sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Top 6 ripsivärit - säästä tai satsaa!


Puhutaanpa ripsiväreistä.
Tästä on puhuttu tässä osoitteessa ennenkin, mutta pieni mielipiteiden päivitys lienee paikallaan, edellisestä postauksesta kun on yli 3 vuotta.

Omat ripseni ovat suhteellisen pitkät eivätkä kovin harvat, mutta ne saisivat kaartua nätimmin ylöspäin. Koska en jaksa ikinä taivuttaa niitä, suosikkiripsarini ovat niitä jotka saavat ne itsellään kaartumaan kauniisti ja näyttämään muutenkin kauniilta, eivätkä tee tuhruja silmien alle (sillä en käytä vedenkestäviä ripsivärejä lainkaan).

Suosin kumisia harjoja, mutta muutamia ei-muovisia harjaksia mahtuu mukaan. En ole selkeästi kallellaan kalliimpiin tai edullisempiin, molempia löytyy näistä suosikeista. Merkillä ei väliä, kunhan tuote on hyvä. Pätee kosmetiikkaan muutenkin tietysti.

*tuotteet ovat itseostettuja, linkit eivät ole affiliate-linkkejä enkä hyödy niiden klikkailusta mitenkään


Thrive Causemeticsin Liquid Lash Extensions tuli muistaakseni taannoin Boxycharmin mukana, enkä tiennyt merkkiä juurikaan entuudestaan. Tämä lupaa nimensä mukaisesti pidentää ripsiä, ja sen se toden totta tekeekin. Ei tahraa ja jopa hieman kaartaa ripsiä sekä tuo tosi paljon pituutta (ei kuitenkaan hämähäkinjalka-tyyppisiä), I'm in. Tämä on siellä top-listan kärjessä kyllä tällä hetkellä. Plussaa on tuubin väri sekä miellyttävän painava olemus. Tätä ei kuitenkaan saa mistään Suomeen sillä merkin omat sivut eivät toimita esimerkiksi Shipiton osoitteeseen.. eBay saattaisi olla best bet. Hintaa tällä uutena on 24 dollaria, and it's all worth it.


L'Orealin Unlimited omaa erikoisen muotoisen pullon sekä option joko suoralle harjalle, tai poistamalla varresta stopperin sen saa myös käännettyä ikäänkuin vinoon. Itse suosin tuota oletusasentoa eli varsi suorassa. Myös tässä on kuminen harja, ja valmistajan mukaan tyvikohotusefekti joka kyllä toimii. Tuo lisäksi pituutta ja tuuheuttakin eikä tahraile. Tämä on ns. markettituotteeksi suht kallis (n. 18e) mutta mielestäni rahan arvoinen. Cocopandalla nyt alennuksessa 14e:lla. Saatavilla myös vedenkestävänä.


Essence tekee tunnetusti hyviä ripsivärejä, ja monen suosikeissa on Lash Princess - itse tykkään enemmän näistä The False Lashes-sarjan kahdesta, toinen lupaa "Dramatic Volume Unlimited" (suora harjaosa) ja toinen "Extreme Volume & Curl" (kaareva harja). Näillä on hintaa muutama vaivainen euro (3,49€), joten suosittelen nappaamaan testiin! Molemmat tuovat pituutta ja volyymia, ja vaikka näissä ei kumista harjaa olekaan niin pidän silti valtavasti.


IT Cosmeticsin Superhero tuli vastaavasti myös Boxycharmin mukana muistaakseni, ja ihastuin siihen heti ensimmäisellä kokeilukerralla. Kumista harjaa ei löydy, mutta se ei haittaa jos saatavilla on näin paljon pituutta ja volyymia tuova, tahraamaton yksilö. Ainoa huono puoli tässä on se, että stopperia ei kunnollista ole ja harjaan tulee todella paljon tavaraa kerralla. Tätä saa Kicksistä 25 eurolla (siellä on muuten superhuonoja arvosteluja tälle - en allekirjoita niitä lainkaan. Omani on ollut auki jo varmaan vuoden eikä osoita mitään kuivumisen merkkejä)


Loracin kaksipäinen Royal Treatment sisältää siis sinisen primerin ja mustan ripsiväriosan ja toimii ihan superhyvin! Käytän ripsiprimeria alla aina muutenkin, joten tässä tulee kaksi yhden hinnalla. Primerin käyttö alla lisää volyymiä ja pituutta selkeästi, joten suosittelen sitä kaikille jotka näitä ominaisuuksia hamuavat. Tämänkin huono puoli on se että saatavuus Suomeen on erityisen huono - eBaysta kannattaa katsella. Uutena tämän hinta esimerkiksi Ultassa on noin 25 dollarin luokkaa. Lorac on huippumerkki muutenkin - luomiväripaletit löytyy mun Helmikuun parhaat-postauksesta oikeutetusti.


Mikä on sun lemppari ripsiväri?

torstai 26. maaliskuuta 2020

Toimivia luonnonkosmetiikkatuotteita hiuksille - erinomainen vaihtoehto!


Kaupallisessa yhteistyössä N.A.E:n kanssa, tuotteet pr-näytteitä. Linkit eivät ole affiliate-linkkejä enkä hyödy niiden klikkailusta.

Käsi ylös, kenellä muulla on vaikeuksia löytää luonnollisia vaihtoehtoja hiuksille, jotka olisi oikeasti toimiviakin? Täällä takapulpetissa minä ainakin heilun räpylä pystyssä.
Tuntuu että kaikki aiemmin kokeilemani ovat joko ihan lirua, eivät vaahtoa tai edes pese kunnolla, hoitoaineet ei tuo takutonta lopputulosta.. you name it, I've tried it.

Nyt kuitenkin kun sain N.A.E:lta testiin Riparazione-tuotesarjan puteleita, on mielipiteeni hieman muuttunut. Ainakin nämä ekologiset vaihtoehdot tuntuvat toimivan hurjasti paremmin kuin aiemmin kokeilemani. Tämä sarja on tarkoitettu kuiville hiuksille (kiitos, täältä löytyy) ja sisältää italialaista oliivia ja basilikaa, joiden kerrotaan olevan kuuluisia niiden hoitavasta ja ikääntymistä ehkäisevistä ominaisuuksista. Hiusten ikääntyminen on vähän moot point, kuollutta tavaraa kun ovat mutta hoitavuus on aina plussaa. Ainesosista aina vähintään 97% on luonnollisia, ja merkin tuotteilla on ecocert-sertifikaatti ja ne ovat lisäksi vegaanisia. Lisää sertifikaatista täällä.

Kaikissa saamissani tuotteissa on luonnonkosmetiikalle tyypillinen "yrttinen" tuoksu, mutta se ei mielestäni ole liian voimakas tai pienennä käyttömukavuutta - sen kuitenkin sanon että tuoksuherkät saattavat kokea tuoksun liian päällekäyvänä.

Tämän korjaavan sarjan lisäksi tarjolla on muitakin sarjoja, kuten rasvaisille hiuksille tarkoitettu Equilibrio. Myös vartalolle on omat tuotteensa!


Shampoo-hoitoaine-duo on ollut nyt säännöllisessä käytössä jonkin aikaa, ja olen vaikuttunut. Shampoo oikeasti vaahtoaa, pesee tehokkaasti eikä kuivata hiuksia, hoitoaine puolestaan selvittää hiukset tehokkaasti muttei tee niistä silikonisen liukkaita.
Hoitoaineen inci-listassa (joka löytyy esimerkiksi tästä) on veden jälkeen toisena ainesosana Aloe.



Käytän hirveän huonosti jätettäviä hoitoaineita, mutta jos käytän niin tällainen suihke-mallinen on ehdottomasti mun valinta. Nyt kuitenkin, testailun nimissä, jätin huuhdeltavan hoitoaineen kokonaan laittamatta ja suihkin vain tätä pyyhekuivaan tukkaan. Ja sehän selvitti takut! Olin ällistynyt. Hiukset jäivät kuitenkin kuivuttuaan sähköisiksi, joten siitä pientä miinusta. Normihoitoaine ei tätä tee.


Palamuotoinen shampoo on mulle tähän mennessä ollut vähän sellainen "voisin kokeilla jos vastaan tulee, ei kuitenkaan suurta kiinnostusta" koska mun hiukset on todella pitkät ja olen jotenkin ajatellut että tämän kanssa niiden pesu on hankalaa. Ei se niin yksinkertaista ollut kuin nestemäisen shampoon kanssa, mutta kyllä ne puhtaiksi silti tulivat. Käyttömukavuuden vuoksi suosin kuitenkin edelleen tuota pullossa olevaa. Miksi en kuitenkin voisi kokeilla muitakin palashampoita, joku palahoitoainekin taitaa kaapista löytyä..


Kaikenkaikkiaan olin oikein positiivisesti ja iloisesti yllättynyt näistä! Suosittelen suuresti kokeilemaan, jos haussa on luonnonmukaisempi vaihtoehto tai vaikka vaan entinen shampoo ja hoitoaine loppu ja törmäät näihin marketissa.

Niin, mistä näitä sitten saa? Prismasta ainakin, hintaa on viitisen (5) euroa puteli jos en aivan ole erehtynyt. (Foodiesta voi tarkistaa onko juuri omassa Prismassa näitä saatavilla). Näitä saa myös Kärkkäiseltä sekä Puuilosta.

Merkillä on oma filosofiansa, josta lisää voi lukea täältä. Italialainen La Bella Vita-elämäntyyli (jossa keskitytään asioihin jotka ovat parasta juuri itselle) vetoaa ainakin minuun, ja mahtavaa jos vaikka nämä tuotteet voivat tuoda palasen sitä omaan kylpyhuoneeseen.


torstai 19. maaliskuuta 2020

Top 6 Huulipunat - Nudea nuden perään!


Puhutaanko huulipunista? Blogin nimen tietäen nämä postaukset on harvassa, mutta näillä mennään :D

Mun Top 6 suosikkipunat voi olla vähän tylsähkö, koska... no need to send me nudes, niitä löytyy muutenkin. Nämä on kaikki enemmän tai vähemmän käyttiksiä arkisävyjä, koska niitähän minä käytän päivästä toiseen. Tässä listauksessa on mukana eri koostumuksia, ja kyllähän kaikki sävyt on kuitenkin eroavia toisistaan, ja lisäksi löytyy edullista ja vähän kalliimpaa.

Laittelen linkkejä jos ja kun niitä löydän. Linkit eivät ole affiliate-linkkejä enkä hyödy niiden klikkailusta.
Kaikki punat ovat itseostamiani.



Bobbi Brownin Crushed Liquid Lip:it ovat mun suosikkihuulituotteita ihan miettimättäkin - multa löytyy 6 tällaista kivaa arkisävyä ja tässä kuvassa näkyvä on Juicy Date. Näissä on mahtava koostumus - tuntuu kiillolta (muttei sellaiselta johon hiukset jää aina kiinni) mutta pigmenttiä on kuin punassa. Erinomaisen mukavia käyttää kuivemmillakin huulilla. Olen tätä hehkuttanut myös vuoden 2019 suosikit-postauksessa. Tämä on hieman arvokkaampi ostos, Kicksilla 32€. Sävyjä on useampi kuin mitä minulla on, kirkkaampia ja tummempia sävyjä lähinnä. Myös ihania punaisia ja pinkkejä kesään!

Essencen Colourboost Mad About Matte Liquid Lipstick on ihana, niin koostumukseltaan kuin hinnaltaan. Tämä on nestemäisten mattapunien parhaimmistoa mun mielestä - ei kuivu rutikuivaksi tai kuivata huulia ja tämä sävy, 02 I Love You Me Neither on täykky nude. En tiedä onko tätä varsinaisesti enää valikoimassa, mutta Parfumdreamsilta näitä vielä löytyy. Hintaa on 2,79€.

Maybellinen SuperStay Ink-sarjan kynä on mielestäni nestemäistä kaveriaan sata kertaa parempi vaihtoehto. Nestemäinen on mun mielestä todella kuivattava ja kuivuu "liian" mataksi - tämä ei sitä tee. Pinta on enemmänkin satiininen, ja tämä sävy 10 Trust Your Gut on ihana, hieman kylmäsävyinen nude. Pysyvyys ei tietysti ole yhtä hyvä kuin nestemäisissä, mutta käyttömukavuus jyrää mulla pitkäkestoisuuden. Näitä löytyy myös muita sävyjä, ja toinen nudesävy 15 Lead The Way on myös ihana. Suuret suosittelut, näitä pitäisi vielä löytyä myynnistä jokaisesta Maybellinea myyvästä marketista. Nämä on nyt alessa Kicksilla, hintaan 9,90€! (normihinta 11,90€)



Sitten normi tuubi-punia

Colourpopin huulipunat on mun suosikkeja (vaikka saisivat tuoda vähän vaaleampia sävyjä markkinoille, kiitos) ja tämä Lay Over on hyvä ja käyttis nude. Kuivuu melko mataksi huulilla ja kestää hyvin. Jos siis laittelet tilausta, nappaa näitä mukaan! Näitä löytyy muutamaa eri koostumusta, Creme Lux ja uusi Blur Lux jonka HALUAN! Näyttää vähän samalta kuin MACin Powder Kissit ja NYXin Suede Mattet (ne normit tuubiversiot, ei nestemäinen). Hintaa CP:n tuubipunilla on 8 dollaria - löytyy myös nestemäisiä joista Satin Lip on paras, ei kuivata mutta kestää. Näin sivuhuomiona. Olisiko Colourpopin parhaat-postaus mitään? Let me know. CP:n tuotteita pitää tilailla heidän sivultaan ja paketti tulee Ameriikoista, eli alv:t ja palvelumaksu pitää varautua maksamaan jos tilaa yli sen alv-rajan.

Buxom Big & Sexy Bold Gel Lipstick sävyssä Rebel Rose on ihana, kylmäsävyinen nude josta mulla on tällainen pikkukoko joka tuli joulun 2018 lahjaseteissä, ja täysikokoisena tätä saa Feeluniquelta hintaan £15. Tässä myös kuivattamaton koostumus joka kuivuu semimataksi.

ABH Lipstick sävyssä Kiss löytyy myös tällaisessa minikoossa, joita tuli 4 tai 5 pienessä nudepunien setissä jonka tilailin... en nyt muista milloin. Jokainen sävy setissä oli ihana, mutta eniten käyttöä on tullut tälle täydelliselle neutraali nudesävylle nimeltään Kiss. Täysikokoisia myy Kicks hintaan 25,50€ ja sävyjä on runsaasti tarjolla. Tässä sama loru kuin muissakin - kuivuu semimataksi ja on erinomaisen mukava käyttää. En nää syytä näyttää niitä kaikkein kuivattavimpia nestemäisiä kun tällaisia vaihtoehtoja on tarjolla (Oh hello, ekat tilaukseni Colourpopilta vuonna 2017..)


Laittakaapa kommentteihin teidän lempparipuna!
Ja kiinnostaako Best of  Colourpop-postaus?
Nyt on aikaa bloggailulle, kun ollaan karanteenissa ja kaikki on tylsää, toivottavasti nämä postaukset tuo teille iloa!

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Loppuneet tuotteet ! Joulukuu 2019 - Helmikuu 2020



Tein edellisen loppuneet-postauksen joulukuun alussa, ja nyt turkoosi roskakorini on taas täyttynyt joten on aika uuden trash talkin!

* tähdellä merkityt tuotteet ovat pr-näytteitä


Tässä on taas aika sekalainen kattaus, mutta keskittyen ihonhoitoon, loppuneita/roskiin joutuneita meikkituotteita ei ole kuin kaksi. Ja vaan toinen niistä on oikeasti tyhjä, toinen muuten vaan käyttökelvoton.


Simplen meikinpoisto/kasvojenpuhdistusliinat kuluivat suurimmalta osin swatchien poistoon kun swatchasin _kaikki_ luomiväripalettini IG Storyissa. Mutta nämä ovat tosi hyviä, tarpeeksi kosteita (miksi niin monet ovat melkein kuivia?!) ja saatavilla helposti esimerkiksi Citymarketeista.

Sinikeltaisessa pakkauksessa tulleet Lip & Eye Remover Padit ovat nyt merkiltään tuntemattomia, mutta ne tulivat korealaiseen kosmetiikkaan keskittyvässä Beauteque Monthlyssa joten melko varmasti nämä ovat sieltä suunnalta. Nämä olivat pieniä ja tosiaan pyöreänmuotoisia, tosi kosteita ja hyvin tehokkaita. Tuoksu oli aika vahva tosin.

Too Cool For Schoolin pieni primer-näyte oli ihan perus ookoo, ei mitään erityistä.


Balmainin Volume Shampoo oli ihan hyvä shampoo, mutta jouduin omiin superpitkiin haiveniini käyttämään tätä tosi paljon. Tällä kontekstilla, pumppusysteemi oli huono koska pumppua joutui painamaan tosi kovasti, ja monta kertaa että sai tarpeeksi tavaraa pihalle. Voisin tätä kyllä ostaa uudelleen jos jossain alennuksessa olisi.

TBS Vanilla Marshmallow pikkusuihkari tuoksui hyvältä, muttei kuitenkaan mun suosikki. Merkin suihkugeelit ovat kyllä aina hyviä noin muuten. Tämä on jonkin vuoden takainen kausituoksu.

John Masters Organicsin Citrus & Neroli Detangler oli luonnonkosmetiikaksi todella hyvä hoitoaine, tuoksui raikkaalta ja jätti hiukset sileiksi ja helposti harjattaviksi. Tämä tuli joskus iäisyys sitten muistaakseni Jolie Boxin mukana.


COSRX Ultimate Moisturizing Honey Overnight Mask oli, ja on edelleen suosikki. Tässä on hauska geelimäinen koostumus, mutta se on superkosteuttava ja imeytyy ihoon nopeasti. Käyttöönottoa odottaa vastaava, mutta hunajan sijaan siinä on aineena riisi. Tämän olen tilannut eBaysta josta kaikki korealainen kosmetiikka löytyy suomi-hintoja noin puolet halvemmalla. Mieluusti tukisin suomalaisia firmoja, mutta tässä taloustilanteessa needs must ja pakko mennä hinta edellä. Mitä mieltä te olette muuten tästä kun hintaero on noinkin suuri - tilaatteko suosiolla halvemmalla vai ostatteko suomalaisista kaupoista (netti/kivijalka). Sama on muuten esimerkiksi the Ordinaryn tuotteilla, ne on Stockalla tuntuvasti kalliimpia kuin merkin omilla sivuilla.

Dr. Brandt Pores No More Vacuum Cleaner naamio oli ihan hyvä, muttei kaiken hypen arvoinen. Ei puhdistanut ihohuokosia mitenkään ultimaattisen paljon. Plus tuntui että tätä joutui käyttämään tosi paljon, eikä näin ollen ollut kovin riittoisaa.

Originsin Drink Up! Intensive Overnight Mask yönaamio oli hyvä, mutta tuoksu alkoi tökkimään loppujen lopulta. Kosteutti kyllä erinomaisesti, voisin ostaa uudelleenkin.




Naturativin 360 Face Cream For Day & Night* ei ollut mun mieleen. En pitänyt suht juurevasta tuoksusta, ja voide tuntui helposti rullaantuvan myös. Naturativin vahvuus on mun mielestä IHANA karpalo-sitruuna-sarja, jota olen hehkuttanut ennenkin ja jonka käsivoide on pa-ras-ta.

Olivia Kleinin Vitamin Creamista tykkäsin ihan marsuna! Tarpeeksi paksua myös yövoiteeksi, ei rullaantunut eikä ärsyttänyt ihoa. Pidin myös tuoksuttomuudesta. Voisin ostaa uudelleen, tosin hinta saattaa kirpaista sillä ostin merkin tuotteeni Hehkun loppuunmyynneistä about 70% alennuksella.

GlamGlow:n DreamDuo Transforming Treatment sisälsi siis sekä aavistuksen helmiäisen seerumin että päälletulevan harmaan paksun voiteen. Tämä oli aivan käypä kombo yötä vasten, mutta mitään varsinaista transforming-efektiä en huomannut. Ei kuitenkaan myöskään ärsyttänyt ihoa eikä ollut mitään negatiivista sanottavaa. Paitsi ehkä tuoksu - osa merkin tuotteista tuoksuu mun nenään todella imelälle eikä lainkaan hyvälle. Tämä on lisäksi aika tuhdin hintainen, katson että halvempiakin löytyy paremmalla tuoksulla.


HUULIRASVOJA! Addikti tässä hei. Glossierin Balm Dotcom tuoksussa kookos oli ihan parhautta ja vähän nieleskelin kun tämä loppui. Pakko tilata lisää. Näitä on vähän hankala saada Suomeen (pitää tilata Shipiton kautta) mutta ovat sen arvoisia. Mulla on myös Mango sekä pikkuruisen kimalteleva Birthday Cake, mutta eivät tuoksussa pärjää tälle.

Blistexin Triple Butter on ihan jees ja kosteuttaa hyvin, samoin Essencen Lip Ritual Nourishing Balm jossa tuoksu oli hieman outo mutta tuote itsessään oikein hyvä. Tätä ei kyllä taida saada enää.


Dermalogican Precleanse on superhyvä puhdistusöljy, ja käytin tämän matkakokoisen nimenomaan poissa kotoa oltuna.

Saman sarjan Ultrasmoothing Eye Serum oli hyvä tuote sy-voiteen alle, mutta en kokenut tätä niin tarpeellisena kuitenkaan. Tätä voi käyttää myös sy-voiteen tapaan, mutta mulle kosteutustehot ei näin riittäneet.

Kiehl'sin Avocado Creamy Eye Treatment on monen suosikki, mutta mä en juurikaan välittänyt. Ensinnäkin, on ihan pyllystä laittaa sy-voide purkkiin ja toiseksi koostumus oli jotenkin tahmaista eikä levittynyt hyvin. Mutta kaikki muut tätä kyllä hehkuttaa.

Drunk Elephantin luksusihonhoitotuotteet on tosi arvokkaita (tämäkin kasvovoide täysikokoisena 50 puntaa) ja tilasinkin näitä aikanaan settinä, jossa oli muutama seerumi, öljy, sy-voide, putsari ja tämä kasvovoide. Näiden pakkaukset ja nimet on ihania, mutta tätä Lala Retro Whipped Cream ei ollut mun suosikki. Koostumus oli kyllä hauska, kermavaahtomainen, mutta tämä tuntui jäävän vaaleaksi kalvoksi ihon pinnalle ja rullasi helposti. Haluaisin kyllä kovasti tästä tykätä, mutta kukkarokin kiittää kun ei tultu ihan toimeen. Muut setin tuotteet ovat pääosin olleet okei, ei mitään huikeaa mutta tykännyt kuitenkin. Näitä näkynee loppuneissa tulevaisuudessa (käytän näitä yleensä vain matkoilla niin siksi loppuvat vähän epätasaisesti ja hitaasti).


Nämä menivät vanhoiksi ja joutuivat siksi roskiin. Essencen päärynäntuoksuinen kuorinta ja persikantuoksuinen naamio kynsinauhoille olivat lopulta vähän epäkäytännölliset tuotteet kuitenkin - en muistanut ikinä kuoria kynsinauhoja, ja tykkään käyttää kynsinauhoille kosteutukseksi kuitenkin enemmän öljyjä kuin tätä, joka oli nimenomaan hyytelömuodossa ja vähän hankalasti saatavilla purkista sopivankokoisina "paloina". Näitäkään ei taida enää saada, vai onko hyllyssä kynsituotteiden luona vielä?


NYXin punainen huulipunakynä tipahti lattialle ja katkesi niin monesta kohdasta ettei paluuta entiseen enää ollut. Tämä oli ihan passeli punainen puna, mutta en jää kaipaamaan kun monta vastaavaakin löytyy. Tykkään kyllä näiden kynämuotoisten helposta käytettävyydestä.

L'Orealin Voluminous Lash Paradise on tilattu eBaysta samantien kun tätä alettiin Youtubessa ja Yhdysvalloissa eritoten hehkuttaa (ei ollut silloin vielä Suomessa myynnissä). En oikein löytänyt tästä ikinä sitä "juttua", ja kuivuikin nopeasti kuten Better Than Sex:kin jota tämä kuulemma yrittää olla edullisempana versiona. En kyllä ole BTS:n fanikaan. Benefit tekee mielestäni paljon parempia ripsivärejä (yeej badgalBang ja Roller Lash!)

Näiden takana pikkuinen Lumenen Lähde-sarjan sy-geeli joka on paras sy-tuote mitä olen ikinä kokeillut. Kosteuttaa erinomaisesti ja imeytyy hyvin. Ostan aina lisää (kunhan saan muutaman sy-voiteen jemmoistani käytettyä). Tämä minikoko (joka oli kyllä sekin hyvin riittoisa) tuli muistaakseni vuosi sitten Lumenen joulukalenterista.


Sellainen setti, oliko tuttuja juttuja? 
Ja saa ottaa tosiaan kantaa tuohon kosmetiikan ostojuttuun (hinta vs. ostopaikka), olen kiinnostunut teidän mielipiteistä!

torstai 5. maaliskuuta 2020

Top 6: Puuterit - Pihistä tai Panosta!

Hellou!

Edellisestä Top6-postauksesta on vierähtänyt jo suhteellisen pitkä aika, kuusi mieluisinta hajuvettä löytyy puolentoista vuoden takaa ja kaikki Top6-aiheiset kirjoitukset löytääpi tästä.


En muuten tiedä miksi tämä on juuri Top 6 eikä vaikka 5 tai 3 - varmaan ihan ekaan postaukseen löytyi se kuusi ehdokasta joten sillä ollaan menty jatkossakin.
Tänään aiheena on puuterit, ja puuteria löytyy niin kalliimpaa kuin edullisempaakin. Laittelen linkit joka tuotteeseen jos vain löytyy ja mainitsen hinnan jos vain mahdollista.

Useimmin naamalle päätyy pressattu puuteri, koska irtopuuteri vaatii usein vähän enemmän aikaa kun sitä purkista kaatelee korkkiin tai muualle ja huiskuttelee kasvoille. Toki tämä "vähän enemmän" on ehkä yksi tai kaksi minuuttia, mutta anyway. Kumpaa te käytätte, vai puuteroitteko kasvoja ollenkaan? Minä pidän mahdollisimman matasta pohjasta ja puuteroinkin koko kasvot joka kerta.
Tärkeää mulle on puuterissa se että se oikeasti irtoaa pannusta ja siirtyy naamalle - olen kokeillut muutamia jotka eivät vaan siirry siveltimeen sitten millään konstilla ja se jos mikä on turhauttavaa.

Näistä mitään ei ole saatu pr:nä.



Jeffree Star Magic Star Setting Powder löytyy multa sävyssä Fair, jossa on aavistus peittokykyä ja sopii mun vaalealle iholle loistavasti. Sävy on keltapohjainen ja puuteri hienojakoista, joskaan ei yhtä hienojakoista kuin esimerkiksi By Terryn hyaluronihappopuuteri tai erilaiset HD-puuterit. Myöskään flashbackia (eli että puuteri näkyisi valkoisena kerroksena esimerkiksi salamavalolla otetuissa kuvissa) ei ole. Omani ostin Sokokselta, mutta tätä myy myös Oletkaunis.fi hintaan 23,90€. Puuteria on rasiassa 10g, mutta tuntuu olevan hyvin riittoisaa. Oletkaunis.fi:ssa tarjolla on jokunen eri sävy, esimerkiksi väritön Translucent ja hivenen vaaleanpunertava Rose sekä Fair-sävyä tummempia sävyjä. Minua kiinnostaisi tuo Rose-sävy kovasti, sillä tässä postauksessa löytyy pressattuna vähän vastaavaa sävyä :)

Too Faced Peach Perfect-irtopuuteri on aavistuksen persikansävyinen ja tuoksuu (ja maistuu!) kovasti persikalta. Tuoksu on omaankin nenään suhteellisen vahva eli hajuherkille tätä en suosittele, mutta kovasti kauniin pinnan sillä saa. Tätä ei mistään oikein Suomeen enää saa, omani löysin eBaysta. Tätä on purkissa tosi iso määrä Jeffreen puuteriin verrattuna (35g) ja epäilenkin saanko tätä koskaan loppumaan, kun muitakin kivoja puutereita on (ja kun helposti tulee käytettyä nopeaa ja iisiä pressattua puuteria).



(Makeup) Revolutionin Bake & Blot on suht uusi hankinta, mutta olen tähän kovasti tykästynyt. Omani on sävyssä Lace, muitakin sävyjä muutamia löytyy. Hankin omani muistaakseni Revolutionin omilta sivuilta, jossa se on saatavilla naurettavan edullisesti viidellä punnalla. Tässä on mukava peitto ja puuteri tarttuu siveltimeen helposti.

Essencen All About Matt! Silky Fixing Compact Powder on mun todella suuri suosikki - tällä saa niin ihanan pinnan iholle meikkivoiteen päälle. Tässä on juuri ihana sävy, 10 Translucent Rose joka ei varsinaisesti tuo iholle mitään vaaleanpunaista mutta tuntuu kirkastavan ihonsävyä. Tätä oli vähän hankala löytää enää mistään eli luultavasti on lopetettu tuote, mutta Clamoksen verkkokaupasta tätä vielä löytyy hintaan 3,69€. Omani on kerännyt aavistuksen kovaa pannua (hard pan, kuulostipa pöntöltä suomeksi) mutta kyllä siitä silti vielä puuteria iholle saa.

Yllä MAC, alla Lumene

MACin Studio Fix Powder Plus Foundation on siis oikeastaan meikkipuuteri mutta tykkään tästä suuresti ihan normipuuterina (mun kuiva iho ei ikinä tykkää pelkistä puuteripohjista). Tämä on sävyssä N3 joka on vähän tummempi mitä normaalisti käytän, mutta tämä oli puoleen hintaan joulunjälkeisissä aleissa Stockalla joten nappasin sen mukaan, koska pystyn tätä kyllä ihan normaalisti käyttämään. Tätä saa monestakin paikasta, mutta esimerkiksi Sokokselta hintaan 34,90€. Sävyjä löytyy monen monta, jokaiselle varmasti omansa.

Lumenen Luminous Matt on jo monessa paikassa tullut selväksi mun suosikkina, joten en siitä tässä sen enempää runoile. Lumenen puuterit sopii mun iholle oikein hyvin, ja vaikka tämä versio taitaa olla lopetettu niin esimerkiksi Nordic Chic Soft Matte-puuteri on hyvä dupe tälle. Lykolta löytyy hintaan 17,50€. En kyllä ole ihan varma tästäkään Nordic Chic-puuterista josko sekin on lopetettu.. Hmpf.


Sellaisia puuterisuosikkeja täällä päässä, entäs siellä?

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

The Beauty Consumer Tag - iik mitä tunnustuksia..

Moi!

Monessa blogissa on pyörinyt tämä kosmetiikan kuluttamiseen liittyvä kysely, ja päätin sen nyt ottaa itsellenikin vaikka tiedän että vastaukset voivat joitakuita ärsyttää tai ihmetyttää. En kuitenkaan halua kaunistella vastauksia, sillä luonnollisesti ansaitsen itse omat rahani ja käytän ne niinkuin haluan, ja usein se on kosmetiikkaa sillä se on rakas harrastukseni ja blogini aihepiiri.

Kaikenlainen "consumer shaming" on mielestäni turhaa - jokainen voisi keskittyä omiin tekemisiinsä eikä niin paljoa muiden, oma hyvinvointi ja asiat pitäisi olla etusijalla, näin ajattelen. Jos esimerkiksi minimalismi on oma juttu, niin mahtavaa - mutta se ei ole kaikkien juttu ja sekin on ihan ookoo.

Tulipas siinä nyt vakavaa tekstiä enkä ole edes vielä vastannut kysymyksiin - joten let's go!
Kyselyn kopioin tänne Marin blogista.



1. Kuinka paljon käytät meikkeihin rahaa kuukaudessa? Entä vuodessa?
Riippuu täysin kuukaudesta. Kun olin vielä töissä, kuukaudessa saattoi mennä 300 euroakin helposti + eri kuukausiboksit mitä mulle tulee, mutta nyt kun olen työttömänä niin max 100e per kk + kuukausiboksit. Usein ei mene sitäkään.

2. Tunnetko ikinä syyllisyyttä siitä kuinka paljon käytät rahaa meikkeihin?
Pieniä ostomorkkiksia saattaa joskus tulla, mutta ne menevät tosi pikaisesti ohitse. Myyn myös kuitenkin paljon kosmetiikkaa pois mitä ei tule käytettyä.

3. Tuleeko sinulle "FOMO" tunne (= Fear of missing out) uusien meikkilanseerausten kanssa?
Ei oikeastaan, uudet lanseeraukset tuntuu tulevan juuri silloin kun ei ole varaa :D Muistan tasan yhden jutun lähimenneisyydestä minkä olen ostanut sillä minuutilla kun se tuli myyntiin ja se oli Jeffree Starin Jawbreaker-paletti.

4. Ostatko tai pidätkö kokoelmissasi meikkejä vain, koska ne ovat limited edition tuotteita?
Joskus saatoin tehdä näin esimerkiksi Anastasian palettien kohdalla, mutta nykyisin myyn kyllä helposti pois jos huomaan ettei tulekaan käytettyä tai joku tuote ei sovi omalle iholle.

5. Olisitko valmis maksamaan enemmän, mikäli saisit ostettua loppuunmyydyn tuotteen netistä?
Olisin, mutta niitä tuotteita ei ole paljoa. ABH:n Master palette by Mario on sellainen.

6. Toivotko että voisit käyttää (meikkeihin) rahaa enemmän tai vähemmän kuin tällä hetkellä?
Jatkuvasti :D Mutta realiteetit ovat ne mitä ovat. Ja tarkoitan siis enemmän.

7. Kun näet jonkun kiinnostavan tuotteen jonkun toisen meikkikokoelmassasi, tuleeko sinulle pakottava tarve saada se myös itsellesi?
Toisinaan, tai aika useinkin koska useimmat toivelistani tuotteet päätyvät sinne kun näen jonkun muun kehuvan niitä.




8. Ostatko enemmän meikkejä pyhien/lomien aikaan?
Tämäkin vaihtelee tosi paljon - ja aina finanssitilanteen mukaan.

9. Oletko ikinä piilotellut meikkiostoksiasi perheeltäsi tai ystäviltäsi?
Ei ole tarvetta, mies kyllä tietää mihin rouvan rahat menee :D

10. Onko sinulla kokoelmassasi yli kymmenen meikkituotetta, joita et ole käyttänyt viimeisen kuukauden aikana?
Kokeile 100 niin ollaan lähempänä.

11. Onko sinua ikinä painostettu ostamaan jotain mihin sinulla ei ole varaa tai mitä et oikeasti tarvitse?
No ei, itse teen omat ostopäätökseni (tai ostamattajättämiseni)

12. Ostatko meikkejä keräilymielessä?
Vastasinkin tähän jo edellä, eli ennen kyllä mutten juurikaan nykyään. Jotain todella hyped up tuotteita saatan pitää vaikkei niille paljon tulisi käyttöä. Olen vähän syyllinen "mitä jos joskus tarvitsenkin" ajattelutapaan.

13. Onko sinusta tullut "meikkimatkallasi" enemmän vai vähemmän kulutusmyönteinen?
Varmaan enemmän. En pyytele anteeksi omia kulutustottumuksiani, enkä näe miksi kenenkään pitäisi.




Sellaisia! Ei tässä oikeasti edes ollut mitään kovin pahoja kohtia, ja huomaanpa että oma ajattelu- ja ostotapa on hieman muuttunut. Pakon edessä ehkä, mutta kuitenkin.

Kopioikaa ihmeessä omaan blogiin ja linkatkaa postaus kommentteihin, näitä on todella mielenkiintoista lukea!

Kuvituksena muutamia kynsikuvia - toisaalta mulla on niiiin ikävä geelikynsiä!

Mitä meikkejä/ihonhoitoa ostelet mieluiten?

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Pannuprojekti 2020 - First time in my life!



Heippa!

Pannuprojekteja on nyt näkynyt vuoden alussa siellä ja täällä - ja nyt se alkaa ensimmäisen kerran myös Huulipunamaniassa! Mä en ole elämässäni ikinä tällaista tehnyt vaan iloisesti käyttänyt kaikkea vuorotellen - mutta kun valikoin tuotteita niin huomasin että tiettyjä silti käytän enemmän kuin toisia vaikka tietoisesti en yhteen tai kahteen tuotteeseen keskitykään.

Ja jos jollekin pannuprojekti on ennestään tuntematon käsite niin tässä se pähkinänkuoressa: projekti pannuttaa (eli saada kirjaimellisesti pannu näkyviin esimerkiksi puuterista) tuotteita tietyn ajan sisällä, nyt esimerkiksi loppuvuoden aikana. Nimestä huolimatta pannutus voi koskea myös muita tuotteita, kuten meikkivoiteita, huulituotteita, mitä vain - kuten mullakin on tuotteita useammasta kategoriasta.

Mietin ensin 20 tuotetta vuonna 2020, mutta ajattelin sitten olla itselleni vähän armollisempi ja valita juttuja joista mulla on konkreettinen mahdollisuus oikeasti saada pannua näkyviin / tuotetta loppumaan.


Valitsin siis 9 tuotetta, joista mikään ei ole upouusi ja käyttämätön. Ehkä ensi vuonna niin jos tämä nyt onnistuu edes joiltain osin. :D Näistä kaikki tuotteet ovat itse ostamiani. Laittelen linkkejä tuotteisiin mikäli niitä löytyy (kaikkia ei enää käsittääkseni uutena myydä). Linkit eivät olle affiliate-linkkejä enkä hyödy niiden klikkailusta.
Yritin valita vain sellaisia joista oikeasti tykkään ettei tarvitse väkisin käyttää jotain ei-mieluista. Toki yritän siirtää kaikki ei-mieluisat kokoelmasta pois samaa tahtia kuin niitä huomaan.


Nestemäisiä tuotteita on nämä 4.

Too Faced HangoveRx primer on yksiä suosikkeja ja tästä on noin puolet ainakin käytetty, eli en usko tämän kanssa olevan suurta ongelmaa. Tämä on superhyvä kosteuttava primer, joka ei kuitenkaan tuo rasvaisuutta iholle. Tuoksuu ihanasti kookokselta! Omani ostin Lontoosta viime käynnillä, mutta tätä saa helposti tilailtua myös esimerkiksi Cultbeautysta, jossa tämä 20ml versio kustantaa 12 puntaa. Tästä on saatavilla myös isompi versio, jonka varmaan ostan seuraavaksi sillä haluan todellakin pitää tämän primerkokoelmassani!

Lumenen mattameikkivoide on vielä tässä vanhassa pakkauksessa, ja ainakin tämä vanha koostumus on ihan kultaa. Olen kuullut että koostumusta on muutettu pakkausten vaihtuessa, ja ostankin uuden sitten testiin kunhan tämä loppuu. Tämä on yksi niitä meikkivoiteita joista olen kuullut kehuja että iho näyttää tasaiselta ja ihanalta. Eli toimii! Mulla on tästä sävy nro 1 Classic Beige. Tätä vanhaa saattaa vielä löytyä Tokmannin tms. alekoreista, napatkaa ihmeessä mukaan jos löydätte. Tätä myynnissä netissä esimerkiksi Cocopandalla ja onkin siellä alessa nyt 13.55€ (normihinta 16,95€), mutta varmasti myös Lumenen myyntiständeissä kautta maan. Ja esimerkiksi Cittareissahan on aina jotain alennuksia menossa.

Sitten jotain korealaista. Misshan Signature Wrinkle Fill-Up BB Cream sävyssä nro 21 on oikeasti tosi vanha jo, ja haluan sen nyt käyttää pois. Kuten kuvassa näkyy niin voide tulee pullosta tuollaisena kaksivärisenä, mutta levitettäessä sekoittuu ja tuo iholle tasaisen pinnan. Tässä on peittokykyä ihan mukavasti, mutta Misshan perus BB-voide (siinä punaisessa tuubissa) on silti parempi mun mielestä. Tätä saa uudessa pakkauksessa ainakin iHerbistä hintaan n. 24 dollaria.

Urban Decayn All Nighter on varmasti monelle tuttu setting mist, tämä minun yksilöni on Cherry-luomiväripaletin yhteydessä julkaistu kirsikalta tuoksuva suihke (tosin hyvin hento kirsikan tuoksu, enemmänkin alkoholin) joka on matkakokoinen eli pitäisi olla suhteellisen helposti käytettävissä loppuun, tätä on käytetty noin 2/5 osaa. Toimii kuten normaali All Nighterkin. UD:ta saa helposti muunmuassa Kickseistä, tässä linkki tuohon normiversioon, tarjolla tämä pienempi koko 30ml 15€ sekä isompi 118ml, täysikokoinen 32€.




Tämä IBY Beautyn contour/highlighter paletti tuli joskus aikoja sitten Boxycharmista. Tässä on todella hyvät sävyt vaalealle iholle hyvän laadun lisäksi, ja sanoisinkin olevan suht lähellä oleva dupe ABH:n vastaavalle. Tästä olen eniten käyttänyt sävyä Highlight 2 joka on hyvä peitevoiteen kiinnittämiseen silmien alle, ja toivonkin saavani tästä pannun näkyviin. Varjostuksia jaksan laittaa nykyään todella harvoin (vaikka paletin sävyt hoitaisivat homman hyvin), hoidan homman huiskimalla aurinkopuuteria vain. Tätä ei oikein mistään Suomeen saa, joten suunnatkaapa hankkimaan ABH:n contourpaletti!



Ja siinä on sitten mun ensimmäinen pannu IKINÄ näissä kasvopuuterituotteissa. Aplodeja kiitos. Tämä paletti on theBalmin The Manizer Sisters joka kätevästi sisältää sekä klassikko Mary-Loun, mun henk koht suosikki Cindy-Loun ja tosi tumman Betty-Loun. Jos näistä joku sävy kiinnostaa, tai vaikka kaksi niin suosittelen todella hankkimaan tämän yksittäisten sijaan. Nyt tavoitteenani on isontaa Cindy-Loun pannua sekä saada pannu näkyviin (kuoppa on jo aika syvä!) myös Mary-Lousta. Usein tätä palettia käyttäessäni käytän vaaleampaa Mary-Louta kulmaluulle, amorinkaarelle ja silmän sisänurkkiin ja hieman tummempaa ja vaaleanpunaisempaa Cindy-Louta poskipäille, vähän niinkuin highlighterin ja blush topperin hybridinä. Tämä on itseasiassa nyt alennuksessa Cocopandalla hintaan 21,15€ - käy jo nappaamassa omasi!



Sitten kolme viimeistä.

Tämä Maybellinen Mastershape sävyssä Soft Brown on ihan inasen vaalea mulle nyt kun hiukset on tummahkot, mutta olen tätä jo aika paljon käyttänyt ja olen luottavainen että saan tätä kyllä käytettyä. Tätä saanee jokaisesta Maybellinen myyntipisteestä. Tämä on laadultaan hyvä, pehmeästi levittyvä kynä jossa pieni kulmaharja toisessa päässä.

Ainoana huulituotteena otin tämän suhteellisen iäkkään Colourpop Lippie Stixin sävyssä Oh Snap. Kuvassa käyttämätön osuus - toivon saavani tätä edes jonkin verran käytettyä. Tämä tulee olemaan haastavaa sillä nykyään pidän monista koostumuksista paljon enemmän kuin näistä. Mutta ei näissä varsinaisesti mitään vikaa kuitenkaan ole. Tätä saa edelleen CP:n sivuilta tilattua, hintaa $7. Sävyä kuvattu "pinky muted nude" jota se kyllä onkin.



Puuterit on mulle suht helppoja pannuttaa, ja tässä on jo nuo pannun uurteet näkyvissä. Tämä on Lumenen Nordic Chic Soft-Matte Pressed Powder sävyssä 0 Translucent. Pidän Lumenen puutereista ihan marsuna, oikeastaan jokaisesta jota olen vuosien varrella kokeillut. Tämäkin on ilmeisesti poistuva tuote, mutta tilalla on varmasti monta vastaavaa jo. Tämän ostin muistaakseni Helsinkiin Ikean vieraan avautuneet Outlet-kylän kosmetiikkaa myyneestä liikkeestä, hintaa taisi olla 10e. Lumenen sivuilla tätä vielä myydään, hintaa 15,90€.



Mietiskelin että jos (toivottavasti kun) saan tuotteen loppumaan, niin siirrän sen odottelemaan vuoden lopun koontipostausta ja valitsen yhden tuotteen aina loppuneen tilalle. Haastetta loppuun asti! Nämä nyt siis kuitenkin 9 alkuperäistä projektin osasta.

Kuinka monta uskot mun onnistuvan pannuttamaan? 
Harrastatko itse moisia projekteja?
Vai oletko kadehdittavasti yksi niistä joilla on yksi tuote aina kerrallaan käytössä, ja ostaa sen tilalle uuden kun se loppuu?