Sivut

lauantai 27. toukokuuta 2017

Jolie Box - toukokuu '17

Heipparallaa!
Tänään katsotaan vähän toukokuun alussa saapunutta Jolie Boxia, joka onkin ainakin toistaiseksi viimeinen laatuaan minulle.
Jolie Boxin hinnat nousivat toukokuun puolessa välissä, ja nyt 3kk tilaus maksaa 79€ ja 6kk jakso 139€. Syyksi ilmoitettiin kasvaneet kustannukset, ja tämähän tuntuu olevan trendi nyt melkein jokaisessa boksissa. Liekö syynä sitten laskeva tilaajakunta vai esimerkiksi logististen kustannusten nousu (postikulut), mutta toistaiseksi minun tilaus nyt jää ainakin tauolle.
Eipä silti hätää, kuukausittaisia bokseja tulee silti vielä useampi; Bette Box, Boxycharm, Ipsy Glam Bag, Beautybox 5 ja Look Incredible Deluxe joten näitä edelleen esitellään täällä blogissa runsain mitoin.

Kuten ennenkin, linkit ovat vain ja ainoastaan lukijoiden helpottamiseksi, en saa niistä mitään hyötyä itselleni.



Toukokuun Jolie Boxin teemana oli "Welcome to Summer Breeze" eli kesäisissä tunnelmissa liikutaan ja valmistaudutaan valoisimman vuodenajan tuloon huolehtimalla vartalosta ja kasvoista ja onpa mukana apua myös niille kesän ei-niin-mukaville lieveilmiöille kuten auringonpolttamille ja vaikka nokkos- tai aurinkoihottumalle.
Let's get started!


ESTELLE&THILD FRESH WATER LILY BODY WASH (ovh 16,50€/200ml)
Tämä tuoksuu ihanalle! Ekosertifioitu suihkusaippua, joka ei ole päässyt vielä kokeiluvuoroon. Mielelläni kuitenkin tämän kokeilen, sillä tuoksu ei ollut yhtään luonnonkosmetiikallinen vaan todella hento ja hyvä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Boksissa tullut tuote oli täysikokoinen ja löytyy Jolien nettikaupasta.



EVOLVE TROPICAL BLOSSOM BODY POLISH (OVH 5,90€/30ml)
Heti perään seuraava tuote jonka tuoksu on aivan taivaallinen! Evolve muutenkin merkkinä kiinnostaa paljon, taannoisessa boksissa tullut hyaluronihapposeerumi on tosi hyvä. Tämä sokerikuorinta on öljypohjainen (kuiva vartaloniho kiittää!) ja kuuluu levittää kuivalle iholle, eli vaikka juuri ennen suihkua tai järveen pulahtamista. Tätä tuotetta löytyy myös isompana 180ml purkissa, mutta matkalle mukaan tämä 30ml purkki on passeli ja löytyy Jolielta tämän linkin kautta.


 ABSOLUTION LE SOIN REPULPANT (OVH 39,60€ / 50ml joten näytteen arvo n. 2,37€)
Moni diggailee Absolutionia ihan hirveästi, mutta mä en ole vielä ainakaan löytänyt tästä merkistä "sitä juttua". Eikä tällaisten näytteiden perusteella nyt ihan hirveästi sitä löytymistä edistetäkään. Jolien sivuilta lueskeltuna, "intensiivisesti ihoa kosteuttava, pehmentävä ja silottava naamio kaikille ihotyypeille". Jotenkin aistin tämän olevan ehkä vähän anti age-henkinen tuote mutta hei, kohti kolmeakymppiä mennään joten alan olla jo kohderyhmää. En ole kuitenkaan vielä ehtinyt tätä kokeilemaan. Tästä suora linkki täysikokoiseen tuotteeseen.

ESTELLE&THILD BIODEFENSE MULTI-NUTRITIENT YOUTH OIL (OVH 47€ / 30ml joten näytteen arvo n. 3,13€)
Lisää anti age-osastoa uudistavan kasvoöljyn hengessä. Tykkään etenkin talvella käyttää öljyjä seerumin asemasta kosteusvoiteen alla, joten viimeistään muutaman kuukauden päästä tätä tulee varmasti kokeiltua. Tuote on vegaaninen. Tästä suora linkki täysikokoiseen tuotteeseen.


SOPHIE LA GIRAFE BABY SOS CREAM (OVH 22,90€ / 50ML)
En muuten tiennytkään että tämä superhypetetty vauvanlelumerkki on suomalaista alkuperää! Tämä boksissa tullut tuote on täyteläinen suoja voide, joka alunperin on suunniteltu, kuten varmasti arvaatte, vaippaihottuman hoitoon ja suojaamaan vauvan herkkää ihoa. Kuulemma kauneuden ammattilaisten salainen ase, suojaamaan ja hoitamaan ärtynyttä/temppuilevaa ihoa. En oikeen osaa näitä vauvojenhoitotuotteita käyttää itselle, kun ei oma iho oikein tällaisia tarvitse. Katsotaan, jääkö itselle vai meneekö eteenpäin. Tästä linkki täysikokoiseen tuotteeseen.


NAFHA SOFT FACIAL SCRUB (OVH 18,90€/75ml)
Tämä oli boksin ainoa tuote jota ei löydy Jolien nettikaupasta. Lupaa hillitä talineritystä ja kuoria hellästi kuolleet ihosolut, kuten kuorinnan kuuluukin. Sisältää Ghassoul-mineraalisavea, tammenkuorijauhetta, arganöljyä, karitevoita, aloe veraa ja vihreää teetä eli kaikenlaisia hyviä aineita. Sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Mielenkiinnolla kokeiluun, vannon normaalisti Dermalogican Daily Microfoliantin nimeen mutta ainahan voi löytää jotain parempaa kun kokeilee. Kunhan tulee kokeilujonossa vastaan, that is ;) Hinta napattu Biodellyn verkkokaupasta.


Sellainen saldo tällä kertaa. Kuudesta tuotteesta 3 oli täysikokoisia, yksi travel size ja kaksi näytteitä.
Tuotteiden yhteenlaskettu arvo n. 70€.
Kuten muidenkin boksien yhteydessä, tunnisteen Joliebox alta löydät kaikki edelliset esitellyt boksit.

Miltäs toukokuun Jolie Box vaikutti? Joko sinulle tulee oma, vai kiinnostaako tällainen edes?

2 kommenttia:

  1. Kiinnostaa kovasti ja olen koko ajan kahden vaiheilla tilaanko, enkö tilaa, jonkin boxin, koska boxeista on mielettömän kiinnostavaa lukea. En kuitenkaan halua pistää joka kuukausi rahaa kiinni "yllätyksiin", jotka eivät välttämättä ole sopivia tai kiinnostavia. Boxipostauksista on kuitenkin paljon iloa ja hyötyä, ja olen useamman tuotteen ostanut itselleni ihan boxipostausten perusteella:)

    VastaaPoista
  2. Tää oli musta kiva boxi, parempi kuin se viime kuinen. En ole tilannut, kun en tykkää yllätyksistä, haluan tietää mihin laitan rahani etukäteen. Jos sisältö olisi katsottavissa ja sitten voisi päättää tilaako niin saattaisin silloin tällöin tilatakin. :D

    VastaaPoista