyvin tiheä, ja omiaan nestemäisille tuotteille ja niiden häivyttelyyn. Kokeilin tätä meikkivoiteelle; EI jatkoon.






THE BROWGAL CONVERTIBLE BROW PALETTE - $35 - LINKKI
Tämä tuote olikin jo tuttu, sama paletti (ja seuraavana esiteltävä sivellin) tulivatkin jo muistaakseni edellisessä Beautyconin boksissa. En juurikaan käytä kulmavärejä tässä muodossa, kun olen vannoutunut kulmakynäilijä. Sävyt vaikuttavat kuitenkin ihan fiksuilta ja saatanpa kokeilla (edellisen myin pois, kun en tullut käyttäneeksi) jos jaksan alkaa väsäämään tämän puuterisen värin kanssa. Tämän paletin sävy on 02. Browgalia (jolla on paljon muitakin erinomaisia kulmatuotteita, esimerkiksi juuri kynä!) myy Suomessa Kicks ja valikoimaa on tilattavissa myös esimerkiksi Cult Beautysta.



THE BROWGAL BROW BRUSH - $14 - LINKKI
Sama tarina kuin edellä, niin sivellin kuin palettikin on tuttu jo entuudestaan. Sivellin vaikuttaa hyvältä ja napakalta, eikä ole ihan hirveän hintainenkaan. Kokeiluun, kun siihen asti edellinen kappale ei päässyt.





IBY BEAUTY HIGHLIGHT&CONTOUR PALETTE - $40 - LINKKI
Tässä on ehdottomasti tämänkertaisen Boxycharmin ykkösjuttu, IBY Beautyn korostus- ja varjostuspaletti. Sävyt sopivat itselleni ja pigmenttiä on sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Näissä kun sanonta kuuluu; vähemmän on enemmän. Nappasin tämän samantien käyttöön ja onkin ollut joka päivä käytössä. Tykkään käyttää Contour-sävyä 2 varjostukseen ja Highlight-sävy nro 2 sopii hyvin silmien alle kiinnittämään meikkivoiteen/peitevoiteen. IBY Beauty ei toimita Suomeen, enkä löytänyt muutakaan paikkaa joka näin tekisi, mutta Shipiton kautta onnistunee mikäli tämän itsellesi haluat. Toki, Anastasian vastaava on saatavilla helpommin ja mielestäni ajaa oikein hyvin saman asian.





Siinäpä tämänkertaiset tulokkaat. Kokonaisarvoksi laskin huikeat $138 eli voidaan sanoa että rahalle saa aika moninkertaisen vastineen. Suosittelen tätä boksia kyllä jokaiselle teistä, nämä on ihan huikeita! Vähän kun olisi joulu joka kuussa.

Mitäs tykkäsit toukokuun Boxysta?