lauantai 8. huhtikuuta 2017

Bette Box - Huhtikuu '17 + ARVONTA!

Hei vaan, skipataan nyt postausjonosta muutama aihe ja hypätään tutkimaan pari päivää sitten saapunutta Betteboxia, jonka merkeissä postauksen lopusta löytyy myös arvonta lukijoilleni jossa voit voittaa itsellesi toukokuun boksin! Tiimiydyin siis Betten teamin kanssa, ja olenkin superinnoissani että saan arpoa teille jotakin.
Minulle tulevat boksit olen ostanut itse, eli ne eivät ole pr-näytteitä.


Huhtikuun Betten lupailtiin sisältävän viisi täysikokoista tuotetta, joukossa värikosmetiikkaa sekä "harvemmin boksissa nähty tuotemerkki" sekä uutuustuote hiuksille. Boksi oli samanlainen kuin ennenkin, luonnonsävyistä beigeä/ruskeaa pahvia ja logot valkoisella + valkoinen silkkipaperi. Tykkään kyllä tästä, mutta myös musta LivBox oli mieleeni! Olen Betten pitkäaikaistilaaja.


Ensimmäisenä käteen osui Eyluren Lenghtening-tekoripset joissa on liima mukana. Itselle vähän plääh-tuote kun en jaksa IKINÄ tekoripsien kanssa väkertää, mutta uskon että on monelle mieleen. Ripset itsessään näyttivät melko passeleilta niin arki- kuin juhlakäyttöönkin. Ovh n. 8.90€.


Toisena kaivoin laatikosta HJerbinan Lip Candy-huulivoiteen. Katsoin ensin, että tämähän on jokin Juicy Tubes-tyyppinen huulikiilto, mutta kokeiltuani tykästyin kyllä. Huulituntuma ei ollutkaan lainkaan tahmainen, vaan voide imeytyi ja jätti huulille nätin pinnan. Ja tuoksui ja maistui kivalta! Sävyä tästä ei kyllä tullut mutta eipä se lainkaan haittaakaan. Varmasti käytän tätä meikittöminä päivinä! Sain sävyn Tropical Raspberry (muitakin "sävyjä"/makuja oli liikenteessä). Ovh 4€.


Kolmantena mielestäni boksin ainoa värikosmetiikkatuote, Lumene uudistuneen Nordic Chic-tuotesarjan Pure Colour Eyeshadow sävyssä Glowing Sands / Hiekan hohto. Sävy oli kyllä ihan käytännöllinen, hohtava nude/taupe mutta en oikein osaa yksittäisiä nappeja käyttää. Mikäli saan tämän jotenkin järkevästi depotattua z-palettiini, niin pääsisi varmaan enempi käyttöön. Ovh 12.90€ , mielestäni aika paljon suht perustasoiselle (vrt. Essence) luomivärille.


Shampoo on minulle aina mieleen, ja mielenkiinnolla laitan tämänkin uutuustuotteen kokeiluun! Kyseessä siis Schwartzkopfin Gliss-tuotesarjan Fiber Therapy Shampoo joka tuo mukanaan "kampaamopuolelta tutun Omegaplex-teknologian" (onko se sama kuin Olaplex? :D). Shampoon tuoksu on myös kiva, aika perus markettikamaa kyllä. Tätä saa tosi edullisesti, täysikokoinen 250ml pullo kustantaa n. 2.90€.


Tämä tuote aiheutti suurta ihastusta! Minulla on jo ennestään tämän Ziajan vuohenmaito-sarjan päivä- ja yövoide, ja nyt boksissa tuli siis Concentrate päivävoide eli olisko vähän tuhdimaa tavaraa vielä? Suojakerroin 20 ja sanotaan sopivan meikin alle -> kelpaa minulle! Tässä sarjassa on mielestäni melko voimakas, täyteläinen "mummotuoksu" mutta itseäni se ei ole häirinnyt, ja osa ihmisistä jopa rakastaa tuota tuoksua ;) Ziajan tuotteet ovat ihastuttavan toimivia ja melkoisen huokeita, tämä 50ml voide maksaa n. 11.90€.



Sitten arvonnan pariin!

Säännöt:
- Klikkaa itsesi blogini lukijaksi joko Bloggerin, Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta (uudet lukijat todella tervetulleita!)
- Ilmoita kommenteissa sähköpostiosoitteesi ja sen, mitä kautta blogiani seuraat.
- Mikäli seuraat blogia myös Instagramissa (@huulipunamania), saat yhden lisäarvan!
- Kerro kommenteissa lisäksi myös se, millaisia postauksia luet blogeista mieluiten.

Arvonta päättyy 18.4 klo 21. Arvon tämän jälkeen voittajan, joka ilmoitetaan blogissa sekä myös voittajalle henkilökohtaisesti. Palkinnon toimittaa voittajalle Bette Box.

Toukokuun boksista on paljastettu seuraavaa: Toukokuun Bette Boxilla toivotellaan kesää tervetulleeksi ja valmistaudutaan samalla tulevaan rantakauteen. Boksista tulee löytymään mm. uusi yhteistyökumppani kampaamotuotteiden saralla sekä kesäinen uutuus Got2Be:ltä. Pääset myös testailemaan uutta yhteistyökumppania ihonhoidon puolelta. Lisäksi boksiin pakataan bloggaaja Derya Dincerin suosikkituote, joka on ajankohtainen ja käytännöllinen lisä jokaiseen meikkipussiin".

34 kommenttia:

  1. Itselleni BetteBox on uusi tuttavuus - en ole siitä ennen edes kuullut 😂 Itselläni on melko vakkarituotteet, joita käytän, joten uskon että olisi melko vaikeaa rueta kokeilemaan jotain täysin uutta - rutinoitunut kun olen...

    VastaaPoista
  2. Seuraan bloglovin.. Olen miettinyt että yhdetripset olisi varmaan hyvä omistaa. Sitten kun meikkaa, niin meikkiä sitten kunnolla. Tuo nude sand-väri olisi hyvä, mutta olen myös sitä mieltä että pitäisi olla paletissa. Kiva palkinto! telluk (♡)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Blohit.fi kautta. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  4. En itse tilaa boxeja, mutta luen kyllä into piukeena postauksia niistä;) Samoin loppuneet-postaukset on kivoja:) Halpismeikkien ystävänä kaikki niitä liippaava on kans kivaa;)
    Luen blogiasi Bloggerin kautta. Yhdellä arvalla mukana. blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kiva arvonta! Bloggerin kautta seuraan blogiasi eli yhdellä arvalla mukana! elinan09(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukaan bloggerin kautta.minulle uusi juttu mutta on kivoja tuotteita. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Itselleni ei tule tällä hetkellä mitään boxia, mutta luen niistä mielelläni postauksia. Hyvän boxin kohdalla voin sitten surkutella, että miksen tilannut... :D Bloggerin ja Instagramin kautta liityin seuraamaan. Tällaisia tuotearvosteluja luen mielelläni. :) (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla ollaan mukana (blogger ja instagram) :) Mä olen kanssa pitkäaikaistilaaja ja välillä tulee tosi hyviä löytöjä, välillä pettymyksiä, mutta sitähän nää ylläriboksit on. Tykkään lukea erilaisia boksi-esittelyitä, sulle kun niitä tulee vaikka ja kuinka ja muutenkin ihan kaikkea kosmetiikkaan liittyvää :D shopaholicloveletters@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Luonnonkosmetiikkapostaukset kiinnostavat
    Blogger-ja instaseuraajana kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tykkään lukea eri kosmetiikkabokseista esittelyjä, itselle kun tulee vain bettebox. Tämän boksin sisältä oli ihan kiva. Lähes kaikki tulee käyttöön. Lumenen luomiväri oli omassa boksissa harmaa, ehkä vähän turhan tumma mun makuun näin keväällä. Syksyllä sitten käyttöön. En myöskään tykkää napeista, kun ne ovat hankalia avata ja hukkuvat helposti.
    Mukaan arvontaan.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Seuraan sua bloggerissa, niin osallistun yhdellä arvalla 😊 Tykkään lukea oikeastaan kaikenlaisia beautypostauksia, niin ihonhoidosta meikkijuttuihin. Ihanaa viikonloppua!

    salkanposti@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Seuraan bloggerissa ja instagramissa, eli kahdella arvalla mukana! :) Sattuikin tämä arvonta sopivasti, kun oma tilaus päättyi juuri tähän huhtikuun boksiin, ja vähän ehkä on haikeat tunnelmat, en ole varma pystynkö sittenkään olemaan erossa tästä kuukausittaisesta hemmottelupaketista.

    Luen mielelläni terveyteen, hyvinvointiin ja kauneuteen liittyviä postauksia. Tykkään jos niissä on jotain henkilökohtaista, inhoan kaikkia liian kliinisiä esittelyjä, joissa ei ole mitään bloggarin omia mielipiteitä. Huumori on plussaa :D

    mira.susanna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Oi, mulle ei ole vielä huhtikuun boxi tullut niin en ole vielä päässyt näitä hypistelemään! Mut hyvältä näyttää! Pilasin itseltäni nyt yllätyksen, heh!

    Olisipa kivaa saada myös toukokuun boxi, joten osallistun kilpailuun kahdella arvalla, seuraan instassa, ja bloglovinissa :)

    Kivaa uutta viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  14. En oo koskaan tilannut mitään kauneusboxia eli lähden ehdottomasti mukaan arvontaan :) Seuraan bloglovinin kautta.

    Itse tykkään eniten lukea ihan perinteisiä tuotearvosteluja ja -esittelyjä, haalinta-postauksia ja loppuneiden yhteenvetoja.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kauneusboksit ovat kyllä kivoja! Lempipostauksiani ovat oikeastaan kaikki kosmepostaukset: erilaiset arvostelut, vertailut, vinkit, niksit ja inspiraatiojutut. Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  16. seuraan blogit.fi kautta. eniten tykkään ihan perus kuulumispostauksista :-)
    ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Seuraan bloggerin ja instan kautta. Tuote-arvostelut ovat mun suosikkeja :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Seuraan bloggerin kautta. :) Tykkään eniten tuotearvosteluista.

    aada.lehtoranta@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Seuraan bloglovinin ja instan kautta; eli kahdella arvalla mukana. Tykkään tuote-esittelyistä ja arvioista. Kaikki kauneudenhoitoon liittyvät postaukset kiinostavat.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  20. Seuraan sinua bloggerin kautta. Tykkään erityisesti tuote-esittelyistä, joista kuulen oman mielipiteesi tuotteisiin!

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Bloggerin kautta seurailen. Uutuustuotteiden esittelyt ovat kivoja.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Tykkään lukea kokemuksia luonnonkosmetiikasta ja erilaisista kauneushoidoista/-käsittelyistä. Seuraan Bloggerin kautta :)
    talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa :) Seuraan bloggerin kautta :) Tuotearvosteluja tulee luettua :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Bloggerin kautta seuraan blogiasi. Eniten minua kiinnostaa uutuustuotteiden esittelyt ja arvostelut :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Tuoteuutuuksista tykkään lukea =). Mukaan blogger-lukijana =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa, seuraan bloggerin ja instagramin kautta. Tykkään lukea postauksia kosmetiikkauutuuksista ja luonnonkosmetiikasta
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana, eli seuraan Bloggerin ja Instagramin kautta.
    Nimenomaan kaikenlaiset kosmetiikkapostaukset kiinnostavat, esim. uutuuksien esittelyt, tuotearvostelut ja kuukauden loppuneet :) Toisena kiinnostuksen kohteenani on sisustus.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kosmetiikan ja hiustuotteiden tuotearviot kiinnostavat aina :) Etenkin luonnonkosmetiikka kiinnostaa!
    Seurailen bloggerin kautta ja mukana ihanassa arvonnassa :) sansandelisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  29. Bloggerin kautta mukana, seuraan myös instassa. Tuotearviot on mielenkiintoisia.
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kahdella mukaan (blogger + insta). My day-postaukset on kivoja. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Bloggeri lukijoita, insta kyylääjiä. 😎 tuttu on bette, muttei box! Kotiuttaisin tietty mielelläni 😉 kivat postaukset on mielestäni uusia rakkaita ajatuksia tai ideoita. Positiivista asennetta ja kuvia!😊😍
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Seuraan bloggerin kautta ja instagrammissa :) rossu.life@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Seuraan Bloggerin kautta. Blogeista luen mieluiten erilaisia kosmetiikka-arvosteluja :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukaan! Seuraan bloggerin kautta. Uutuuskosmetiikka-testaukset kiinnostavat. Ja myös luonnonkosmetiikka.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista