keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

My Guilty Pleasure: Euroviisut 2018 & oma TOP6!

Kuva (c)
Moikka!

Tänään poiketaan hieman kauneus- ja kosmetiikka-aiheista ihan toisaalle - nimittäin Euroviisujen pariin. Kuinka moni siellä ruudun takana seuraa näitä jokakeväisiä laulukinkereitä? Mulla on ollut tänä keväänä sattuneesta syystä aikaa perehtyä mitä kummallisimpiin asioihin, kuten nyt Euroviisuihin. Oma TOP6 (tän piti olla viisi parasta mutta en osannut jättää näistä yhtäkään pois) on ihan selkeä ja kaikista biiseistä on jokin mielipide, samoin esittäjistä. Tämä on siis vähän mun oma guilty pleasure kun tuntuu että on vähän jopa noloa seurata viisuja - vaikka silläkään ei ole oikeasti mitään väliä mitä muut ajattelee. Tulossa on hyvä kevät; Euroviisut JA jääkiekon MM-kisat Tanskassa 4.5 alkaen (oon siis suuri Leijonat-fani, ja viime vuonna oltiinkin paikan päällä Pariisissa katsomassa muutama ottelu).

Suomen oma Saara Aalto biisillään Monsters kisaa 1. semifinaalissa tiistaina 8.5, toinen semifinaali on 10.5 ja finaali lauantaina 12.5 johon kaikki siis huipentuu. Kisailu tapahtuu Portugalin Lissabonissa, ja kisan televisioi Suomessa perinteiseen tapaan YLE.

Katsotaanpa sitten mun kuusi suosikkia (joihin lukeutuu myös Saara koska biisi on oikeasti mun mielestä hyvä!):


SIJALLA 6: Rasmussen - Higher Ground
Tämä Tanskan hyvin Vikings-henkinen kappale vakuuttaa juuri viikinkiytensä (onko se edes sana :D) ja hyvän melodian ja sanojen takia. Esittäjä on myös hyvin karismaattinen ja komea mun silmään! (Vähän kun Game Of Thronesin Thormund <3)


SIJALLA 5: DoReDos - My Lucky Day 
Tämä on siis niiiiiiin perinteistä euroviisupoppia kuin olla voi! Hieman etnohenkisyyttä, hyvä rytmi ja tarttuva melodia. Sanoista ei niin väliä :D Tälle monikaan ei povaa edes finaalipaikkaa, mutta mä kyllä soisin sen heille. Tästä tulee hyvälle tuulelle eikä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Moldovalla oli muuten viime vuonna ihan huippu biisi, sijoittui muistaakseni TOP10:iin ja joka on mun playlistilla edelleen. Siinä nähtiin myös mahtava Epic Saxophone Guy!



SIJALLA 4: Aisel - X My Heart
Tämä Azerbaidzanin kappale on aika perinteistä viisuilua, mutta melodia ja biisi toimii muhun suuresti vaikka onkin ehkä hieman kliseinen. Aisel on oikeasti jazz-laulaja, mutta tämä ei ole kyllä jazzia nähnytkään. Tämä ei ole mikään viisukansan suosikki, mutta mää tykkään.


SIJALLA 3: Saara Aalto - Monsters
Olkoon kuka mitä mieltä tahansa Saarasta, niin osaahan hän laulaa ja esiintyä tosi hyvin. Kolmesta tarjolla olleesta biisistä tämä Monsters oli mulla toiseksi paras, olisin preferoinut Queensia enemmän. Mutta eiköhän tämä menesty ihan yhtä hyvin. Ekaa kertaa pitkästä aikaa Suomella on mielestäni realistiset mahdollisuudet sijoittua siihen kymmenen parhaan joukkoon - Monsters on menevä ja se tanssittaa. Toivottavasti äänentoisto ja lavashow ovat paremmat Lissabonissa kuin finaalissa jossa tämä biisi viisuihin valittiin.



SIJALLA 2: Mikolas Josef - Lie To Me
Tämä ja sijalla yksi oleva kappale on oikeastaan ihan yhtä hyviä mun mielestä ja jos Suomi ei voita niin jompikumpi näistä toivottavasti voittaa. Mikolas Tsekeistä on tosi söpö ja biisi tanssittaa - uppoaa mulle!


SIJALLA 1: Netta - Toy
Tämä biisi on monien vedonlyönti- ja muiden listojen ykkösenä enkä ihmettele! En ensin ymmärtänyt tätä kappaletta lainkaan mutta kuunneltuani sen useampaan kertaan aloin lopulta pitämään siitä ja nyt se on ihan mun suosikkeja. Biisi on uudenlainen, erilainen enkä olisi Israelilta tällaista odottanut. Kappale sivuaa #metoo-teemaa ja kertosäkeessäkin lauletaan "I'm not your toy, you stupid boy". Kuuntele ihmeessä äläkä anna alun kotkotusten häiritä - biisi lähtee siitä kyllä menemään!

Katsotteko te Euroviisuja? Jos niin mikä maa on teidän tämän vuoden suosikki?

7 kommenttia:

  1. Mä olen euroviisufani ja odotan innolla tulevia kisoja :) Erityisen innolla odotan tänä vuonna, kun mun mielestä Suomella on pitkästä aikaa tosi potentiaalinen viisubiisi mukana! Saaran vuoksi toivon, ettei tule ainakaan kakkossijaa, vaikka muuten se olisi mahtava sijoitus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu se olis kyllä maailman ironisinta jos sijoitus olis 2 :D ei kamala.
      Mitkä on sun suosikkeja tänä vuonna (jos Saaraa ei lasketa)?

      Poista
    2. Jos Saara sijoittuis tokaksi, niin voin jo kuvitella Saaran ilmeen :D

      Nyt on pakko myöntää, että tämän vuoden biisejä ei tullu vielä kuunneltua. Ruotsin viisu oli tietty pakko tsekata, ne kun tekee aina niin hyvää matskua. Ruotsi oli kuitenkin tänä vuonna aika jäätävä pettymys :/ Tosi tylsä rallatus

      Poista
  2. Mä fiilisten kans Euroviisuja, mut en tiedä miksi, mutta tänä vuonna oon olen ihan out tästä hommasta ja se on mulle ihan ennenkuulumatonta, ehkä koitan petrata tässä vielä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulle taas tämä on ihan uutta että seurailen biisejä ja harjoituksia sun muita :D

      Poista
  3. Helpottavaa huomata, että muutkin kuuntelee jo näin hävettävän aikaseen viisuja! Toivon, että Thorm... siis Rasmussen vetää kunnon äänisaaliin, tämmösiä sankarimaisia sotasävelmiä kuulee liian havoin.

    Myös itse listailin vastikään ensimmmäisen semifinaalin biisejä blogini puolelle, arvosteluineen ja perusteluineen
    https://aatenarikka.blogspot.fi/2018/04/euroviisut-2018-semifinaali-1-nama.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, pitääkin käydä lukemassa! Tanska ja yllättäen Saksa on noussut mun top-listalla ylemmäs ja ylemmäs. Toki Israel, Tsekki ja Suomi siellä porskuttaa vieläkin ylempänä :P

      Poista