Näytetään tekstit, joissa on tunniste lancome. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lancome. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. helmikuuta 2019

Viimeaikaisia ostoksia: Kicks, eBay, Hehku



Heipparallaa, ja kivaa lauantaita! Toivottavasti teidän viikonloppu on alkanut mukavasti. Moni taitaa olla hiihtolomalla jo, vai kuinka? Niillä joilla hiihtolomaa ylipäätään on, itse otin talvilomat rahana ja odottelen vaan kesää ja siellä siintävää 4 viikon lomaa.

Ostoksia on taas kertynyt vino pino ja ajattelin että käydään niitä hieman läpi. Ostoksia on otsikon mukaisesti siis Kicksista, eBaysta ja muutama juttu myös Hehkusta jossa oli aika pätevät alennukset ainakin muutama viikko sitten. Tuotteet ovat aikalailla 50 / 50 meikkejä ja ihonhoitoa, kivoja juttuja kaikki (kuka nyt ostaa epäkivoja juttuja muutenkaan :D). Käydään sitten asiaan.


Olen jo pitkään halunnut kokeilla Olivia Kleinin tuotteita ja kun Hehkussa oli kaikki tuotteet -30% niin mikäpä sen parempi tilaisuus toteuttaa tämä mieliteko. Alunperin halusin Vitamin Creamin tilalle Hydra Lotionin mutta se oli loppunut joten tilalle tuli tuo. Olen merkistä kuullut paljon hyvää joten tottakai pitää itse nyt kokeilla! Hehkun verkkokaupassa oli enää tosi pieni valikoima näitä tuotteita, joten katsoin hinnat merkin omilta nettisivuilta (johon pääsee tästä linkistä). Vitamin Cream sisältää nimensä mukaisesti A, B, C ja E-vitamiineja sekä runsaasti ravitsevia öljyjä ja lupaa tukea ihon elinvoimaisuutta ja vastustuskykyä ja olla samalla myös anti-age sekä pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Tämän 50ml putelin hinta OK:n verkkokaupassa on 31,50€ / 50ml.

Kosteuttava Hydra Serum sisältää hyaluronihappoa (niinkuin jokainen kosteuttava tuote nykypäivänä) ja B3 vitamiinia ja lupaa kosteuttaa tehokkaasti ja tasoitella ihonsävyä ja hillitä punoitusta, josta olen helposti punastuvan ihon omaavana tyytyväinen. 50ml pullon hinta on 48,40€. Olen tätä seerumia kokeillut ja ensivaikutelma on hyvä, testaus jatkuu. Vitamiinivoidetta en ole vielä ehtinyt kokeilla.


Hehkusta nappasin mukaani myös Polaarin Eternal Snow Creamin jonka hieman moussemainen koostumus veti puoleensa. Pakkaus on myös tosi kaunis katsella, mikä on aina plussaa. Käyttäisin mieluummin pullossa/tuubissa olevia kosteusvoiteita mutta minkäs teet, kyllä tämäkin toimii ihan hyvin varsinkin kun ei ota tuotetta sormilla purkista vaan käyttää jonkinnäköistä spaattelia (itse olen tilannut muutamaa eri kokoa eBaysta ihan tällaisia voiteita varten). Hehkun sivuilla koostumusta kuvaillaan "lumimaiseksi;" pehmeää kuin lumi ja sulaa levitettäessä iholle lumen tavoin. No, en siitä nyt tiedä, moussemainen tulee ekana mieleen minulle ainakin. Anyway, tämä on herkän ihon suojaava voide ja sisältää arktisten alueiden kukkakasveja. Olen tätä muutaman kerran yövoiteena käyttänyt ja vaikutelma ookoo, mutta tuo koostumus ei sula kasvoille kuitenkaan sormia napsauttamalla vaan sitä joutuu hieman työstämään että se imeytyy. Jatkan kuitenkin testailua ehdottomasti! Tämän hinta Hehkun sivuilla 38,90€ / 50ml.

Muunmuassa Ostolakossa-blogin Virve on hehkuttanut Huxleyn tuotteita, joten pakkohan niitäkin oli muutama eBaysta tilata kokeiltavaksi. Kyseessä on korealainen ihonhoitobrändi, jonka tuotteet ovat tosi nättejä ulkonäöltään ja sisältö kuulemma pelkkää kultaa. Tämä kuvassanäkyvä tuubi on Secret Of Sahara Good Night Sleep Mask ja pakkaus on matkakokoinen - ajattelin ensin kokeilla sen ja tilata sitten isomman jos tuotteeseen ihastun. Muunmuassa Bearelin sivuilla tätä kuvataan seuraavasti: Täynnä antioksidantteja, tehokosteuttava, hypoallergeeninen. What's not to like really. Tämä on siis 30g matkakoko ja maksoin siitä 7,84€. Mikäli hintatietoisia olette niin kannattaa ostaa näitä eBaysta sillä hinnat ovat ihan omaa luokkaansa moniin nettikauppoihin verrattuna (saatavilla muunmuassa Eleviltä sekä Bearelilta). Tarkistaa vaan että tuote tulee Koreasta ja silloin voi olla hyvillämielin tuotteen aitoudesta.


Tuon yönaamion lisäksi tilaukseen lähti tämä neljää eri seerumia sisältävä setti, jolle hintaa tuli 14,80€. Myös näistä jokaista on kehuttu runsaasti joten mahdollisimman pian kokeiluun. Pullot ovat pikkuruisia mutta kyllä näistä useamman käyttökerran saa ja mielipiteen muodostettua niin että voi tilailla täysikokoiset mikäli sitä halajaa. Tässä mukana siis Oil Essence, Brightly Ever After Essence, Grabwater Essence sekä Light and More Oil. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän runsaasti kosteuttavia. En ole vielä näitä ehtinyt kokeilla joten arviointia seuraa myöhemmin.





Kicksilta tilasin tämän GlamGlow DreamDuo Overnight Transforming Treatmentin sillä tuote kuulosti kiinnostavalta; samassa purkissa jaoteltuna seerumi (Step 1) sekä kosteusvoide (Step 2). Seerumi on aavistuksen shimmeriä sisältävää (joka ei kuitenkaan mielestäni iholla näy) ja kosteusvoide tuota harmaata, hieman paksumpaa koostumukseltaan mutta on iholla väritön kun sen kunnolla hieroo ihoon ja imeyttää. Lupaa kosteuttaa ihoa kaksivaiheisesti yön aikana. Hintaa Kicksilla tälle on 49,90€ ja molempia tuotteita on purkissa 20ml. Ja GlamGlow'n purkit on aina tosi nättejä ja tässä tapauksessa myös pahvipakkaus oli silmiä hivelevän hologrammi. Olen tätä nyt muutamana iltana kokeillut ja iho on tuntunut kosteutetulta aamulla, joten hyvä fiilis tästä. Testailu kuitenkin jatkuu.



Siirrytäänpä sitten meikkeihin. Muistaakseni Jessica Braun/JAMbeauty89 Youtuben puolella nimesi tämän yhdeksi suosikikseen joten tietysti kokeiluun, varsinkin nyt kun IT Cosmeticsia saa helposti Kicksilta tilattua. Tämä on siis Celebration Foundation sävyssä Fair ja hintaa tällä 32€. Tämä on vielä kokeilujonossa, mutta pitäisi olla hyvin peittävä ja lisäksi superkosteuttava! En käytä puuterisia tällaisia ikinä pelkiltään vaan aina meikkivoiteen päällä tasoittamassa lopputulosta ja mattaamassa myös. Tykkään lisäksi IT:n pakkauksista kovasti: mustaa, sleekkiä ja samanlainen Narsmainen pinta tuossa puuterirasiassa. Toki se menee helposti vähän likaiseksi mutta toistaiseksi näyttää oikein kivalta :D

Googlettelin jokin aika sitten suosituimpia tyyny-meikkivoiteita ja tämä Etude Housen Any Cushion pomppasi muutamastakin lähteestä esille. Käytin näitä joskus aikaisemminkin (suosikkini silloin oli Misshalta) mutta nyt en ole pitkään aikaan niin tehnyt ja ajattelinkin että jospa sitä taas kokeilisi. Tilasin tämän pikkuisen tummassa sävyssä (sävyn nimi Beige) mutta kyllä tämä kevyellä kädellä ja vaalean puuterin kanssa on ihan käyttökelpoinen. Tyynymeikkivoiteet tuntuvat usein tosi kosteuttavilta mikä on tietysti talvisin hyvä. En ole tätäkään ehtinyt vielä käsiswatchia lukuunottamatta kokeilla, mutta mikään full coverage-meikkivoide tämä ei ole. Ulkopakkaukseltaan söpö kuin mikä ja mukana myös pieni levitysvippa. Tämän hinta eBayssa 13,77€.





Nämä ovatkin sitten aleostoksia. Lancomen Monsieur Big-ripsiväriä olen halunnut pitkään kokeilla ja nyt sen sai -50% eli hintaa jäi vaivaiset 14,75€. Olen tätä ehtinyt vähän kokeilla ja ei tässä mitään mullistavaa ainakaan aluksi saanut aikaan (ehkä tilanne muuttuu kun massa saa vähän kuivua) mutta ei kuitenkaan tosiaankaan huono yksilö.

ABH:n Moonchild-paletti oli niin hyvässä alessa että hulluhan olisi ollut jos ei sitä olisi ostanut - tämän normihinta oli siis 64,90€ ja alennuksessa hinnaksi jäi 22,71€. Ooämgee. Sävyt ovat kauniita ja pigmenttisiä - en usko että tulen oikean yläreunan Purple Horseshoeta käyttämään highlighterina vaan ennemmin luomivärinä, samoin ehkä Star ja Blue Moon. Sen sijaan vasemman nurkan Blue Ice, Pink Heart ja Lucky Clover toiminevat poskipäillä oikein hyvin.

Sellainen ostoskorillinen tällä kertaa, löytyikö mitään kiinnostavaa? 

lauantai 10. marraskuuta 2018

Suosikkituoksut - Top 6

Moikka!

Tein suosikkihajuvesistäni postauksen ihan blogin alkuvaiheessa (tästä postaukseen), helmikuussa 2017. Maku on muuttunut puolessatoista vuodessa, joten aiheen päivitys on paikallaan.
Koska olen edelleen yhtä onneton kuvailemaan tuoksuja muuten kuin yleispätevällä "ihan kiva"-läpinällä, niin käytän apunani Fragranticaa ja sen suomaa informaatiota.


Suosikkituoksuni ovat poikkeuksetta vähän arvokkaampia, mutta jos haluaa tuoksua hyvältä niin siihen on panostettava, in my humble opinion. Kaikki tuoksut ovat itseostamiani (tai perheeltä lahjaksi saatuja), ja niiden hinta on voinut muuttua mutta linkkaan nykyisen hinnan ja ostopaikan jokaiselle tuoksuyksilölle. Tuoksujen lainausmerkeissä olevat kuvaukset ovat Stockmannin, Sokoksen tai Elevenin sivuilta lainattuja, eli eivät siis suinkaan itsekeksimiäni.


GIORGIO ARMANI SÌ EDP
Tämä sekä Lancomen Trésor on esitelty itseasiassa tässä postauksessa, joten kopioin tekstin molempien tuoksujen alle.
"Naisten tuoksu, tunteellinen, vahva nainen. Tuoksu naiselle, joka uskaltaa sanoa kyllä! Tässä kohtaavat viisi arvoa: klassinen, ajaton, intensiivinen, hienostunut ja tyylikäs. Kun roosa kohtaa mustan… koukuttava chypre on rakennettu mustaherukan ympärille. Kokonaisvaltaisen tuoksun salaisuuksista paljastuvat mm. myös Italian mandariini, Turkkilainen ruusu, Egyptin jasmiini ja vanilja."
Taas kerran turvaudun Fragranticaan; tämä tuoksumaailmaltaan vaniljainen ja aromaattinen, ensimmäisenä tuoksunuottinaan mustaherukkaa. Hetken päästä iholla pitäisi tuoksua ruusua ja freesiaa, ja pohjalla vaniljaa, patsulia ja ambroxania (en löytänyt tälle suomenkielistä vastinetta) joka on synteettinen tuoksu ja muistuttaa hieman myskiä ollen lämpöinen ja mausteinen. Tämä on edellistä hieman vielä intensiivisempi ja monelle varmasti iltatuoksu - kuten edellisessä, niin minä iloisena käytän tätä kyllä ympäri vuorokauden. Tämän tuoksun hinta Sokoksella on 69€ / 30ml.

CAROLINA HERRERA EDP
"Musta vai valkoinen, tumma vai vaalea, kiltti tyttö vai kapinallinen... GOOD GIRL on aistillinen, mielikuvia herättävä tuoksu, joka on syntynyt modernin naisen elämän kauniista ristiriidoista ja aina läsnä olevasta kaksijakoisuudesta. Samanaikaisesti raikkaan kevyt ja tumma, innovatiivinen tuoksu heijastelee naisellisuuden monimutkaisuutta yllättävillä raaka-aineilla. 
Pehmeän hienostunut jasmiininkukka ja tuberoosa antavat tuoksulle sen kirkkaan naisellisuuden. Tuoksun tummempi puoli on luotu suklaan ja tonkapavun rikkaan päihdyttävillä sävyillä mantelin ja kahvin tuodessa tuoksulle välitöntä eloisuutta. 
GOOD GIRL vangitsee nykypäivän vahvan naisen luonteen ja mielikuvituksen korkokengän muotoiseen pulloon."
Tätä tuoksua olin himotellut jo pitkään, kunnes kotiutin sen viime vuoden hullareilta. Tässä on superkaunis, stileton muotoinen pullo joka on kylläkin hieman epäkäytännöllinen, sillä se kaatuu helposti jos ei ole varovainen. Uniikki design kuitenkin. Tämän ensimmäisinä nuotteina mainitaan manteli, kahvi ja sitrushedelmät, sen jälkeen nenään pitäisi tuoksua erilaisia kukkaistuoksuja ja pohjalla tonkapapua, santelipuuta ja kaakaota muunmuassa. Kannattaa ihmeessä käydä tuoksuttelemassa, sillä noiden nuottien perusteella en tätä kyllä tunnistaisi :D mutta tämä on ihan superhyvä, niin päivä- kuin iltakäyttöön. Tämä ei ole missään nimessä kevyt tuoksu, mutta ei niin raskaskaan (kuten muutama tässä listauksessa mainittu). Tämänhetkinen hinta Stockmannilla on 70,90€ / 30ml.

PACO RABANNE OLYMPEA
Sokoksen sivuilta lainattua: "Paco Rabanne Olympéa, raikas itämainen tuoksu kulkee jumalattarien jalanjälkiä. Tuoksu perustuu aistikkaaseen suolaiseen vaniljaan, joka luo tuoksulle seksikkään ja jumalaisen polun. Alkutuoksussa pirskahtelevan raikas vihreä mandariini yhdistyy vesimäiseen kukkaisuuteen. Ambran ja santelipuun yhteisymmärrys kruunaa tuoksun antaen sille kauniin viimeistelyn.". Tässä tuoksuu selkeästi vanilja, kuten monissa mun lempparituoksuissa. Lisänä tosiaan vihreää mandariinia, inkivääriä ja syvyyttä tuovat pohjanuotit ambra ja santelipuu. Hinta Sokoksella on 55,90€ / 30ml.




YSL BLACK OPIUM EDP
"Glamrokkia henkivä tuoksu säväyttää kukkaisilla gorumand-vivahteilla, joiden sydämessä on adrenaliinipiikin tuova musta kahvi. Säteilevät ja naiselliset valkoiset kukat sekä sensuellin makea vanilja muodostavat viettelevän kokonaisuuden, joka kuljettaa mielen ekstaasin partaalle. Lakritsi sekä setrin ja patsulin syvät, puiset sävyt tuovat tuoksulle salaperäistä eleganssia."
Tämähän on jo ihan klassikkotuoksu, mutta todella hyvä ja tähän päivään sopiva. Tässäkin on mukana vaniljaa, mutta tuoksuu myös selkeästi mielestäni kevyesti salmiakille (eli anikselle?)  ja tuoksun keskellä onkin mainittu lakritsi. Vaniljan ja lakun lisäksi löytyy kahvia, appelsiininkukkaa, setripuuta ja patsulia. Tämä on monelle selkeästi iltatuoksu, mutta kuten monesti mainittua niin minä viittaan kintaalla moisille ja käytän tuoksujani ilolla niin illalla, yöllä, aamulla kuin päivälläkin. Sokokselta tämän saa kotiutettua hintaan 64,90€ / 30ml.

LANCOME TRÉSOR LA NUIT EDT
"La Nuit Trésor EdT on intohimon tuoksu. Sen sisältämän ruusun sykkivä tuoksu joka vangitsee yhdessä karhunvatukan kanssa." Siis kuinka kaunis pullo tässä voi olla! Timantinmuotoinen, kyljellään lepäilevä ja kaulassaan ruusua kantava herkänkaunis tyyppi. Koska olen epätoivoinen kuvailemaan tuoksuja, niin konsultoin Fragranticaa tässä; ensin tuoksua suihkaistessa nenään kantautuu erilaisten hedelmäisten tuoksujen sinfonia (esimerkiksi vadelmaa, karhunvatukkaa, mustaviinimarjoja, litsiä ja sitrushedelmiä), joka sitten muuntautuu iholla ollessaan kukkaiseksi (damaskiruusu, kielo ja pioni). Pohjanuotteina valkoista myskiä, vaniljaa ja patsulia. Kaikenkaikkiaan ihana, kiinnostava ja aika vietteleväkin tuoksu. Ehkä monille iltakäyttöön, mutta minä rakastan tällaisia aavistuksen raskaampia tuoksuja ja käytän niitä myös päivällä. Tuoksumakuni on selkeästi muuttunut iän myötä; ennen suosin kevyitä ja makeita tuoksuja (Escada, Juicy Couture, Victoria's Secret) mutta nykyisin haalin tällaisia mausteisia, aavistuksen intensiivisempiä ja kaikenkaikkiaan tuoksurikkaita, usein vaniljaa sisältäviä ihanuuksia. Tällä on aika hyvä hinta Elevenilla; pienempi koko (joka tällä hetkellä on loppuunmyyty) on vain 39,60€ ja isompi 50ml pullokin nyt tarjouksessa vain 51,60€ (norm. 64,40€).

KENZO WORLD EDP
"Kukkaisen metsäinen ja moderni tuoksu naiselle" kertoo Sokoksen sivut, josta tämän hauskannäköisen, silmää muistuttavan pullon voi kotiuttaa hintaan 51,90€ / 30ml (tämän hetken tarjoushinta, normaalisti 64,90€ / 30ml). Tämä on hieman erilainen tuoksu, selkeästi kukkaisempi mutta silti ei kovinkaan kevyt. En normaalisti siis perusta kukkaistuoksuista juurikaan, mutta tässä löytyy syvempi, mausteisempi vivahde. Sain tästä alunperin pikkuruisen näytteen Betteboxin mukana, suihkuttelin sitä muutamana päivänä ja ihastuin kovasti ja pyysin tätä sitten kummitädiltäni joululahjaksi viime vuonna. Tämän alkunuotteina mainitaan punaiset marjat, keskeltä löytyy erilaisia kukkasia ja pohjalta synteettinen Abroxan joka on siis hieman myskiä muistuttava tuoksu joka tuo tähän sitä mainitsemaani syvyyttä ja mausteisuutta. Suosittelen antamaan mahdollisuuden!



Fun fact muuten, suurin osa tuoksuistani on EDP (tässä listauksessa yksi EDT, eikä niitä kokoelmasta muutenkaan montaa löydy) ja ehkä se kertoo siitä että toivon tuoksuni olevan voimakas ja pitkäkestoinen (olematta kuitenkaan vieressäolijaa tukehduttava tai/ja astmakohtauksen aiheuttava :D). Tuoksuherkille näistä yksikään ei kyllä sovi.
En myöskään vaihtele tuoksuja vuodenaikojen mukaan - mielialan mukaan mennään!

Mikä on teidän suosikkituoksu tällä hetkellä? Vaihteletteko tuoksuja vuodenajan mukaan? Kertokaa ihmeessä myös jos teidän toivelistalla on jokin tietty tuoksu!

tiistai 9. lokakuuta 2018

Kaksi uutta, ihanaa tuoksua! / Lancome & Giorgio Armani




Jutellaanko tuoksuista?
Mulla oli lahjakortti Stockmannille vielä säästössä viime joululta, ja koska nämä kaksi tuoksua on keikkuneet mun toivelistalla jo pitkään niin ajattelin että why not ja käytin lahjakortin näihin. Nämä eivät missään tapauksessa ole uutuuksia, vaan miellän ne enemmän jo klassikoiksi.

Tuoksut ovat siis Lancomen La Nuit Trésor EdT (30ml) ja Giorgio Armanin Sì EdP (30ml). Pikkupullon Sì EdT:ta (15ml) sain kaupan päälle kun ostin samalla kertaa nämä kaksi.
La Nuit Tresoria en EdT:nä löytänyt Stockan sivuilta, mutta hinta Kicksissa on 49€ eli tuskin kovasti heittää tuosta Stockmannin hinnasta. Sì:takaan ei löytynyt tämän kokoisena Stockan sivuilta, mutta again Kicksin hinta tälle on 68,50€. Armanin EdT-version hinta on Elevenillä 46,80 / 30ml, eli tämän kaupanpäällisen hinnaksi voi öaskua 23,40€. Ei pöllömpi kaupantekijäinen.





LANCOME LA NUIT TRÉSOR EDT 30ML
Siis kuinka kaunis pullo tässä voi olla! Timantinmuotoinen, kyljellään lepäilevä ja kaulassaan ruusua kantava herkänkaunis tyyppi. Koska olen epätoivoinen kuvailemaan tuoksuja, niin konsultoin Fragranticaa tässä; ensin tuoksua suihkaistessa nenään kantautuu erilaisten hedelmäisten tuoksujen sinfonia (esimerkiksi vadelmaa, karhunvatukkaa, mustaviinimarjoja, litsiä ja sitrushedelmiä), joka sitten muuntautuu iholla ollessaan kukkaiseksi (damaskiruusu, kielo ja pioni). Pohjanuotteina valkoista myskiä, vaniljaa ja patsulia. Kaikenkaikkiaan ihana, kiinnostava ja aika vietteleväkin tuoksu. Ehkä monille iltakäyttöön, mutta minä rakastan tällaisia aavistuksen raskaampia tuoksuja ja käytän niitä myös päivällä. Tuoksumakuni on selkeästi muuttunut iän myötä; ennen suosin kevyitä ja makeita tuoksuja (Escada, Juicy Couture, Victoria's Secret) mutta nykyisin haalin tällaisia mausteisia, aavistuksen intensiivisempiä ja kaikenkaikkiaan tuoksurikkaita, usein vaniljaa sisältäviä ihanuuksia.




GIORGIO ARMANI SÌ EDP 30ML
Taas kerran turvaudun Fragranticaan; tämä tuoksumaailmaltaan vaniljainen ja aromaattinen, ensimmäisenä tuoksunuottinaan kassis-marjaa. Hetken päästä iholla pitäisi tuoksua ruusua ja freesiaa, ja pohjalla vaniljaa (told you!), patsulia ja ambroxania (en löytänyt tälle suomenkielistä vastinetta) joka on synteettinen tuoksu ja muistuttaa hieman myskiä ollen lämpöinen ja mausteinen. Tämä on edellistä hieman vielä intensiivisempi ja monelle varmasti iltatuoksu - kuten edellisessä, niin minä iloisena käytän tätä kyllä ympäri vuorokauden.

