keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Beauteque Monthly Beauty Box + Mask Maven - Helmikuu '20 / kangasnaamioita ja hemmottelua!



Aika on tullut taas viime kuun Beauteque Monthly-pakkauksen sisältäen Beauty Boxin sekä kangasnaamioita pursuilevan Mask Mavenin. Deetsit hinnoista ja muusta löytyy esimerkiksi edellisestä postauksesta.

Tämän kuun teemana oli Me Time, joka tämänhetkisen tilanteen huomioonottaen ironisesti sopii juuri nyt oikein hyvin. Teema on sama molemmissa, ja ainakin joten kuten noudattelee sitä (tosin koen ihonhoidon olevan aina sitä omaa aikaa, kangasnaamiot etenkin).



Naamioita tuli se mitä pitikin, eli 9. Kahta samaa tulee tuskin koskaan, ainakaan minulle ei ole eteen tullut ja se onkin näissä kivaa. Mukana oli niin perinteisiä kangas-mallisia kuin hydrogeelisiä. Tykkään periaatteessa hydrogel-naamioista enemmän koska ne usein pysyvät kasvoilla paremmin ja asettuvat helpommin, mutta olen huomannut että ne usein kuivuvat kasvoilla ennen aikojaan ja juurikaan seerumia ei jää poisottamisen jälkeen iholle hierottavaksi. Molempi parempi siis sanon ja käytän onnellisena. Merkkeinä muunmuassa Elizaveccaa, Dewytreeta ja the Saemia jotka on kaikki tuttuja muista korealaisen ihonhoidon tuotteista.




Sitten itse boksiin. The Saemin Healing Tea Garden Cleansing Water oli mieluisa juttu, koska käytän misellivettä ainakin kerran päivässä ja tämä sopii siihen tarkoitukseen hyvin. Nämä puhdistusvedet ovat usein hoitavampia kuin misellivedet. Tämä sisältää vihreää teetä ja hinnaksi on annettu 12 dollaria. Mukana on myös AHA-elementtejä eli pienesti myös kuorii ihoa, luvaten olevan kuitenkin hellävarainen iholle.

Touch My Bodyn Goat Milk Body Scrub menee arvontapinoon, koska mulla on vartalokuorintoja kaapissa monia ja käytössä Organic Shopin jättimäinen purkki jonka saan käytettyä ehkä viiden vuoden kuluessa. Tämä kertoo kuitenkin olevansa kosteuttava ja sisältää vuohenmaidon lisäksi sheavoita. Kuorivat rakeet ovat saksanpähkinää (walnut) joten kasvoille ei kannata kokeilla ja vartalollakin hellävaraisin käsin - kasvojen ohuelle iholle saksanpähkinän palaset voivat aiheuttaa mikrohaavoja. (Hello Kylie Skin, looking at you... Jos ette vielä ole tietoisia niin Kylie toi omassa ihonhoitosarjassaan myyntiin Walnut Scrubin jonka on todettu aiheuttavan näitä mikrohaavoja, ja kyseessä oli nimenomaan kasvojen iholle tarkoitettu "hellävarainen" tuote). Tämän hinnaksi kerrottu 18.99 dollaria.



Tämä kokonaan korean(?)kielinen foliopakkaus sisältää itsestäänlämpiävän silmänaamion, eli vaikkapa sohvalle pienille päiväunille ja tuo silmille niin pitäisi kuulemma rentouttaa the heck out of you: rentouttaa lihasjumeja, lisätä verenkiertoa ja vaikka mitä muuta. Näitä oli jaossa niin kamomillaa kuin laventelia, ja tottakai itselle osui se mistä en tuoksuna välitä eli laventeli. Katsotaan, jos tuoksu ei ole liian päällekäyvä niin kokeilen tottakai miten rentoutuneet silmät tällä saa aikaiseksi. Hintaa $2.99

Jee, huulinaamio, kiljaisin kun tämän boksissa näin. Kuten olen monesti tuonut esille niin olen erilaisten huulirasvojen, balmien ja naamioiden suurkuluttaja (ja ykköspaikkaa pitää Glossierin Balm dotcom ja Laneigen Lip Sleeping Mask) ja tämä, varsinkin kookoksen tuoksuisena, oli iloinen yllätys. Ja haluaisin kovasti tykätä tästä enemmän, mutta koostumus on jotenkin vetinen ja kookoksen tuoksun ollessa hyvä niin tämän maku ei sitä ole. Käyttänen kuitenkin pois, koska toimii sinänsä itsessään ihan hyvin. Tämä siis viralliselta nimeltään Beauty Treats Coconut Lip Mask ja ovh 4 dollaria.



Seuraava jee, nimittäin yönaamio! Tykkään illalla kangasnaamion jälkeen ladata naamaan jonkun hyvän yönaamion kosteuttamaan, ja vaikka niitä valikoimasta jo useampi löytyy odottelemassa käyttöönottoa niin lisää sopii aina, tänne vaan <3 Tämä yksilö on siis Revecen-merkin Blooming Collagentox Sleeping Water Pack ja lupaa nukkuessa tunkeutua kaikkiin syviin ihohuokosiin poistaen sieltä kakat ja tuomalla tilalle syvää kosteutusta. NO, en nyt tiedä siitä vielä mutta hyvä on ainakin aamulla muistaa iho puhdistaa mikäli sieltä on jotain puskenut pihalle :D Sisältää myös (yleisestikin korealaisissa tuotteissa käytettyä) mystistä "birds nestiä" joka on siis oikeasti lintujen pesänrakennusainetta (tästä linkistä lisätietoa paljon enemmän, lukekaa jos vähänkään kiinnostaa!) ja on yhdistettynä juuri kollageeniin yksi parhaista anti age-yhdistelmistä ja vähentää ryppyjä ja parantaa ihon kimmoisuutta ja kirkkautta. Se on paljon luvattu se - testiin ilman muuta! Hinnaksi kerrotaan 18 dollaria, ei paha jos sillä nuorenee vuosia.


Sitten tuli vielä pakollista höpöhöpö-osastoa, joka tällä kertaa oli yllättävän käytännölliset hiuspinnit (ja ovat tottakai nätitkin). Eiköhän näitä joskus tule käytettyä, tai viimeistään lahjoitettua jollekin joka koristelee hiuksiaan minua enemmän. Näillekin on annettu hinta 8 dollaria - ja eikös vastaavia myy nykyään myös BPHair ainakin? Ihan kuin olisin Instasta nähnyt. Ehkä mun pitää tutustua tällaisten käyttöön vähän paremmin, nimim. tukka kasvanut nutturalle automaattisesti :D


Sellainen setti!
Yhteensä hintaa Beauty Boxin tuotteille tuli 64 dollaria, joka ylittää kyllä ostohinnan kaksinkertaisesti. Parhautta on kuitenkin nämä kuukausittaiset kangasnaamiot - niitä kun menee kuukaudessa mulla vähintään 20 kappaletta. Siksi mulle tulee myös Facetory - koska uusien naamioiden kokeileminen on parasta. 9 naamiota kustantaa siis 15 dollaria + postit - ei paha laisinkaan.

Kertokaas, käytättekö te kangasnaamioita? Tai muita naamioita? Mikä on suosikki?
Allekirjoittanut on innostunut nyt kotona ollessaan käyttämään myös levitettäviä naamioita - ehkä niistä saisi postauksen aikaiseksi niistäkin.

Niin, ja pysykääpä kotosalla ja turvassa. <3 Itse olen ollut enemmän tai vähemmän kipeänä jo pari viikkoa, mutta oireet ovat koronaa lievemmät joten lienee ihan kausi-influenssaa. Joka tapauksessa, pysyttelen kotona ja rohkaisen kaikkia tekemään niin. Pus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti