tiistai 3. joulukuuta 2019

Loppuvuoden loppuneita!

Heippa!
Loppuvuodesta on loppunut aika suuri määrä kaikenlaisia tuotteita, ja ajattelin että käydään niitä tässä nyt vähän läpi. Mukana on niin kosmetiikkaa kuin ihonhoitoakin, ja osa tuotteista on parhaat päivänsä nähneet ennen niiden tyhjentymistä joten puolityhjiä purkkeja tässä postauksessa on muutamia.

Osa loppuneista oli esillä Huulipunamanian Instastoryissa, mutta tänne tulee koko kattaus kommentteineen. Mikäli et vielä seuraa blogia Instagramissa niin hopotihop -> tili löytyy yllättäen nimellä @huulipunamania.

Osa tuotteista on saatu pr:nä veloituksetta, ja ne on merkitty *:llä.


Kuten näkyy niin turkoosi empties-kori pursuilee eikä kaikki edes mahdu, joten nyt on korkea aika heittää ne lopullisesti pois. Tässä nyt siis nimenomaan tyhjiä ja vanhentuneita tuotteita - ne käyttökelpoiset mitä en itse käytä joko arvotaan (uudet ja käyttämättömät) tai ilahdutan niillä sukulaisia ja ystäviä (avatut ja swatchatut).


Jättipurkki Moroccanoil:in Hydrating Conditioneria sopi niin minun kuin miehenkin hiuksille, tuoksui hyvältä ja oli Hulluilla Päivillä varsin sopivan hintainenkin. Ostaisin lisää, jos ei useampia purkkeja odottaisi kaapissa vielä testausta. :)

Proffs:n Rough&Tough hiuslakka oli perushyvä, ei mitään erikoista mutta sopi omiin tarpeisiin varsin hyvin (käytän lakkaa lähinnä isompien nutturoiden kiinnittämiseen). Tämä on tainnut tulla joskus Betteboxista.

Jättimäinen purkki myöskin tämä Bed Head by Tigin Epic Volume shampoo. Tuoksui hyvältä (vaikkakin aika äkkimakealta), mutta tuntui aavistuksen kuivattavan tukkaa eikä tämän sisältökään mitenkään huippuhyvä ole ainesosiltaan.  En jää kaipaamaan. Näitä saa kyllä tosi edullisesti Tokmannilta ja Hong Kongeista, jos Tigin tuotteet omalle päälle sopii.


Mia Höytö Cosmetics oli kovassa huudossa pari vuotta sitten, ja tämä Lumous Rich Nurturing Serum oli yksi suosituimmista tuotteista. Eikä tässä mitään vikaa ole (ja toimii erinomaisen hyvin paritettuna toisen seerumin kanssa, joka myöskin tässä postauksessa esillä), mukava öljymäinen koostumus joka kosteutti hyvin. Aika ajoi kuitenkin ohitse, mutta ei pullossa olekaan kuin pohjat jäljellä.

Tykkäsin jossain vaiheessa kovasti Caudalíen Vinosource-sarjasta (ja eritoten Sorbet-kosteusvoiteesta) mutta tämä tuntui rullautuvan kosteusvoiteen alla ja jäi siksi käyttämättä ja unohtui laatikon perälle. Tämähän kertoo olevansa tosi kosteuttava, mutta parempiakin seerumeita siihen hommaan löytyy.

Naturativin ecoAmpoule3 seerumi* tökki hieman hyvin maanläheisen tuoksunsa ansiosta, mutta hoiti kyllä hommansa kiitettävästi. Pidän Naturativin tuotteista enemmän vartalonhoidossa (kuten ihana käsirasva josta tässä postauksessa lisää!) kuitenkin. Merkiltä löytyy näitä seerumeita eri numerolla erilaisiin tarpeisiin, tämä sopii couperosa-iholle vahvistaen hiussuonia ja vähentäen punoitusta. Tämä alkaa vanhemmiten olemaan minullakin ongelma, äitiltä peritty :)

Evolven hyaluronihapposeerumi oli perushyvää kamaa, ei aiheuttanut innostusta eikä vihastusta. Tämä tuli myös muistaakseni... Jolie boxin mukana. Ei siis Betten. Hyaluronihapposeerumit on kuivaihoisen ystäviä, suuri suositus siis niille.


Hands down paras tatuoinnin hoitoon tarkoitettu rasva. Ei mulla muuta. Ostan omani aina La Muerte Inkistä kun käyn uutta kuvaa ottamassa.


Ripsivärejä tässä postauksessa on iso määrä - osa oikeasti loppuneita ja osa sellaisia jotka itsekseen kuivuivat tosi nopeasti.


Näistä paras oli etuvasemmalle, tummanpunaisessa tuubissa oleva Wander Beautyn ripsiväri. Tämä vaan kuivui tosi nopeasti. Tonymolyn Pikachuun verhoutunut yksilö ei ollut ihmeellinen, kuten ei myöskään etuoikealla oleva Avon.

Takarivin Tarten Gifted oli hyvä, mutta kuivui noin kahdessa viikossa. Better Than Sexin hypeä en ole vielä ymmärtänyt lainkaan, harjalla saa jotenkin epätasaista jälkeä joka varisee nopeasti silmien alle.

Hopeassa hylsyssä oleva Ciaten WonderWand oli perushyvä, ei herättänyt suuria tunteita suuntaan tahi toiseen. Ciate on sellainen jota joulukalenterit aina pursuaa, joko tätä ripsiväriä taikka saman sarjan tussi-lineriä.


Kaksi superhyvää käsirasvaa! Essencen Tropical Hand Mousse oli ihana, innovatiivinen ja hyvin kosteuttava. Harmi kun suurin osa Essencen tuotteista on kausi/kokoelmakamaa ja katoaa nopeasti myynnistä. Olisin mieluusti ostanut tätä useamman tuubin varastoon.

Kuten jo aikaisemmin sanottu (ja blogia ehkä seuranneet tietävätkin) tämä Naturativin karpalo-sitruuna käsirasva on mun ehdoton suosikki eikä tätä parempaa käsirasvaa ole. Piste. Ja tuoksu... AH. Supersitruksinen pienellä keveyttävällä karpalohenkäyksellä. NAM.


Vasemmanpuoleisin, Dr. Botanicalsin Moroccan Rose Superfood Facial Oil oli ihana, kevyt ja hyvinimeytymä öljyseerumi. Tätä käytin rasvan alla seerumin tapaan, sillä tämä oli öljyksi tosi kepeä. En normaalisti siedä mitään ruusuntuoksuun viittaavaakaan, mutta tässä tuoksu oli ihanan hento ja kukkainen. Rikoin ikävä kyllä pipetin tästä heti alkumetreillä, mutta kaatelin sitä sitten vaan kädelle ja siitä naamaan.

Lieracin Hydragenist-sarja on mainio, mutta tällä seerumilla oli myös vähän imeytymisvaikeuksia mun iholle ja alkoi rullautumaan minkä tahansa kosteusvoiteen alla, josta syystä jäi käyttämättä laatikon takaosaan. Harmi etten muistanut antaa tätä jollekin toiselle testiin... tästä syystä nykyään käyn ihonhoitovarastoja about kerran kuussa läpi, siivoten sieltä niitä joita ei tule käytettyä ja saan annettua niitä eteenpäin eikä roskikseen.

Lumenen Lähde-seerumi on ihana, jota voisin ostaa miettimättä uudelleen jos jonossa ei olisi miljoonaa seerumia jo ennestään. Mulla on niin isot varastot ihonhoitoa, että en juurikaan käytä samoja tuotteita montaa purkkia vaan otan testausjonosta aina seuraavan kokeiluun edellisen loppuessa. Tämä Lähde imeytyi hyvin, tuoksu oli raikas ja tuntui kosteuttavan oikein hyvin. Suursuositus!


Nämä Black Caviar-silmänalusnaamiot kuivuivat todella nopeasti, joten roskiin menee. Muuten olivat kyllä hyviä, mutta purkissa oli naamioiden mukana tosi vähän itse hoitonestettä.

Alpha-H Clear Skin Daily Face Wash oli todella tymäkän tuoksuinen, tuoksui juuri sellaiselta happokuorinnalta. Ei kuitenkaan ollut sellainen vaan öljyntuotantoa iholla kontrolloiva kakkosputsari jonka käytin suihkussa pois. Oli tarpeeksi hellävarainen mun herkälle iholle, mutta en tätä kyllä joka päivä uskaltaisi käyttää (varsinkin kun oma iho ei ole varsinaisesti öljyinen eikä akneherkkä).

Dermalogican tuotteet on täyttä kultaa, vaikken niitä enää niin aktiivisesti käytä (muutama vuosi sitten ihonhoitorutiini öljyputsarista sy-voiteeseen oli pelkkää Dermalogicaa). Ovat kalliita, mutta toimivia. Nämä molemmat olivat erinomaisia seerumeita juuri omalle iholle - toinen buustaa kosteutusta ja toinen rauhoittaa herkkää ihoa.


Me tykätään miehen kanssa käyttää näitä kuorivia shampoita noin kerran viikossa, ja nämä kaksi olivat oikein hyviä yksilöitä.
Budgien (joka on edullinen sarja, tämä 125ml tuubi 14,90e ja saatavilla Kicksin myymälöistä ja verkkokaupasta!) Apple Cider Scrub sisälsi suht isoja rakeita, joita joutui hiuksista huuhtomaan aika pitkään, toisin kuin KC Professionalin Exfoliating Shampoo joka hoiti päänahkaa ja hiuksista tuli todella hyväntuntuiset. Suuri suositus näille molemmille! Budgie lisäksi tuoksuu ihan persikalle :)


Ennen Löwengripin deodoranttia, tämä Herbina oli mun kestosuosikki. Raikas tuoksu joka kesti hyvin ja piti muut tuoksut poissa.
Treaclemoonin One Ginger Morning-suihkugeeli tuoksui huumaavalta, voisin ostaa isommankin pullon (jos ei olisi sama ongelma kuin muissakin ihonhoitotuotteissa eli kymmeniä jonossa jo tämän loputtua). Tätä käytin lähinnä kun oltiin matkoilla.

Mario Badescun Glycolic Acid Toner oli kuorivaksi kasvovedeksi hellävarainen ja pidin tästä kovasti. Sopivasti seuraajaksi putkahti Ipsyn plus-bägistä ikoninen Pixin Glow Tonic.

Sephoran vedenkestävän meikin putsari tuoksui vesimelonille ja oli muutenkin erinomainen, ja tuubi tarpeeksi pieni matkustuskäyttöön. Ostaisin heti lisää jos tarve putsarille olisi. BTW, olen kuullut huhua että Sephora olisi tulossa Pasilan uuteen Triplaan - mahtaako olla totta? Mikäli näin on niin olen ensimmäisenä ovea raapimassa :D


Kiehlsin Lip Balm oli omituisen silikonisen tuntuinen, en pitänyt siitä juurikaan. Sen sijaan ACOn Lip Cerat-puikko sekä Stay Soft Lips-tuubi* ovat ihan ykkösiä. Soft Lipsissä on pientä shimmeriä mukana, muttei se kyllä huulilta mihinkään näy.

Labellon Melt-In huulirasvat ovat mun mieleen, tämä on Vanilla Buttercream ja nyt käytössä Peach. Blistexin suht uusi Triple Butters oli superkosteuttava, mutta kului tosi nopeasti loppuun. Tai no, who am I kidding, mun käytössä jokainen huulirasva kuluu nopeasti (olen aavistuksen addikti).


TBS:n Fuji Green Tea-sarjan shampoo oli tämäkin matkakäytössä, ja erittäin käyttökelpoinen yksilö, varsinkin yhdessä saman sarjan hoitoaineen kanssa. Nämä taisivat tulla viime vuoden joulukalenterista.

Herbinan vitamiinikuorinta tuoksui hyvältä, mutta muuten oli aika tylsä eikä tuntunut niin hyvin kuorivankaan vaikka rakeita oli joukossa paljon. Polaarin roll-on silmänympärysvoide oli vähän meh myös, tykkään paksummista ja tuubi/purkkimuodossa olevista sy-voiteista huomattavasti enemmän.

Etuoikealla on Whamisan sy-voiteen testeri - on pakko todeta että ko. merkki ei sovi mun iholle - esimerkiksi kehuttu toner saa aikaan vaan punoitusta ja kutinaa. Harmi, olisin kovasti halunnut tykätä näistä.


Lumene Sisu-sarjan Moisture Remedy kosteusvoide on yksi suosikeista, tässä on Sisu-sarjan ihana metsäinen tuoksu, aavistuksen voita muistuttava koostumus ja hyvä kosteutusteho.
Etude Housen Pink Vital Water oli hyvä ja kevyt päivävoide meikin alle.

VDL:n ja Temptun primerit olivat ihan turhia, eikä Tarten Maracuja Oil sekään herättänyt ihastusta. Suht perus öljy, ei kuitenkaan mikään huima tehoiltaan.


Lumenen Matt Control on yksi mun suosikkimeikkivoiteista ever, enough said. Yhdessä Misshan BB-voiteen kanssa sellainen, josta iho saa aina kehuja. Vaikka on matta, niin ei ole kuivattava ainakaan mun kuivuuteen taittavalla sekaiholla. Sen kanssa pariutui hienosti tuo etuvasermman Lumenen puuteri.

Etuoikealla oleva vaaleanpunainen Essencen All About Silky Matt fixing powder on paras puuteri markettituotteista. Millään ei saa niin kaunista pintaa iholle kuin tällä. Mene ja osta, mene nyt! Essencen hintalaatusuhde kun on huippuluokkaa monissa tuotteissa.

Maybellinen Fit Me ja Rimmelin #Insta Fix&Matte olivat peruspuutereita - ei huonoja muttei erityisen ihmeellisiäkään.


Takarivin keskellä on Sugarpillin Kimchi, joka on aivan ihana sävy ja harmittaa superpaljon että se kuivui tosi nopeasti käyttökelvottomaksi.
Sen vieressä oleva Milanin väritön kulmageeli oli aika plääh, tuntui ettei tuotetta tartu harjaan juurikaan ja tämä loppuikin tosi nopeasti. Ei tule ikävä.

Eyekon tussiliner kuivui sekin todella nopeasti, mutta oli ihan sopiva peli kissarajauksiin.
Catricen Camouflage-peitevoide oli mun iholle liian tumma silmien alle, joten käytin tätä lähinnä finnien peittoon.


Lisää ripsivärejä! Ja yksi ripsiprimer (Tarte, oikein hyvä, jatkoon.. vaikka tätä nimenomaista ei enää myydäkään. Tarteist-sarjasta löytyy vastaava primer kyllä).
Näistä etualan Marcelle pääsi blogin alkutaipaleen suosikit-postaukseenkin, mutta ei se kyllä niin hyvä sitten kuitenkaan ollut kun vertaa nykyisiin suosikkeihin.

Sellainen kattaus, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun.
Postaustoiveita saa heitellä mieluusti kommenttikenttään, kiitos. Ja muistutuksena, Kauneusbloggaajien Joulukalenteri on täydessä vauhdissa ja luukku aukesi tänään Charming Nails-blogissa. Huulipunamanian luukku on nro 22.

4 kommenttia:

  1. KC Professionalin shampoo on loistava pesuteholtaan, mutta tuo kovamuovinen pakkaus on raivostuttava.
    Joutuu otsasuonet pullottaen puristamaan kaikin voimin että saa jotain tulemaan ulos. Tai sitten olen vaan tullut vanhaksi, enkä pärjää enää shampoopullollekaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on totta, meilläkin meni pullo vähän ruttuun lopussa ja silti tuntui ettei kaikkea saanut pois :)

      Poista
  2. Lumenen seerumi oli alussa hyvä, mutta 1 pullollisen jälkeen luovutin, kun se alkoi tehdä epäpuhtauksia iholle :/ Taisin saada joltain jämäpullon ja epäpuhtaudet teki paluun heti, kun aloin taas käyttämään.

    Hauskaa, että siulle tulee mieleen persikka tuosta Budgien kuorinnasta, kun miun nenään tuoksuu nimensä mukaisesti omenasiiderille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, jotkut ihonhoitotuotteet ei vaan toimi omalle iholle, niinkun mulla toi Whamisa vaikka mikä monille on tosi mieleinen.

      Kyyläsin vielä Kicksin sivuilta ja siellä lukee ton Budgien kohdalla: "Tuoksuna Truly Peach." :D Ajattelin että en voinu nii pahasti haistella metsään.

      Poista