sunnuntai 27. elokuuta 2017

Drugstore Haul

Moikka!

Kirjoittelen teille nyt anoppilasta käsin suoraan, tein sen verta kivoja löytöjä paikalliselta Tokmannilta ja Citymarketista että halusin tulla jakamaan ne saman tien teillekin. Eli kyseessä on vanha kunnon "Drugstore Haul" eli kotoisammin markettikosmetiikka-ostoksia!



Ostoskoriini päätyi aikalailla puolet alennustuotteita ja puolet normaalihintaisia. Joukossa on niin ihonhoito- kuin kosmetiikkatuotteita. Ja jos haluatte jostain esimerkiksi arvostelua tai vertailua, niin huikatkaa kommenttiboksiin. Tai jos on teille tuttuja tuotteita, niin saa jakaa risut ja ruusut näistä ilman muuta!


GILLETTE SIMPLY VENUS sheivausterät varsineen tulivat paikkaamaan akuuttia sheiverin puutetta matkassa mukana. Tämä 8 kappaleen paketti kustansi Tokmannilla 2,95€. Näissä on vain 2 terää, mutta olen miehen partajuttuja kuunnellessa oppinut että mitä vähemmän teriä, sitä sileämpi ja ihoa ärsyttämättömämpi lopputulos!

BEAUTY FORMULAS linssinpuhdistusaine oli myöskin puhtaasti tarvepohjainen hankinta, sillä mulla on useammatkin lasit muttei yhtään puhdistusainetta. Tämä tuntui toimivan oikein mallikkaasti, joskin haisi tosi vahvasti pelkälle alkoholille. Hintaa oli Tokmannilla 1,99€ ja pullon koko on 30ml.

BLISTEX BLISS FLIP on Blistexin uusinta uutta, hieman EOS-huulimunien kaltainen kaveri jonka erikoisuus on tuollainen flipattava kansi (eli kantta ei tarvitse ottaa irti, mikä on kätevää kyllä). Näitä oli kahta erilaista, Silky & Soft ja tämä Ultra Moisturising. Tämä tuoksuu ihan mustikalta, mikä lisää entisestään EOS-viboja! Tuntuu kivalta huulilla, ei nyt mikään kosteuttavin mutta varsin käyttis tuote.

PIRKKA PERSONAL CARE vinoteräiset pinsetit ostin vain, koska kulmakarvojen hajakarvaisuus kasvaa huolestuttavaa tahtia ja kaikki Tweezermanit unohtuivat kotiin :D Ei näistä onneksi joutunut köyhtymään kuin 2,90€ ja voihan nämä olla varsin käyttökelpoisetkin!



SIMPLE SKINCAREn misellivesi oli iloinen yllätys kun huomasin nämä Citymarketissa - olen kuullut ja lukenut merkin tuotteista paljon hyvää, mutten ole itse näitä vielä kokeillut. Simplen tuotteita oli myynnissä muitakin, esimerkiksi puhdistusliinoja ja naamaputsaria. Käytän misellivettä päivittäin, joten tämä tulee varmasti käytettyä kunhan saan edellisen Nivean jättitonkan tyhjenemään. Hintaa tällä oli normaalisti 4,90€, mutta nyt siitä sai -20% ja hintaa jäi 3,92€. Tuote ei sisällä keinotekoisia väri- tai hajusteaineita ja tämän pitäisi sopia mainiosti herkälle iholle. Pullo sisältää misellivettä 200ml.

LUMENElta nappasin mukaan useammankin tuotteen, ja nämä sy-ihon tuotteet olivat Tokmannilla poistokasassa, 5€ / kpl! Tässä siis Time Freeze-sarjan Instant Lift Serum (aka Silmänympärysihon Pikakaunistaja, kelpaa mulle!) ja Arctic Aqua-sarjan Deep Moisture Eye Gel. Lumenehan uudisti koko brändinsä ja tuotesarjansa siinä samalla, joten nyt näitä vanhoja löytyy juuri poistomyynnistä. Suosittelen ehdottomasti lähi-Tokmannin ratsaamista jos edulliset Lumenet kiinnostaa! Myynnissä oli myös useita erilaisia kosteusvoiteita. Molemmat ovat 15ml tuubeja.



LUMENE TOUCH OF RADIANCE-sarjan meikkipuuteri sävyssä 01 Inkiväärikerma/Cream Beige oli myös poistokasassa, ja tälle hintaa jäi 6,27€. Tämä olikin yllättävän tumma sävy, mutta swatchasin vähän kädelle ja vaikutti heti vaaleammalta. Luulen että kevyellä kädellä ja tähän loppukesään tämä sopii mainiosti. En siis käytä ikinä puuteria yksinään meikkipohjana, vaan puuteroin kasvot kevyesti aina meikkivoiteen levittämisen jälkeen ennen varjostus- ja korostustuotteita. Purkin mukaan tämä lupaa kasvoille "longwear satin matte"-lopputuloksen, sounds good to me! Olen tykännyt viime aikoina kovasti Lumenen puutereista ja käyttänytkin niitä loppuun ainakin pari kappaletta.

LUMENE LUMINOUS MATT-kivipuuteri oli ihana löytö, sillä tykkään tästä superpaljon ja olinkin vähän käärmeissäni kun sarja uudistui tietysti tämänkin osalta. Nyt löysin sen omassa sävyssäni (0 Translucent) ja hintaa oli 9,73€ joten kiitos ja kassan kautta kotiin. Tuote on parabeeniton. Molemmissa Lumenen puutereissa on tavaraa sisällä 10g!

RIMMEL #INSTA FIX & MATTE on puuteri jota olen halunnut jo jonkin aikaa kokeilla, ja nyt Citymarketissa oli kaikki Rimmelin meikkituotteet -30% joten toki nappasin tämän vihdoin mukaani. Tästä ei siis ole vielä kummoisiakaan kokemuksia, mutta innolla tämän testaan! Tavaraa pannussa on Lumenea 20% vähemmän, eli 8g. Tuotteen normaalihinta oli 9,90€, mutta alennuksen myötä vain 6,93€.



RIMMEL LASTING FINISH 25HR NUDE oli myöskin Tokmannin alelaarin löytöjä. Nappasin mukaan vaaleimman tarjolla olleen sävyn 091 Light Ivory, joka nyt ei ihan kalmankalpealle kylläkään sovi ja vaikuttaa hieman punapohjaiselta. Olen kuitenkin jo pitkään halunnut kokeilla Rimmelin meikkivoiteita (viimeksi olen niitä käyttänyt joskus 10 vuotta sitten) ja alehinta 8,30€ kuulosti oikein hyvältä. Meikkivoide sisältää suojakertoimen 20 ja tavaraa on pullossa 30ml.

LUMENE MATT CONTROL OIL FREE-meikkivoide on mulle jo tuttu tapaus, ja tykkään tästä tosi paljon. Nyt kun löytyi omassa sävyssä ja hintalapussa 6,30€ niin hei ei muuta kun tervetuloa meille vaan. Mulle passaava sävy on siis 1 Classic Beige/Kultahiekka. Meikkivoide on parhaimmillaan seka- ja rasvaisen ihon kaverina ja tavaraa pullossa on edellisen tapaan 30ml.


Sellaisia ostoksia tein täällä lomailemisen ohessa. Kotiinpäin suunnataan varmaan ti-ke-akselilla, ja tulossa on muuten reissukosmetiikasta postaus, samoin läjä erilaisia boksipostauksia ja ilolla olen lukenut jokaisen ehdotuksen mitä olette heittäneet arvontapostauksen kommentteihin. Ja lisääkin ehdotuksia saa laittaa ilman muuta!

Mitäs ostoksia te olette tehneet viime aikoina?

Ps. Arvontaan voi osallistua 3.9 klo 21 asti, ja postaus löytyy tästä linkistä. Ihan mahtavat palkinnot joissa testailtavaa riittää varmaan vuoden loppuun asti, käy osallistumassa jos et vielä ole käynyt!

6 kommenttia:

  1. Reissussa onkin hauska päästä koluamaan paikallisia ns. halpakauppoja, itse tykkäilen Halpa-Halleista ihan sikana :D Mutta pakko on sanoa, tykkäsin Tarjoustaloista Tokmanneja enemmän :/ Tokmannit tuntuvat useimmiten tosi kaoottisilta, mun mielestä Tarjoustaloissa oli tuotteet paremmin, tai siistimmin esillä :P

    Mutta mahtavia löytöjä olet tehnyt :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas toisenlainen kokemus - tuntuu että etenkin tarjoustalot usein on tosi sotkuisia :D mutta toisaalta esim Itiksen tarjoustalo muuttui kai Hong Kongiksi. Mutta hyviä löytöjä sieltä tekee!

      Poista
  2. Simplen tuotteet on tosi hyviä. Ihana, että Cittari on tuonut ne takaisin. Simplen misellivesi on ihan mun lemppari numero yksi:)
    P.S. Ihan mahtavat ostokset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Aa nää on olleet aikaisemminkin - kiva että tulivat takaisin!

      Poista
  3. Tokmanni on täällä pohjoisessa kyllä oikea kunnon "Lumenen kaatopaikka" eli siellä on AINA jokin Lumenen tuote(et) kunnon alennuksessa :) Harvoin oon poistunut kaupasta ilman jotain voidetta tai meikkiä. Viikonloppuna tuli tosin poikkeus sääntöön:tein todellisen löydön Halpa-Hallista, Lumenen eyeprimer eurolla! :D Olipas kevyet askeleet poistuessani kaupasta... Sun löydöt lyö kyllä mun löydöt 6-0 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä löytö sekin, ja se Lumenen primer on ihan hyvä arkikäyttöön!

      Poista