perjantai 18. tammikuuta 2019

Bette Box - Tammikuu '19

Heippa!

Tammikuun uudistunut Bette Box saapui joku päivä sitten ja ajattelin että käydään boksin anti tänään läpi. Etukäteen tosiaan kovasti mainostettiin boksin uudistuvan, mutta en ihan päässyt kärryille siitä mitä uudistus piti sitten sisällään kuitenkaan, mutta ilmeisesti asia koski tuota uutta logoa. Hinta lienee sama kuin ennenkin (18,90e per kk) ja ulkoasu oli tuota logoa lukuunottamatta sama kuin ennenkin.



Boksi on saatu blogiarviointia varten veloituksetta. Linkit eivät ole mainoslinkkejä enkä hyödy niiden klikkailusta.





Boksin teema oli "And so the adventure begins".  Uusi logo on kyllä kaunis ja Betten uusi tunnuslause on "It's the little things" liittyen arjen pieniin asioihin ja niistä nauttimiseen ja Betten ideaan siitä, että boksi tuo iloa arjen keskelle. Ja niinhän se onkin!
Boksien sisältö oli viime vuonna suuresti vaihteleva, ja niin olivat tilaajien reaktiotkin. Olisikin kiva jos nyt siirryttäisiin positiivisuuden aikakaudelle, niin tilaajien kuin boksin sisällönkin puolesta. Tämä tammikuun boksi oli runsas, monia täysikokoisia tuotteita, itseasiassa 3/5 oli täysikokoisia!



Cougar Cosmetics on kai boksissa ihan uusi merkki, ja kokeiluun tuli pieni luomiväritrio 3 Shades of Nudes. Täysikokoinen kuuden sävyn setti kustantaa merkin omilla sivuilla 13 puntaa, eli suhteellisen järkevä merkki noin hintatasoltaan. Cougar on mulle tuttu muista kuukausibokseista, mutta mitään kovin selkeää kuvaa ei ole merkistä muodostunut. Eikä tämäkään trio oikein vakuuttanut; pigmenttiä oli säästeliäästi (oikeanpuolimmaisin ruskea sävy oli ehkä pigmenttisin) vaikka itse sävyt ihan kauniita olivatkin. Mulla on kokoelmassa niin paljon parempiakin tuotteita, joten tämä lähtenee eteenpäin. Mitä muuten olette mieltä, haluatteko blogiarvontapakettiin myös näitä kerran swatchattuja puuterituotteita? Vai lähdetäänkö vain avaamattomien tuotteiden kanssa liikkeelle? Blogin 2-vuotissynttärit lähestyy ja tottakai juhlitaan sitä arvonnalla.


Himalaya Herbals on mulle vielä aika tuntematon merkki (joskin viimeaikoina sitä on kokoelmaani eksynyt muunmuassa eräästä joulukalenterista) ja nyt kokeiluun siis pieni 15ml pullo geelimäistä putsaria. Tämä on suunnattu normaali- ja sekaiholle ja odottanee siis kesään että pääsen testaamaan, näin talvisin en ihon kuivuuden takia tällaisia turhan tehokkaasti puhdistavia halua käyttää. Merkki on kyllä edullinen, tämän normaalikokoinen 150ml versio maksaa vain noin 6 euroa.


Uusi merkki samaten oli J. Mäki Professional ja bokseissa oli hieman eroa sillä merkiltä saattoi saada shampoo&hoitoaine-duon (joko Volume tai Color-sarjasta), tämän värjätyille hiuksille sopivan naamion tai hiuksia korjaavan naamion. Tämä sisältää muunmuassa risiiniöljyä antamaan hiuksille kirkkautta ja kiiltoa. Merkin tuotteita on saatavilla heidän omilta nettisivuiltaan (tilattavissa myös merkin FB-sivujen kautta!) sekä valituista parturi-kampaamoista. Shampoo&Hoitoaine-duot kustantavat 13,90e ja naamiot 15,90e.


Ziajaa on boksista tullut ennenkin, ja tämä onkin toimiva ja edullinen merkki kasvojen, vartalon ja myös hiusten hoitoon. Nyt tuli entsyymikuorinta (vuohenmaito-sarjaa) jonka hinta on 7,90e. Idea on siis levittää kasvoille, antaa vaikuttaa 5-10 minuuttia ja pestä tai pyyhkiä vanulapulla pois.

Naamankuorinta olikin se juttu tässä kuussa, sillä viimeisenä boksista löytyi Love, Beauty and Planetin Petal Polish-kuorinta. Tämä on vegaaninen tuote ja sisältää muunmuassa murumuru-voita ja Bulgarian ruusua, ollen hellävarainen eikä kuivata herkempääkään ihoa. Hinta on kohtuullinen, 12,90 / 125ml.


Tuotteiden yhteenlaskettu hinta oli 40e plusmiinus muutama euro, joten se oli ihan ookoo. Henkilökohtaisesti en jotenkin hyppinyt innosta näistä tuotteista, mutta toki ne tulevat käyttöön (luomiväritrioa lukuunottamatta) ja ovat ihan käyttötuotteita. Toisaalta sellainen tilaaja joka ei kosmetiikkaa ja siihen liittyviä tuotteita harrasta on varmasti innoissaan näistä.

Helmikuun boksin on mainostettu keskittyvän hiustuotteisiin ja tunnetusti minähän en ole oikea osoite niille... Mutta katsotaan, jos tulee shampoota ja hoitoainetta niin se sopii hyvin. Kuivashampoota löytyy jo valmiiksi monta pulloa ja muutoin olen hyvin valikoiva mitä tuotteita käytän (lähinnä siis tuuheuttavia suihkeita ja lakkaa) ja olen niihin olemassaoleviin tyytyväinen. Mutta katsotaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti