torstai 12. heinäkuuta 2018

Pikkuinen tilaus Tartelta!

Moikka, toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu, olitte sitten Ruisrockissa nauttimassa hyvästä musiikista ja vielä paremmasta seurasta tai ihan vaan kotona/mökillä tai vaikka töissä! Täällä Helsingissä lämpöä on riittänyt, eilen varjossa +30 ja tänäänkin +25. Koirat ja minä ollaan ihan kuolleita :D

Tänään ajattelin että käydään läpi kesäkuussa tekemääni tilausta Tartelta. Tartelta on kiva tilata, hinnat on euroissa ja tullimaksut/verot maksetaan postimaksujen muodossa jo tilauksen yhteydessä. Tästä olen kuullut vähän erilaisia kokemuksia, joillakin on jäänyt tulliin silti mutten tiedä oliko sitten nuo verot mukana tilauksen yhteydessä postimaksuissa mukana.
ANYWHOO, tilaus ei ollut kovin iso, oikeastaan vain 2 tuotetta mutta käydään ne nyt silti läpi jos vaikka joku teistä on miettinyt näiden tuotteiden tilausta.





Pääsyy tilaukseen oli se, että halusin palavasti kokeilla Tarten suhteellisen uutta Shape Tape-meikkivoidetta. Näitä on kaksi versiota, matta ja kosteuttava ja tilasin tuon mattaisen kun näin kesäisin mun iho on todellakin öljyinen ja tuntuu vielä olevan enemmän sitä kuin edellisinä kesinä.

Tilaamani sävy on Fair Neutral, joka on sävyistä vaalein. En nyt muuten ota kantaa tässä Tarten kapeaan sävyvalikoimaan josta oli muunmuassa Youtubessa kovaakin keskustelua ja kritiikkiä, se keskustelu jääköön toiseen ajankohtaan tai toiseen tilanteeseen.
Tässä on ihana samanlainen doe foot-applikaattori (mikä tuo olisi suomeksi?) kuin ikonisessa Shape Tape-peitevoiteessa, mutta suurempikokoisena. Tuotetta on näin ollen helppo annostella kasvoille juuri haluamansa verran.
Meikkivoiteen hinta oli 39€ ja tuotetta on pullossa 30ml.

Olen nyt kokeillut meikkivoidetta pari kertaa, ja pakko sanoa etten ihastunut kertaheitolla tähän lainkaan. Kokeilemani primer (CoverFX Blurring Primer) sekä hellepäivä saivat tämän meikkivoiteen katoamaan esimerkiksi nenästä, ja näyttämään rumalta kaikkialla muualla. En kuitenkaan tuomitse tätä vielä ihan kamalaksi, sillä ko. primer ei toimi mulla muutenkaan ja haluan kokeilla levittää tätä myös sienen sijaan siveltimellä. Ynnä muuta ynnä muuta. Palaan asiaan siis tulevissa postauksissa.
Värisävy on sopiva, ja koostumus melko ohutta mistä yllätyin, odotin että olisi ollut paksumpaa. Tästä jää kyllä mattainen fiilis heti levityksen jälkeen, eikä kuivaihoiset välttämättä puuteria tarvitsekaan. En kyllä itsellä tiedä olisiko tämä karannut kasvoilta vielä nopeammin jos puuteria ei olisi ollut..









Toinen tilaamani juttu oli Clay Clique-setti, joka sisältä aurinkopuuterin, poskipunan ja ripsivärin. Kaikki tuotteet olivat hieman täysikokoista pienempiä, mutta kyllä näistä riittää toooooodella moneen käyttökertaan, voisin melkein aina ostaa vaan pienikokoisia tuotteita kun en saa niitä kuitenkaan loppumaan :D Tämän setin hinta oli vaivaiset 12€, joten rahalle tuli todellakin vastinetta kun normaalikokoisen poskipunan hinta on 34€, täysikokoinen ripsiväri kustantaa 25€ ja aurinkopuuteri 32€.

Mukana oli siis Amazonian Clay Smart Gifted-ripsiväri, Amazonian Clay Blush-poskipuna sävyssä Harmony ja todella suosittu Amazonian Clay Bronzer-aurinkopuuteri Park Ave Princess. Sävyt olivat todella käyttiksiä myös näin vaalealle iholle. Aurinkopuuteri harmikseni on todella kovaan prässätty tuohon pannuun, ja pigmenttiä on aavistuksen vaikea saada siveltimeen ja siitä iholle. Poskipuna on korallinen, aavistus persikkaa ja tosi kaunis sävy. Näissä poskipunissa on hyvä pigmentti ja saa olla ihan tarkkana ettei tule pelle-efektiä poskille :P

Tilauksen yhteissumma oli siis 51€, josta sain jollakin alennuskoodilla 15€ alennusta ja postikulut olivat 14,47€ jotka sisälsivät siis ALV:in. Paketti tuli muistaakseni Britannian kautta (tai sitten se oli Saksa) DHL:lla mutta paketti oli noudettavissa postista loppujenlopuksi.

Onko Tarten tuotteet tuttuja? Mikä on suosikkituotteesi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti