perjantai 24. helmikuuta 2017

Shoppailua viimeisen lomapäivän kunniaksi

TGIF vai miten se meni?
Meidän perjantai käynnistyi IHANAN koristeellisen peilin hakemisella Jätkäsaaresta, ollaan siis sisustettu meidän kotia uudelleen ihan rankemman kautta, vaihdettu lähestulkoon kaikki kalusteet ja nyt koti on vaan seinän maalausta, peilin asennusta, uutta työpöytää ja -tuolia vailla. Ollut produktiivinen talviloma, mutta en valita. Kotia on ihana laittaa ja ihastella kättensä jälkiä.


Samalla reissulla käväistiin sitten Stockalla, ja mun jalat kulki kuin itsestään MACin pisteelle jossa en ollut pitkään aikaan vieraillutkaan. Nyt muuten kysyn teiltä, arvon lukijat, vieläkö MACin pisteellä saa kaupan päälle meikkausneuvonnan jos ostaa 4 täysikokoista tuotetta? Pisteen ihana myyjä laitteli kasvoilleni poskipunaa vallan taitavasti ja oli lisäksi tosi mukava, joten mielelläni menisin hänen opastukseensa ja eiköhän ne neljä tuotettakin löytyisi aika helposti.

Tällä kertaa MACilta lähti mukaan Mineralize-sarjan poskipunat sävyissä Gentle ja Warm Soul. Molemmat ovat melkoisen hohtavia yksilöitä, Warm Soul kauniin persikkainen ja Gentleä kuvailisin parhaiten ehkä kanervan sävyiseksi, jossa kuitenkin punainen sävy ja kaunis hohde. Näiden poskipunien hinta on 28.50€ kappaleelta ja grammoissa punaa on pannussa 3,2g.




Seuraavaksi vaellettiin kerros alaspäin päivittäiskosmetiikan puolelle. Mies löysi pari uutta kokeiltavaa parranajopuolelta (jos hifistelytason partahommat kiinnostaa, niin postausta maailman parhaasta parranajovälineestä ja muista tarvikkeista tulossa pian!) ja minä tietysti NYXiltä.

NYXin pisteeltä yritin valita jotain uutta kokeiltavaksi, ja mukaan lähtikin ensimmäisenä #NOFILTER viimeistelypuuteri. Puuteri on baked-mallinen ja teki todella kivaa lopputulosta ainakin kädelle swatchattuna. Empiiriset tutkimukset alkakoon tämän kohdalla. Puuterin hinta oli 14,90€ ja puuteria on pakkauksessa 9,6g.

Olen löytänyt ripsienpohjustajat jokunen aika sitten uudelleen (kuten Top 6-ripsarit postauksessa mainitsinkin) ja halusin kokeilla myös NYXin tarjoamaa Big&Loud pohjustajaa. Harja on pitkä ja ohukainen, ja tuotemassa näyttää sisältävän kuituja. Hinta 8,50e, tuotetta tuubissa 9ml. Kaupan päälle (kun osti Stockmannilta yli 30 eurolla NYXia) sai Doll Eyes-ripsivärin, ja tämä olikin kiva yllätys, listasinhan tämän ripsivärin suosikkeihini (postaus täällä). Luulen että vanha pääsee nyt jo eläkkeelle ja odottelemaan loppuneet-postausta kuun lopussa, ja otan käyttöön tämän uuden ja tuoreen.



Seuraavaksi etsin uusia Illuminator-hohdepuutereita, ja ne löytyivätkin hetken hakemisen jälkeen ja olivat kyllä kaikki todella kauniita sävyiltään! Valikoin sitten kaksi omaan silmään parasta sävyä, vaaleampi on Narcissistic ja persikkainen Ritualistic. Pigmentti vaikutti ensipyyhkäisyllä vallan käyttökelpoiselta. Hohdepuutereiden (highlightereiden) hinta oli kappaleelta 12,50€, hinta on mielestäni oikein sopiva sillä tavaraa on pannussa 9,5g. Swatch-kuvan löydät muuten alempaa, samassa kuvassa näiden ja HD-poskipunien swatchit.


NYXin HD-sarjan poskipuna sävyssä Taupe on monen suosima varjostustuote, ja nappasin sen uudelleen testiin itsellenikin. Minulla on tämä kerran ollut (sellaisena vanhanmallisena vohvelikuvioisena) mutta siitä ei juurikaan irronnut pigmenttiä. Tämä, ja kaverinsa Nude'tude sen sijaan tuntuivat pigmentiltään varsin riittäviltä. Persikka on nähtävästi päivän sana poskipunissa, sillä Nude'tude on myös samaa sävymaailmaa. Näiden High Definition Blushien hinta on 8,50e ja nettopaino 4,5g.



Lisäksi ostin Stockalta Swarowski-kuvioidun harjan (hinta 5,80e), käytän normaalisti Tangle Teezeria mutta vaihtelu virkistää, huomasin sen anoppilassa kun käytin tämänkaltaista harjaa. Lisäksi nappasin H&M:ltä mukaan kehutun Nurturing-shampoon (9,90e / 250ml), tämä mielenkiinnolla kokeiluun sillä en ole ikinä käyttänyt H&M:n yhtään minkäänlaisia hiustuotteita.


Keskustakiertelyn jälkeen hypättiin takaisin autoon ja hurautettiin meidän lähi-kauppakeskukseen eli Itikseen, joka on ehdottomasti yleisin paikka missä käydään ostoksilla, sieltä kun löytyy mukavasti saman katon alta Stockmann, Kicks, H&M ja vaikka mitä muuta. Itiksen Kicksilta kotiutin Smashboxin All-Set Lashes-paketin, sillä olin kiinnostunut merkin ripsiväreistä ja melko mukavalla hinnalla (24€) sai myös pohjustajan ja matkakokoisen luomivärinpohjustajan. Itseasiassa hintaa ei jäänyt tuotakaan vähää, sillä mukana sattui olemaan kanta-asiakkaan etukuponki 2,5 eurolle. Tuoksuttelin myös tuota Caroline Herreran ihanaa Good Girl-tuoksua, mutta ihan vielä se ei mukaan kuitenkaan lähtenyt.



Minulla on vielä 40e lahjakortti Kicksille, mutta olen ajatellut odotella Anastasian Modern Renaissance-paletin myyntiintulemista ja ostaa sen sillä. Toivotaan että paletti saapuu pian, ovat ärsyttävän vaitonaisia Kicksissa siitä milloinka se oikeasti tuleekaan.

Oliko ostoksissa jotain teille tuttuja juttuja? Mitä itse olet shoppaillut viimeksi?

ps. Otin kuvat tällä kertaa Samsungin järkkärillä, miltä näyttää?

8 kommenttia:

  1. Hei täälläki on mietitty tota no filter-puuteria,nyt sit äkkiä arvioo ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kerennyt testaamaan vasta kerran, melko valoaheijastava koostumus ja ei pidä ehkä niin mattana kuin mistä itse tykkään.
      Laitan kyllä aina highlighteria, mutta muualta kuten otsa ja leuka pitää olla mattaa :P

      Poista
  2. Kadehtittavan ihania ostoksia!! No Filter kiinnostaisi minuakin :)

    VastaaPoista
  3. Nuo Nyxin HD-poskipunat kävisivät luomiväristäkin:) Todella hyvät sävyt:)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisia ostoksia, No Filter kiinnostelee! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania ostoksia olet tehnyt :) Minulta tuo NYX:n Taupe löytyy vanhan mallisena, pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa uusimaan sitä vaikka tuotetta runsaasti pannussa vielä onkin :D

    VastaaPoista
  6. Kamala ku kauhee shoppailu himo iskee aina ku kattelee tälläsiä postauksia! :D just tuliki perjantaina käytyä pienillä ostoksilla taas. Jos nyt koittais hetken hillitä shoppailua. Ens kuuhu asti ainaskii ;)

    VastaaPoista
  7. Tosi ihania ostoksia! Nyxin tuotteet ovat kyllä ihania :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista