Sivut

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Beautybox5 - Huhtikuu '17

Mukavaa keskiviikkoa ihanaiset! Kohta onkin jo viikonloppu, ja monille tosi tärkeä sellainen, nimittäin valmistujaisia juhlitaan lauantaina ympäri Suomen. Omista lakkiaisista on jo runsaasti aikaa, enemmän kun viitsisi muistellakaan, mutta SUPERPALJON ONNEA UUSILLE YLIOPPILAILLE JA AMMATTIIN VALMISTUVILLE! Well done, all of you <3
Meillä onkin tänä vuonna niin ettei ole lähipiirissä yksiäkään juhlia tiedossa, mutta koska poskiontelontulehdus iski päälle taas niin eiköhän nuo vapaapäivät mene tautia potiessa.


Nyt kuitenkin vilkaistaan vielä viimeinen huhtikuun boksi uunista ulos, vuorossa on Beautybox5 teemalla "You're Golden!". Kuten ennenkin, edelliset tätä boksia koskevat postaukset löytyvät tunnisteen 'Beautybox5' alta. Boksin kustannukset ovat $12 per boksi, ja lisäksi postitus Shipiton varastolta Suomeen (n. 5-7e) eli kovin iso rahallinen satsaus tämä boksi ei ole. En ihan vakuuttunut ensimmäisen boksin (ja yllätysboksin) tasosta, mutta haluan nyt antaa tälle mahdollisuuden vielä ainakin muutaman kuukauden.
Mukana tulee aina tuotelappunen, josta taas kerran totean että tykkään kovasti. Hinnat ja pieni selvitys, kaikki nähtävillä yhdessä paikassa. Hinnat eivät ole ihan synkassa esimerkiksi merkkien omien sivujen kanssa, ja laitan tuotelistaukseen ne hinnat mitä löydän Googlen avulla.


Huhtikuun teema on siis kullanhohtoinen, ja ihan mukavasti tuota teemaa on nähtävissä boksin tuotteissakin ainakin värin puolesta. Mutta käydäänpä sitten katsomaan, mitä tällä kertaa oli boksiin pakattu.


BE A BOMBSHELL - BLUSH "COUGAR" - OVH $8 - LINKKI
Poskipunia on aina kiva saada, niitä ei ole ikinä liikaa. Tämä merkki on tuttu ainakin Lip Monthlysta, mutta yhtään merkin poskipunaa minulla ei vielä ollut. Sävy olisi ehkä voinut olla hieman universaalimpi, nyt se on tuollainen terracotta pienellä shimmerillä, mutta I think I can make this work. Ilmeisesti sävyjä olisi ollut muitakin tarjolla, mutta tällä mennään. Positiivinen juttu kuitenkin! Merkin omien sivujen kautta ei saa Suomeen suoraan tilattua, mutta onnistunee Shipitolla. Merkki on Cruelty Free.


 BB5 HIGHLIGHT FAN BRUSH - OVH $12 - LINKKI
Tämä onkin sitten Beautybox5:n omaa tuotantoa, viuhkasivellin esimerkiksi highlighterille. Minulta löytyy näitä jo monia enkä oikein tykkää niitä edes käyttää, joten tämä löysi jo uuden kodin toisaalta. Siveltimet noin pääasiassa ovat kuitenkin kivoja yllätyksiä.


 SWEEP ROSE GOLD LASH CURLER - OVH $15.99 - LINKKI
 Näistäkään en löytänyt infoa muualta paitsi BB5:n omilta sivuilta, jossa näitä myydään yllämainittuun hintaan. Mulla ei itseasiassa ollut yhtään ripsentaivuttajia itsellä (en muista milloin viimeksi olisin käyttänyt, kun ripset melko kaarevat jo itsessään) joten kyllä mun varastoon yhdet tällaiset mahtuu. Varsinkin ruusukultaisina.


DID. HAIR GOLD BOBBY PINS - OVH $8.50 - LINKKI
Okei, tylsää. Näitä on mulla jo miljoonia jo ennestään enkä juurikaan edes käytä. Suht kova ovh-hinta kyllä hiuspinneillä :D


JEAN PIERRE COSMETICS VITAMIN-C SHEET MASK - OVH $2.60 - LINKKI
Jippii, taas sheet mask.. Ei ole hetkeen ollut sellaista kauneusboksia jossa ei olisi ainakin yhtä kangasnaamiota tullut. Eikä siinä, nämä on tällä hetkellä supersuosittuja. Vielä kun jaksaisinmuistaisin itse joskus näitä käyttää.. Pino yhdessä Helmerin laatikostossa on jo aikamoinen! 5 kappaleen setti näitä kustantaa $12.99 joten yhden kappaleen hinta laskettu siitä.


Ei tämä nyt vieläkään mitään ilotulitusta tarjonnut tuotteiden osalta, mutta mielestäni oli kuitenkin parempi kattaus kuin edellisessä boksissa. Neljä viidestä tuotteesta oli kuitenkin täysikokoisia, joten se on plussaa. Ainoa mitä ei laskettu täysikokoiseksi on tuo naamio, kun se originaalisti myydään tosiaan viiden pakkauksissa.
Tuotteiden yhteenlaskettu summa on $47.10 joten se on toki moninkertaisesti boksin hinnan verran. Silti, jos verrataan esimerkiksi Ipsyyn, niin tuotevalikoimallaan se kyllä pesee tämän 6-0.
Katsotaan nyt silti vielä boksin tai parin verran, ja päätetään sitten että jatketaanko tämän kanssa vai ei.

Olisitko sinä tykännyt tästä huhtikuun boksista?

1 kommentti:

  1. Pinnit kauneusboxissa? Ei kyllä innostaisi, ennemminkin ärsyttäisi. Ei ymmärrä;) Muutenkin vähän liikaa "tavaroita", itse tykkäisin saada meikkituotteita. Poskipuna on paras tuote.

    VastaaPoista