GIORGIO ARMANI SÌ EDT 15ML
Tämä on kuulemma päiväversio tuohon EdP:hen, ja tuoksunuotitkin (Fragrantica) ovat erilaisia. Toki nämä "sisarustuoksuiksi" ongelmitta tunnistaa. Pohjalla tässä, kuten isosiskossaan, vaniljaa ja patsulia ja lisänä myskiä ja meripihkaa. Kun EdP-versiossa keskinuotteina on ainoastaan kukkaisia ruusua ja freesiaa, turvautuu EdT kukkien lisäksi hedelmäisiin vaihtoehtoihin; mangoon ja mansikkaan. Alkuun iholla pitäisi tuoksua mustaviinimarjaa, päärynää, mandariinia, limea ja nerolia.


Mikä on sinun suosikkituoksusi? Mitä tykkäät mun valinnoista?

ps. Olettehan osallistuneet I Love Me-lippujen arvontaan Instan puolella? Jos ette, niin kipinkapin osallistumaan, jaossa 2 lippua!

torstai 12. huhtikuuta 2018

Pitkä viikonloppu Lontoossa - We are off to London + ostoslistaa!

Kuvan (c)

Moikka ihanat!
Viime postauksesta on taas kulunut tovi vaikka toisin lupailin, pahoittelut todellakin siitä. Onneksi elämän palaset on pikkuhiljaa loksahtelemassa takaisin paikalleen ja fiilis kohenee, joten toivon kovasti että blogi-into palautuu myös normaalille tasolleen. Inspiraatiota (ja rentoutumista muuten vaan) päätettiin lähteä hakemaan keväisestä Lontoosta, jonne lento lähtee huomisaamuna (13.4) aamuvarhain. Lontoo on sikäli meille helppo ja tuttu paikka, sillä olen asunut siellä v. 2011 ja paikat on edelleen tosi tuttuja. Sanonkin aina, että helpompi meidän on lähteä Lontooseen kuin vaikkapa Turkuun :D Lontoosta shoppailun lisäksi (nähtävyydet ollaan koluttu jo aiemmilla reissuilla ja museot ei oo ihan meidän juttu) odotellaan hyviä ruokia, keväistä tunnelmaa ja ihanaa yhdessäoloa. Ostin J:lle synttärilahjaksi liput katsomaan jalkapalloa lauantaina (QPR vs Preston jos jotakuta kiinnostaa) joten sitäkin on ohjelmassa.

Lennetään viime kertojen tapaan Norwegianilla tullen ja mennen, ja hotellihuone kolmeksi yöksi varattiin sekin viime kerran tapaan Thistle Kensingon Gardensista. Kyseessä on hyvätasoinen 4 **** hotelli, jossa hyvä aamupaa ja loistava sijainti. Suuret suosittelut tälle hotellille, jos Lontoosta majoitus on hakusessa.
Tarkempaa raporttia matkasta, hotellista ja lennoista sun muista matkan jälkeen, samoin kuin ostoksista (I'm so excited, and I just can't hide it...!) ja ostospaikoista.

Katotaanko seuraavaksi muutama tuote mun pitkältä ostoslistalta? Jos vanhat merkit pitää paikkansa, matkaan tarttunee kaikkea muuta paitsi näitä tuotteita. Nämä tässä listatut on enimmäkseen meikkivoiteita (hups) mutta toivon löytäväni esimerkiksi Bootsista myös ihonhoitotuotteita. Olen ollut oikeastaan koko kevään aika low-buy linjalla, joten tältä reissulta aion hyvällä omallatunnolla hankkia useita kivoja, ja sellaisia juttuja, joita Suomesta ei saa.

Kuva (c)




IT COSMETICS YOUR SKIN BUT BETTER CC+ CREAM SPF50
Tämä It Cosmeticsin CC-voide (tai peittävyydeltään käsittääkseni ihan meikkivoiteen tasoa) on keikkunut wishlistillani jo pitkään, ja nyt vihdoin luulen että sen voisin käsiini saada. It Cosmeticsia myydään tutkimusteni perusteella Selfridges-tavaratalossa (joka lienee monille tuttu erinomaisesta verkkokaupastaan) ja sehän sijaitsee kätevästi Oxford Streetillä noin 10min matkan päässä meidän hotellista. Voiteessa on mahtava suojakerroin (SPF50) ja Youtube täynnä ylistäviä arvosteluja.

Kuva (c)

LANCOME TRÉSOR LA NUIT L'EAU DE TOILETTE
Sain joskus jostain tämän tuoksun testerin, ja se unohtuikin minulta pitkäksi aikaa kunnes muutama viikko sitten muistin vihdoin testata tätä - ja ihastuin täysin. Kyseessä on hedelmäinen ja raikas tuoksu, jonka tuoksunuotteja ovat muunmuassa vadelma, karhunvatukka, litsi ja sitrukset (nämä latvatuoksuja), damaskiruusu ja pioni (sydäntuoksut) sekä myski, patsuli ja vanilja (juurituoksut). Tuoksu on aika erilainen mitä yleensä hankin, joten tällä voisi hyvin olla paikka mun tuoksukokoelmassa! Toinen tuoksu mikä kiinnostaa (ja on mahdollisesti ostoslistalla) on Armanin Sí EdP. Tuoksuja ajattelin katsastaa lähinnä lentokenttien taxfree-myymälöistä.


Kuva (c)

SOAP AND GLORY
Pitkään ennen bloggailun aloittamista käytin ihonhoitoon melkein pelkästään Soap & Gloryn tuotteita. Nyt niistä on tullut pidettyä taukoa jo useampi vuosi, joten haluaisin tutustua merkkiin uudelleen ja katsastaa mitä uusia tuotteita esimerkiksi Bootsin valikoimissa on. Tuotteista varsinkin puhdistustuotteet sekä kosteusvoiteet kiinnostavat.

Kuva (c)

TOO FACED PEACH PERFECT COMFORT MATTE FOUNDATION
Too Faced merkkinä on yksi mun suosikeista, ja harmittavan hankalasti Suomeen saatavissa (poislukien Cultbeauty ja Selfridgesin nettikauppa) ja Lontoosta löytyy käsittääkseni merkin oma myymälä (Covent Gardenissa, kuten Benefitilläkin) ja merkkiä myydään myös Debenhamsin tavaratalossa. Tämä persikkalinja ja sen tuotteet on mulla kiikarissa (luomiväripaletti löytyy, samoin kasvopaletista on kokemusta), tämän meikkivoiteen lisäksi aion tutustua myös esimerkiksi setting powderiin ja poskipunaan. TF:n HangoverX-primer on todella hyvä tuote, ja mielelläni ostaisin myös sen. Tämäkin meikkivoide on kerännyt suosikki-tubettajiltani hyvää palautetta.


Kuva (c)

HOURGLASS VANISH FOUNDATION STICK
Lisää meikkivoiteita, koska niitä ei löydykään mun kokoelmista vielä tarpeeksi :D Itseäni toistaen, tätäkin meikkivoidetta on runsaasti kehuttu niin youtube- kuin blogimaailmassakin ja tuntuu olevan yksi parhaista puikkomuotoisista meikkivoiteista. Mulla ei yhtään stickia vielä meikkivoidelaatikosta löydy, ja tämä voisi olla mahdollinen ehdokas siihen tarpeeseen. Hourglassia tutkimusteni mukaan myy John Lewis-tavaratalon kosmetiikkaosasto. Hourglassilta muita kiinnostavia tuotteita on kasvopaletit, poskipunat ja aurinkopuuterit.

Tällaisia tuotteita on siis mun ostoslistalla, joka on kyllä puolet pidempi mitä tässä on lueteltu :D Covent Gardenin alueelta löytyy muistini mukaan myös Benefitin oma liike, jonne toki pitää täsmäisku tehdä. Kiinnostuksenkohteita on ainakin Hoolan Lite-versio, tällainen kalkkilaivan kapteeni kun olen ainakin talvisin.

Palataan matkalta maanantaina, joten palataan ensi viikolla! Blogin Insta-tililtä (@huulipunamania) ja instastoryista löytynee reaaliajassa päivityksiä, kuvia ja videoita. Adios amigos!

Ootteko te käyneet Lontoosssa, mitäs piditte? Kertokaa myös ihmeessä teidän lempparikaupunki Euroopassa!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Look Incredible Deluxe Beauty Box - Toukokuu '17

Moikka!
Tänään tutustutaan toukokuun Look Incrediblen Deluxe Boxiin. Kuten muulloinkin, niin vanhat boksipostaukset löydät tunnisteen "look incredible beauty box" alta.
Boksin kustannus on euroissa noin 55€ / kk sisältäen postikulut, ja useimmiten tämä tuodaan ihan kotiovelle asti. Oman boksisi voit tilata tästä. Valikoimassa on tämän Deluxe-version lisäksi "normaali" Beauty Box jonka merkit ovat aavistuksen edullisempia mutta hintaakin on toki vähemmän.


Boksi on ollut joka kerta samanlainen, iso valkoinen laatikko jossa logo isolla mustalla ja koristeena valkopilkkuiset punaiset rusetit. Kaikki tuotteet ovat muuten tulleet aina ehjinä perille, yleensä jos mukana on jotakin hajoavaa niin se on pakattu erikseen vielä kuplamuoviin. Tästä boksista ja yrityksestä en keksi muuta huonoa sanottavaa kuin sen, että hinta on verrattain korkea (toki merkitkin on high end-tasoa, kuten Becca) ja eivät muistaneet vieläkään lähettää unohtunutta Eyekon eyelineria. No, kuulemma tulee ensi kuun boksin mukana.


Mukana tulee aina isohko tuotelappunen, josta itse pidän kovasti. Tuotteet on esitelty selkeästi, hinnat ovat näkyvissä, samoin "käyttöohje" jos jokin tuote kummastuttaa. Myös tuotteiden kokonaisarvo on painettu näkyviin, mikä on plussaa. Ja kaikki tuotteet ovat saatavilla Look Incrediblen nettikaupasta, joka toimittaa siis myös Suomeen! Puhumattakaan vielä siitä, että kaikki tuotteet joita boksissa tulee, ovat aina täysikokoisia.
Käydään sitten itse tuotteisiin!

DIOR DIORSHOW KHOL PENCIL - OVH £16.99 - LINKKI TUOTTEESEEN
Diorin saaminen tällaisista kuukausibokseista ei ole mitään jokapäiväistä herkkua, joten tämä oli iloinen yllätys. Sävy on onneksi käytännöllisesti musta, joten varmasti tähän tulee tartuttua. Pigmenttiä tuntui olevan mukavasti. Vaikka enpä minä näissä mustissa vahamaisissa rajauskynissä juurikaan eroa huomaa vaikkapa Bellapierren ja Diorin välillä (paitsi hinnassa, Dior on about 10 puntaa kalliimpi..) mutta kuitenkin.


NO7 COMPLETELY QUENCHED BODY LOTION - OVH £12.99
No tässä tuli nyt poikkeus joka vahvisti säännön - tätä tuotetta ei löydy LI:n sivuilta lainkaan, eikä kyllä mistään muualtakaan Ebayta ja Amazonia lukuunottamatta. Lienee siis jo lopetettu tuote. Lupaa kosteutusta 48 tuntia, nopeaa imeytyvyyttä ja keveyttä. Kuulostaa hyvältä, inhoan nimittäin liian raskaita vartalonkosteuttajia. Eiköhän tämä kokeiluun mene!




LANCOME LE SOURCIL PRO BROW PENCIL - OVH £22.99 - LINKKI TUOTTEESEEN
Jippii, Lancomeakin! Kulmakynät kelpaa aina, vaikka mulla nämä microbladatut onkin - tykkään silti skarpata kulmien rajaa kynällä ja värittömällä geelillä. Tuppaan myös aina meikatessani levittämään meikkivoidetta myös kulmien päälle ensin joten ne pitää sieltä sitten naarata esiin :D Tämä kyseinen kynä tuntui tosi hyvältä, piirsi ohutta, pehmeää viivaa vaikka kynä on tuollainen paksukainen. Tuota highlighter-päätä en oikein ole vielä osannut käyttää, mutta yritän opetella. Tosi kivantuntuinen tuote!


 
LAURA GELLER LOVE ME MATTE LIP CRAYON - OVH £17.99 - LINKKI
Tämä on nyt jo toinen tuote jota ei löydy LI:n sivuilta - merkki kyllä löytyy muttei tätä tuotetta. Tutkiskelin asiaa hieman, ja näitä Love Me Matte-kyniä on myyty ainakin QVC:llä 5 kynän pakkauksessa eikä yksittäin lainkaan. En sitten tiedä mistä tuo ovh on repäisty :D QVC:llä tuo Love Me Mattes-paketti on alennuksessa tällä hetkellä; n. 35 dollaria. Sävyn nimi on Guava Lust ja se on kaunis korallinpinkki väri. Kelpaa!






TOO FACED TOTALLY CUTE EYESHADOW PALETTE - OVH £29.99 - LINKKI
Noniin, sitten päästäänkin tämän boksin absoluuttiseen ykkösjuttuun ja ilonaiheeseen! SIIS TOO FACEDIN PALETTI? Kuukausiboksista? Tämä paletti on kuin karkki! Mukana tuli koristeluun tarkoitettuja tarroja, ja Instagramin puolelta voikin kurkkia millaisen muodonmuutoksen minun paletti sai samantien. Pakkohan ne oli kaikki liimata siihen kerralla :D Too Facedin paletit eivät ole aina olleet ihan tasalaatuisia, mutta tämä paletti ainakin vaikuttaa pigmenttiseltä ja hyvältä. Ja onhan tämä nimensä mukaisesti Totally Cute!






Niin, Look Incredible Deluxe Beauty Box on toistaiseksi tarjonnut merkkien puolesta Tartea, Laura Gelleria, Beccaa, Too Facedia, Burberrya, Marc Jacobsia.. Ja pitääkin yhdessä Boxycharmin kanssa vankkaa ykköspaikkaa parhaimmasta kuukausiboksista. En malta odottaa ensi kuuta!

Koska tuotelappusessa ilmoitetut hinnat erosi hieman siitä mitä itse katsoin LI:n sivuilta, niin tässä minun laskemani tuotteiden loppusumma: n. £101.
Eli jälleen kerran, rahalle sai vastinetta yli kaksinkertaisesti.

Mitäs mieltä olit tuotteista? 
Jos saisit päättää, mikä olisi unelmiesi kauneusboksin sisältö?