torstai 30. huhtikuuta 2020

Makeup Revolution / Revolution Beauty tilaus - edullisesti mooonta juttua!



Tilailin pitkästä aikaa Makeup Revolutionilta (oikeasti nykyään kyllä Revolution Beauty joka kattaa alleen brändit Makeup Revolution, Revolution Skincare, Revolution Pro, I Heart Revolution ja Makeup Obsession), merkin tuotteet kun ovat pääosin oikein hyviä laadultaan ja hinnaltaan kovasti edullisia. Varsinkin kun tilaukseni aikaan oli voimassa tarjous ota 3, maksa 2 kaikista tuotteista - nappasin mukaan siis 10 tuotetta, ja maksoin vain seitsemästä. Ei huono! Olin kuullut erinomaisia asioita muutamista tämän postauksen jutuista (Makemeupmissa Youtubessa - go check her out!) ja ne ovat kyllä osoittautuneet varsin ihaniksi. Jokaista näistä olen ehtinyt kokeilla vähintään kerran, joten pika-arvioita luvassa.

Linkkailen tuotteet teille avuksi, mutta en hyödy niiden klikkailusta mitenkään. Tuotteet shipataan Deutsche Postin kautta mutta sen seurannassa mainitaan seurantanumero jolla pakettia voi seurailla myös Postin sivuilla ja paketti tuli lähipostiin noudettavaksi. Morphen tilauksen kanssa olikin sitten ihan eri juttu... No, siitä tulevassa postauksessa.


Koska etsin jatkuvasti niin parasta huulirasvaa kuin parasta väritöntä kulmageeliä, olivat nämä itseoikeutettuja valintoja :D

- I Heart Revolutionin Watermelon Popsicle Lip Balm and Mask toimii siis niin voiteena kuin naamionakin, käytän lähinnä ihan voiteena sillä koostumus ei mielestäni ole tarpeeksi paksua huulinaamioksi (Laneige on siihen ihan ykkönen). Kiva, melko keinotekoinen tuoksu miltä vesimeloni nyt aina tuoksuu kosmetiikassa. Tämän normihinta on 3,99€, mutta tämä oli yksi niistä osta 3, maksa 2-tuotteista joten hintaa jäi pyöreä 0.

- Makeup Obsessionin So Balm Lip Balm, "maku"vaihtoehdoista valitsin Icing Sugarin joka on siis yksi yhteen dupe Glossierin Balm Dotcomille maussa Birthday Cake. Molemmissa on pienenpientä mikrohohdetta seassa ja tuntuma huulilla ihan samanlainen. Tuoksussa on pientä eroa - Birthday Cake tuoksuu vaniljalle ja Icing Sugar sokeroiduille marjoille - mutta muutoin dupe on löytynyt. Varsinkin kun tämä MO:n versio kustantaa 5,99 ja makuvaihtoehtoja on monta ja toimitus Suomeen onnistuu varsin vaivattomasti. Glossierilla hintaa on 12 dollaria ja tilaus on pakko hoitaa Shipiton kautta (joka sujui kyllä ihan hyvin, tilasin kerran näitä Balm Dotcomeja kokeiluun ja ne ovat kyllä hyviä!)

- Makeup Revolutionin väritön Brow Fixer omaa pienen harjan, hyvän koostumuksen ja hintaa sillä on 5,99€. Pidän kovasti, ei muuta sanottavaa. Hoitaa hommansa varsin hyvin.



Melkolailla varmasti jokainen kauneustrendejä ja Youtubea seuraava on tietoinen Tatchan Silk Canvas-primerista ja Elf:n dupe Putty Primerista. No, tämä on sitten dupen dupe, ja nimeltään Makeup Revolution Conceal & Fix Pore Perfecting Primer ja hintaa tällä on 8,99€. Tämä on siis koostumukseltaan juuri sellaista jolla englanniksi tätä kuvataan (putty) mutta sille on hankala keksiä suomenkielistä vastinetta.. Jos Benefitin Porefessional on teille tuttu, niin tämä on ikäänkuin sitä kiinteässä muodossa. Elf:llä on tarjolla Luminous-versio myös, tulisipa tästäkin! En eka kerralla tästä hullaantunut (ei siinä mitään vikaa ollut, en vain ihan tajunnut suurta hypeä) mutta tätä pitänee testata erilaista kombinaatioiden kanssa, eri meikkivoiteilla ja puutereilla sun muuta. Mukana tulee suloinen pieni spatula jolla tuotetta voi kaapia ja on vähän hygieenisempää kuin sormella kynsiessä. Hauskaa on myös se, että sisarmerkki Makeup Obsessionilla on valikoimassa täysin vastaava tuote ihan samaan hintaan. Voinee siis vain valita kumman ulkonäkö miellyttää eniten, en usko näiden välillä olevan suurtakaan eroa. Voisi kyllä olla ihan kiva testata!



Aleosastolta valitsin täysin tuoksun perusteella Cherry Truffle Makeup Fixing Sprayn joka siis tuoksuu varsin autenttisesti kirsikkasuklaakonvehdeilta (tai kenties kirsikka-suklaalikööriltä :D). Toimi kyllä oikein hyvin myös meikin päälle suihkittuna. Tämän alehinta oli 4,89€.

Lisää dupeja! Revolution Pro:n Powder Foundation (minulla sävyssä F1) on kompaktia myöten hyvin yhtenevä MACin Studio Fix-meikkipuuterin kanssa. Toimii samalla tavalla, pigmenttiä on saman verran ja koska Studio Fix on mun yksi suosikkeja mitä puutereihin tulee käytän tämän iloisena pois ja voisin ostaa lisääkin jos rahapula (tai puuteripula) iskee. Hintaa tällä oli vaivaiset 5,99€.




Makeup Revolutionilla on suht uudehko Reloaded-linja josta löytyy niin highlighterit, poskipunat kuin aurinkopuuteritkin. En päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen highlighterin sävystä, joten nappasin vain poskipunan ja aurinkopuuterin.

Makeup Revolution Blusher Reloaded sävyssä Peaches & Cream on kovin nätti, vaalea persikan sävy joka näytti oikein kauniilta kasvoilla, pigmenttiä on tarpeeksi muttei liikaa. Sävyjä on useita erilaisia, tässä linkki tähän nimenomaiseen sävyyn. Laittaa vain hakuun merkin sivuilla "Blusher Reloaded" niin saa kaikki sävyt näkyviin. Tämäkin tuli tarjouksen mukana veloituksetta, mutta normihintakaan ei ole paljoa, vain 3,99€.

Niin ikään samalla lailla nimetty Bronzer Reloaded on minulla sävyssä Take A Vacation joka on käsittääkseni kolmesta sävystä keskimmäinen tummuusasteeltaan. Tässä on pigmenttiä suht runsaastikin joten varovaisella kädellä pitää edetä. Linkki tuotteeseen tässä!





Ja tässä sitten pääsyy tilaukseeni; Revolution Pro Skin Finish-viimeistelypuuterit kahdessa vaaleimmassa sävyssä Luminescense ja Opalescent. Ja nyt on pakko sanoa, että nämä ovat periaatteessa dupeja Hourglassin Ambient Lighting Powdereille mutta mun mielestä nämä on PAREMPIA. Puhumattakaan hinnasta - 5,99€. What.

Näillä saa aivan ihanan pinnan, sopivasti hehkuvan muttei lainkaan glitterisen - lit from within glow jos kuvailla pitää (ja ihan hyvähän se on tietysti kuvailla.. lol). Teistä jokainen tarvitsee nämä! Mun vaalealle iholle vaalein sävy Luminescense toimii huiskittuna poskipäille, otsalle, nenänvarteen ja päähän, amorinkaarelle sekä huulten alapuolelle. Aavistuksen tummempi sävy Opalescent on sitten se jota sudin ihan kaikkialle muualle kasvoihin. En pysty enää meikkaamaan ilman näitä. Mene jo ja osta! Jos Hourglassit on kiinnostaneet muttei peppu kestä maksaa niiden hintoja, kokeile näitä. Sama koskee MACin Skin Finishejä - jos ne kiinnostaa niin kokeile näitä! Luminescense on tosi usein tosin loppu, mutta restockeja tulee jatkuvasti, kun vaan jaksaa vahtia.


Tämän tilauksen hinnaksi kaikkineen tuli 43,83€ ja lisäksi postit 4,95€. Normaalisti ärsyttäisi maksaa posteja noin paljon, mutta tässä tuli niin halvalla niin monta tuotetta että nielin henkiset vastalauseeni ja painelin maksamaan.

Minkä tuotteen arviot kiinnostaa? Joko kävit tilaamassa Skin Finishit? :D 
Olen tästä lähtien täysi fangirl noille ja suosittelen kokoajan kaikille.

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Tilasin ensimmäistä kertaa Luxplussalta!



Luxplus on ollut nimenä ja nettikauppana mulle tuttu jo pitkään, mutta jotenkin ajatus kuukausimaksullisesta shoppailusta tuntui omituiselta, vaikka hinnat ja valikoima (joka toki vaihtelee) näytti aika hyvältä.

Nyt kuitenkin kun siellä tuli vastaan tässä postauksessa esitelty Milanin poskipunapaletti, niin tutkin asiaa tarkemmin ja huomasin että ensimmäisen kuukauden saa maksutta! Tartuin toki tarjoukseen ja klikkasin kotiin sekä tuon paletin että muutaman muunkin jutun.
 
Kun sivulle on kirjautunut, ilmoittaa se heti etusivulla paljonko rahaa on säästänyt tilaamalla normaalihinnoista - mun kohdalla se oli tämän tilauksen jälkeen 19,20€ ja seuraavaan tilaukseen käytettävää cashbackia kertyi (tai Bonus Cash kuten sivuilla lukee) 0,50e - ei paljon mutta jotain kuitenkin. Tilaukseni yhteisarvo oli tasan 33€ (postitus on ilmainen) joten suht halvalla selvittiin.



Tässä siis tilaukseni pääsyyllinen - Milanin Rose Blush Trio sävyssä Floral Fantasy (näitä oli kahta eri "sävyä"). Aivan ihastuttavat persikansävyt joita käytän jatkuvasti, ja pigmentti ja laatu tuntui oikein hyvältä! Tälle hintaa tuli 15,45€ ja oli näin ollen kallein tuote. Ne muut olivatkin sitten tosi halpoja :D 



Barry M. on varmasti suomalaisille vähän tuntemattomampi merkki - se on suositumpi Briteissä josta se mullekin tuttu on alunperin työharjoittelujakson Lontoossa jäljiltä. Luxplus kuitenkin merkin tuotteita myy ja koska rakastan nähtävästi haalia kulmageelejä (kts. tuleva Makeup Revolutionin ostospostaus..) niin nappasin tämän mukaan. Harja on sopivan pieni ja tavaraa tulee harjasta kulmiin sopivasti. Tällä hintaa oli 4,95€.




Dupes much? Päivänselvää on että Barry M. Unicorn Primer Drops yrittää kovasti olla Farsalin Unicorn Essencelle edullisempi vaihtoehto. Ja onhan se, mutta onko hyvä? En ole vielä ehtinyt kokeilla. Väri on sama niin sisä- kuin ulkopuolella, Farsali kyllä tuoksuu paremmalle (vaikkei tämäkään pahalta tuoksu). Ja hintaa on tällä edullisemmalla 8,95 (sis. 15ml) - Farsalin 10ml pikkupullolla taitaa hintalapussa lukea £20 eli noin 23€. Isolla mielenkiinnolla odotan testausta.


Käytän nyt tyhmästi tätä samaa kuvaa kuin alussa, koska dementoituneet aivoni eivät sitten keksineet ottaa kuvaa kolmesta viimeisestä tuotteesta; Alberto Balsamin kaksi hoitoainetta ja Airpuren huonetuoksu.

Hoitoaineet kustansivat 1,45€ / kpl, ja guugeloituani näitä selvisi että Barry M:n tapaan näitäkin myydään enimmälti Briteissä (esim. Boots) ja arvostelut olivat kautta linjan kehuvia, joten miksipä ei, hoitoainetta tässä taloudessa kuluu samaa tahtia sukkien kanssa. Toinen on siis tuoksultaan mustikka ja toinen kookos-litsi. Hyviltä tuoksuvat, testausjonossa vuoroaan odottaen.

Airpuren Forever Berry on nimensä mukaisesti marjainen, ja hinnalla 1,45€ käytän sen mielelläni (me käytetään paljon huonetuoksuja muutenkin, kunhan ne eivät tuoksu vessanraikastimilta).

Onko Luxplus teille tuttu, ja jos niin mitä sieltä tilailette? 
Mulle ainakin jäi oikein hyvä fiilis (joskin vallitsevan tilanteen ja hulluna netistä tilailevien ihmisten kuten allekirjoittanut takia tilauksen käsittely ja postitus hieman kesti) ja varmaan tilailen edullisesti kosmetiikkaa uudestaankin! Tai siis.. ostoskorissa on 90€ arvosta lähinnä puutereita. Send help, please.

torstai 16. huhtikuuta 2020

Huhtikuun suosikit


Huhtikuun suosikit ovat tällä kertaa ainoastaan meikkejä, sillä olen käyttänyt samoja ihonhoitojuttuja kuin koko alkuvuonna (tai testailut uusien tuotteiden kanssa vielä kesken) joten uusia supersuosikkeja ei niissä tällä kertaa ole.

Nämä meikkisuosikit sisältävät niin uusia juttuja kuin vanhoja tuttuja, ja näyttävät olevan tällä kertaa enemmän panosta- kuin pihistä-osastoa. Linkkailen ostopaikkoja ja kerron hintoja itse tuotteiden yhteydessä.

*pr-näytteinä saadut merkattu tähdellä. Linkit eivät olle affiliatelinkkejä enkä hyödy niiden klikkailusta.





Hourglassin Ambient Lighting Palette oli mun ostoslistalla toooodella pitkään, ja vihdoin kovetin itseni ja pistin yli 60e tähän 3 pannun palettiin. Ja onhan se ihana! Todella subtle, mutta tuo ihanaa hehkua iholle. Käytän tätä ns viimeistelypuuterin tavoin, eli meikin aikana moneen kertaan sudin tätä isolla siveltimellä kasvoille :D sävyistä vasemmanpuoleisin toimii koko kasvoille, keskimmäinen on näkyvämpi ja sitä sudin kasvojen korkeimmille kohdille, oikeanpuoleisin tummin sävy sopii aurinkopuuterin päälle hyvin. Tilasin omani Cultbeautylta, mutta nykyisen kurssin mukaan edullisemmaksi tulee tilata se Skincityltä, jossa hintaa on 63€ ja taitaa olla ilmaiset postitkin.



Touch In Solin Glassy Skin Balm tuli joskus muistaakseni Boxycharmin mukana, ja tämä on IHANA! Kosteuttaa, tuoksuu ihanalta ja luo erinomaisen pohjan meikkivoiteelle. Kombona tämä, Estee Lauderin Double Wear ja myöhemmin tässä postauksessa esitelty puuteri = parasta bestiä siinä. Tätä saa aika huonosti Suomeen, eBayta voisi kokeilla. Tämä on siis samanmerkkinen kuin suosittu (tosin ei mun suosikki) No Poreblem.





Tämä tässä on edellisessä mainittu mahtava puuteri, eli Jeffree Starin Magic Star Powder. Tätä saa esimerkiksi Sokokselta ja Oletkaunis.fi:sta jossa hintaa on 23,90€. Tavaraa on purkissa 10g joka on suht yleinen koko irtopuutereille. Tätä on saatavilla eri sävyissä, omani on Fair jossa on pigmenttiä jota kaipaan puutereilta noin yleisesti. Translucent on saapuvilla ihan väritöntä puuteria toivoville.  Alimmassa kuvassa puuteria on siis tuossa ranteen kohdalla tuo vaaleampi kohta :D esittää siinä siis tuota pigmenttiä. Tykkään tästä tosi paljon, ja toimii lähes minkä meikkivoiteen kanssa tahansa eikä tuo esille ihon kuivia kohtia kuten jotkut irtopuuterit (yleensä näin mulla tekevät ne valkoiset hd-puuterit).




Tämä Kicksin The Basics-paletti* on erinomainen nopeisiin arkiaamuihin, sisältää kaksi shimmeriä ja neljä mattaa joista yksi on todella tummanharmaa, melkein musta ja mukavan pigmenttinen. Tämä on tällä hetkellä Kicksin sivuilla alennuksessa, normaalihinta on 22,90€ ja nyt alennuksessa hintaa on 16,03€.



Smashboxin Hydrating Undereye Primer on ollut mulla superpitkään, mutta vasta nyt sitä kokeilin jokin aika sitten ja tykästyin kovasti sen tuomaan kosteutettuun lopputulokseen. Mun silmänaluset tuppaa olemaan kuivat kaiken puuterin ja muun alla, ja tämä auttaa siihen. Tämä on tietysti ihan pikkukoko, 10ml täysikokoinen tuubi kustantaa Kicksissä 25€, ja aion kyllä ostaa full sizen kun tämä loppuu - tätä nimittäin tarvitsee ihan todella vähän kerralla joten uskon olevan rahalle vastinetta!

Lumenen väritön kulmageeli on pitkäaikainen suosikki - en vain muistanut pitkään aikaan käyttää tätä ja nyt kun otin käyttöön niin woo, tämä on yhtä hyvä kuin suosikkini Essencen Lash&Brow Gel. Tätähän saanee kaikista paikoista jossa Lumenen meikkejä myydään, mutta esimerkiksi Cocopandalla tämä on alessa hintaan 10,60€. Jos kaipaat hyvää kirkasta kulmageeliä, kokeile tätä! Harjaan tulee tarpeeksi tuotetta, joka on ongelma monissa - tuntuu ettei kulmiin tartu mitään kun stopperi ottaa pullosta tullessa kaiken itse geelin talteen pois harjasta. Mun harja on vähän kökköinen, mutta ei anneta sen häiritä sen enempää.


Yritetään saada toukokuun suosikkeihin jotain ihonhoitoakin mukaan! Myös loppuneiden tuotteiden kori alkaa olla täynnä, joten niitä varmaan kuukauden sisällä myös täällä blogissa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Mun MAC huulipunat - kokoelma & swatchit


Instagramissa kyselin sen perään josko olisitte kiinnostuneita mun MAC-punakokoelmasta, ja vastaus oli myöntävä joten here goes.

Mulla on eBaysta parilla eurolla tilattu teline näille, jossa asustelee 16 peruspunaa, 1 Powder Kiss, 1 Liptensity ja 6 Patentpolish Lip Pencilia. Peruspunista löytyy lähestulkoon jokaista koostumusta, kerron ne swatchien lomassa joka sävylle erikseen. Suurin osa on perus arkikäyttöön sopivia nudepunia, mutta muutama kirkkaampikin löytyy. Kirkas punainen vielä puuttuu, mitä sävyä suosittelisitte?


Peruspunien joukossa on yksi Limited Edition kappale, Ellie Goulding-kokoelman puna joka on alarivissä toinen oikealta ja siinä on itse punaan pressattu logo. Yksi on tosiaan puuterinen Powder Kiss (joita mun pitäisi hankkia lisää, ne on ihania!) ja ylävasemmalla erilaisessa "tuubissa" on Liptensity-sarjan puna (joita ei taida enää saatavilla olla MACin tiskillä, mutta joitain sävyjä on alennuksessa Elevenillä ja Bangerheadilla jossa alennuksessa melkein jokainen sävy). Kaikki koostumukset ovat mun mielestä erittäin mukavia huulilla ja pigmenttisiä (myös Lustret ja Frostit), ja suosittelen kaikkia näitä kovasti.

Käyn punat pystyriveittäin läpi oikealta vasemmalle ja lopuksi ylärivin Patent Polishit.

Parhaan tiedon ja vertailun eri koostumuksista saa täältä, mutta alla pieni yhteenveto suomeksi:

Powder Kiss on suht tuore julkaisu MACilta, siinä on "samettinen ja kosteuttava" koostumus ja se näyttää tuubissa nimenomaan puuteriselta. Koostumus on kuulemma saanut inspiraation meikkitaitelijoilta jotka laittavat punaa huulille ja sen jälkeen "blottaavat" sitä esimerkiksi puuteripaperilla saaden hieman blurratun lopputuloksen.

Matte on erittäin pigmenttinen, mattapinnan tuova muttei kuivattava koostumus. Kosteutus ja käyttömukavuus tulee esimerkiksi e- ja c-vitamiineista.

Frost tarkoittaa "high coverage and high shine". Näyttää tuubissa hieman huurteiselta josta nimikin tulee, sisältää ihan pientä hohdehippua muttei todellakaan ole mitenkään metallinen tai glitterinen.

Glaze tuo nimensä mukaisesti kovasti kiiltoa, muttei niinkään pigmenttisesti väriä. Pigmenttiä kuitenkin on, eivät ole kokonaan läpínäkyviä.

Lustrea kuvaillaan "Perfect choice for someone who likes a hint of reflectiveness but not on full gloss" eli ei niin kiiltävä kuin huulikiilto ja hieman pigmenttisempi. Ei kuitenkaan niin "kostea" kuin Glaze.

Cremesheen tuo huulille pigmenttiä ja kosteutusta ja pitkäkestoista tulosta. Pigmenttisempi kuin edellä luetellut Glaze tai Lustre. Nimensä perusteella juurikin "creme", kermainen lopputulos.

Satin on kuin Cremesheenin ja Matten väliltä - satiininen, ei niin kiiltävä muttei ihan mattakaan lopputulos ja erinomainen pigmentti ja käyttömukavuus. Tykkään itse Satineista tosi paljon!

Amplified on kuin Cremesheen, mutta vieläkin pigmenttisempi. Sisältää muunmuassa murumuru-voita ja keramideja kosteuttamaan huulia.

Liptensitya on vaikea kuvailla suomeksi, joten tämä kopioitu mainitsemastani linkistä: "Here's something super interesting about MAC Liptensity - the formula was created with the unique insight of a Tetrachromat. A Tetrachromat is someone with a genetic ability to see 100 million hues of colour that are imperceptible to the typical naked eye. The range has created colour pigmentes which hold double the amount of colour in comparison to traditional ones resulting in burst of unique, high coverage colour". Eli paaaaljon pigmenttiä ja semimatta lopputulos. Tykkään!

Vasemmalta oikealle: Fabby - Pure Vanity - Angel

Vasemmalta oikealle: Fabby - Pure Vanity - Angel

Koostumukseltaan Fabby on frost, Pure Vanity lustre ja Angel myöskin frost. Anekdoottina kerrottakoon että Angel on kuulemma Kim Kardashianin luottosävy. Oikein hyvä pinkihtävä arkisävy kyllä, kuten jokainen näistä. Fabby on ihana, hieman viileäsävyinen ja Pure Vanity taas tuubissa melkein oranssi, mutta huulilla vaalea nude.

Vasemmalta oikealle: Only You - Razzle-Dazzler - Silly

Vasemmalta oikealle: Only You - Razzle-Dazzler - Silly

Only You on siis Ellie Goulding-kokoelman cremesheen, sellainen tiilenpunainen mutta silti "nude, Razzle-Dazzler on kovasti korallinen lustre ja Silly on kirkkaista kirkkain matta-pinkki. Mätsää mun Tommy Hilfigerin huppariin täydellisesti, kerrottakoon.

Vasemmalta oikealle: Hue - Really Me - Creme Cup

Vasemmalta oikealle: Hue - Really Me - Creme Cup

Hue on erinomainen nude koostumusta Glaze eli melkein huulikiillon tyyppinen, Really Me on ihana, erittäin viileäsävyinen matta ja Creme Cup kansainvälisesti erittäin suosittu nude (cremesheen). Sopii monelle ihonsävylle ja silmämeikille, vaikka swatchkuvassa taittaa lämpimään ja pinkihtävään. Tykkään!

Vasemmalta oikealle: Honeylove - Snob - Yash

Vasemmalta oikealle: Honeylove - Snob - Yash
Honeylove ja Yash ovat erinomaisia nudepunia, hieman tummia aivan vaalealle ihonsävylle mutta käyttiksiä nevertheless. Keskimmäinen, viileä pinkki Snob oli muuten mun ensimmäinen MAC-puna. Se on jo aika vanha mutta tuoksuu edelleen ihan uudelta ja käyttäytyy kuten uusi, joten iloisena sitä käytän edelleen. Snob on tyyppiä Satin ja kaksi muuta ovat mattaa.

Vasemmalta oikealle: Faux - Influentially It (Powder Kiss) - Blankety

Vasemmalta oikealle: Faux - Influentially It (Powder Kiss) - Blankety
Faux on tummempi nude, ja Blankety yhdessä Creme Cupin kanssa varmaan suosituin vaalea nude (Velvet Teddy on sitten vähän tummempi - ja miksei mulla ole sitä?!). Influentially It on Powder Kiss-koostumusta ja tykkään siitä tosi paljon, siinä on paljon samaa kuin NYXin Suede-punassa (ei nestemäisessä vaan tällaisessa bullet-tyyppisessä). Kestää huulilla tosi hyvin eikä kuivata lainkaan. Sävy on tosi vaalea, korallihtava nude ja haluaisin tämän jossain viileämmässä, tummemmassa sävyssä. Faux on koostumukseltaan satin ja Blankety on amplified.

Vasemmalta oikealle: Long Legged & Fabulous - Giddy - Driftwood (Liptensity)

Vasemmalta oikealle: Long Legged & Fabulous - Giddy - Driftwood (Liptensity)
Kaksi ensimmäistä ovat kivoja, arkikäyttöön sopivia eivät liian kirkkaita pinkkejä. Liptensity sävyssä Driftwood on viileäsävyinen tummempi nude, ja vaikka se ei sovi kaiken kanssa niin on silti kovin ihana. Tämä on vielä vähän viileämpi kuin Really Me. Long Legged & Fabulous on cremesheen, Giddy on lustre.

Oikealta vasemmalle: Fearless - Look Lively - Kittenish - Go For Girlie - Spontaneous - Patentpink


Ylläolevassa swatch-kuvassa sävyt ovat alhaalta ylös:
Fearless
Look Lively
Kittenish
Go For Girlie
Spontaneous
Patentpink

Nämä Patent Polishit ovat periaatteessa samanlaisia, mutta koostumukset eroavat hieman sävyittäin ainakin mun kokemuksen mukaan. Alin Fearless ja kolmas ylhäältä Go For Girlie on todella pigmenttinen, toisiksi ylin Spontaneous on enemmänkin huulikiillon tyyppinen. Erinomaisia arkikäyttöön, helppoja lisätä melkein ilman peiliäkin. Luulin tosiaan ettei näitä enää saa, mutta Sokos kertoo näiden "tekevän paluun" joten sieltä saa ainakin muutamaa sävyä. Hopelessly Devoted kiinnostaa minua!


MACin tuotteita saa nykyään vähän joka paikasta, myymäläpaikkoja muunmuassa Stockmannilla, Sokoksella ja Kicksissa ja netistä samoista paikoista + Lookfantasticilta, Eleveniltä yms.

Mikä on teidän lemppari MAC-sävy?