tiistai 23. toukokuuta 2017

Asiaa kulmakarvoista / Microblading Touch-up

Jelloo, tänään puhutaan vähän lisää kulmakarvoista. Tarkemmin sanottuna siis minulle tehdystä microblading-kestopigmentoinnista ja tarkemmin vähän aikaa sitten suoritetusta vahvistuksesta eli touch-upista.**

Edellisen postauksen aiheesta löydät tästä. Se on muuten blogin lyhyenlännän historian selkeästi luetuin postaus!
Kävin siis laittamassa kulmat puolessa välissä maaliskuuta, ja vahvistus oli tuossa vapun aikoihin. Ajankohta oli optimaalinen, kulma- ja ripsiteknikkoni Aleksiina suositteli vahvistusväliksi 1,5-2 kuukautta. Studio Blingin sivuilta bongasin vahvistuksen ajankohdaksi 3-7 viikkoa ensimmäisen pigmentoinnin jälkeen - tämä on siis paljolti riippuvainen siitä, miten väri ihossa pysyy ja parantuu.

Kuva ennen vahvistusta
Kulmat, kuten kuvasta näkyy, olivat tuon puolentoista kuukauden aikana jo selkeästi haalistuneet. Väriä lähti myös jonkin verran ruven mukana pois, mutta en huolestunut sillä annettujen tietojen mukaan näin tapahtuu lähes jokaisella ja tästä syystä vahvistus juuri tehdään.

Itse vahvistuskerta oli jostain syystä hieman kivuliaampi kuin aikaisempi, en ole varma mistä tämä johtui sillä samaa puudutetta (lidokaiini) käytettiin tälläkin kertaa. Prosessi oli hyvin nopea verrattuna ensimmäiseen pigmentointiin, ja pian oltiinkin valmiita.

Paranteluprosessi ja -ohjeet olivat samat kuin viimeksi; pari viikkoa aamuin illoin valkovaseliinia eikä meikkiä suoraan kulmiin tällä aikaa.
Mielenkiintoista oli se, ettei kulmiin syntynyt jostain syystä lainkaan rupea tällä kertaa joten luonnollisesti väriäkään ei juurikaan lähtenyt ja kulmat ovat pysyneet todella hyvinä ja pigmenttisinä. Ekan pigmentoinnin jälkeen kulmia myös kutitti ihan superpaljon paranemisen aikana, mutta ei enää vahvistuskerran jälkeen!


Olen näistä niiiin iloinen joka aamu, kun kulmien meikkaaminen käsittää vain pienen ehostuksen kynällä ja harjaamisen värittömällä geelillä. Ainoa mitä näille joutuu tasaisin väliajoin "tehdä" on hajakarvojen nyppiminen, mutta sekin on superhelppoa kun rajat on valmiina ja niin selkeästi näkyvissä.

Yhtään huonoa puolta en näistä kyllä keksi, ja suosittelenkin jokaiselle lämpimästi joka tuskailee kulmien meikkaamisen kanssa päivittäin, tai haluaa nopeuttaa päivittäistä kauneudenhoitorutiinia. Tai molempia! Kipua ei ainakaan kannata pelätä, se on ihan minimaalista esimerkiksi verrattuna tatuoinnin ottamiseen.
Kulmien pitäisi nyt kestää hyvänä noin vuoden verran, tietysti tämäkin on hieman ihmiskohtaista. Sitten mennään taas vahvistukseen, kun sen aika on. Ja päivittelen siitä tietysti sitten myös täällä.


Mikäli haluat ihanat kulmat itsellesi suurella ammattitaidolla, suosittelen kääntymään Aleksiinan puoleen. Aleksiina palvelee asiakkaitaan Vantaalla Spa Lotuksessa ja Helsingissä paikkana on Studiorebelicious aivan keskustassa.
Kulmat on tehty ja vahvistettu SharpBrowsin luonnonmukaisilla väreillä, kuten jo edellisessä postauksessa kerroin.

Kenet sitten valitsetkin, kannattaa tutkia artistin portfolio/instagram tarkkaan jotta työn jälki varmasti miellyttää juuri sinua. Aleksiinan töitä löydät Instagramista tästä linkistä.

Kuten jo viimeksi oli puhetta, Aleksiina on jo pitkän aikaa ollut myös luotettu kynsiteknikkoni ja suosittelen tätä nuorta naista ihan ehdottomasti myös mikäli haluat itsellesi superihanat, superkestävät ja superkauniit kynnet! Alla viimeisimmät minulle tehdyt kynnet juuri ennen Pariisin matkaa.
Kynsiä Aleksiina tekee edellämainituissa Studiorebelicious:ssa ja myös Vantaalla Spa Lotuksessa.

 ** Yhteistyöpostaus

2 kommenttia: