keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Bette Box - Joulukuu '18


*** Boksi saatu blogiyhteistyönä blogia varten

Heippa tontut ja tontunmieliset (ja te muutkin tietysti)!

Muutama yö enää joululomaan (ainakin minulla, ja monella muulla toimistoaikaan töitä tekevällä) eikä jouluaattoonkaan enää kauaa ole. Joko on lahjat pakattu, ruuat suunniteltu ja kuusi koristeltu? Itse tunnustan hoitaneeni vain kohdan kolme, ensimmäiset kaksi on vielä vaiheessa. Olemme joulun anoppilassa keski-Suomessa joten anoppi onneksi hoitaa suurimman osan muonapuolesta.




Nyt kun on höpötelty tarpeeksi niin mennäänpä itse asiaan. Yhteistyössä Bette Boxin kanssa (saan siis boksin veloituksetta blogia varten, en hyödy muutoin rahallisesti tästä yhteistyöstä lainkaan, ja yksikään linkeistä ei ole affiliate eli en hyödy niiden klikkailusta mitenkään) sain siis tämän joulukuun laatikon ja nyt on aika käydä sen sisältö teidän kanssa läpi. Kuten aina, mielipiteet ovat omiani, niin positiiviset kuin negatiiviset.

Tämän kuun boksi herätti keskustelua blogosfäärissä ja somessa aika paljonkin, ja tyytymättömyyttä tuotteisiin oli runsaasti. Oma boksini sisälsi pääasiassa kivoja tuotteita, vaikka pari sellaista tuotettakin mahtui joukkoon jotka olisi mieluusti voinut korvata jollain käyttökelpoisemmalla. Mutta sehän riski näissä kk-bokseissa aina on.


Nämä kaikenmaailman ruoka-asiat (ravintolisistä ja vitamiinishoteista puhumattakaan) voisi jättää kokonaan pois. Tai korvata esimerkiksi levyllisellä kunnon suklaata, lämmittäisi varmasti yleisön mieltä paljon enemmän. Tuo Givenchyn L'Interdit-tuoksu ei minua myöskään miellyttänyt, mutta pidän näistä näytteistä koska olen löytänyt monia mieluisia tuoksuja tätä kautta. Tuon pähkinäpatukan hinta kaupoissa on 1,50€ ja se on juuri lanseerattu.


Sitten tukkajuttuja. Blogiani pidempään seuranneet saattavat tietää että olen äärimmäisen laiska laittamaan hiuksiani mitenkään ja 95% vuodesta pidän niitä nutturalla koska se vaan toimii töissä parhaiten. Lopun 4% pidän poninhännällä ja 1% ehkä auki :D Olen kuitenkin viime aikoina löytänyt muutaman erinomaisen tuotteen hiusten laittoon (shampoon ja hoitoaineen lisäksi), kiinnostaisiko teitä postaus käytetyimmistä hiustuotteistani?

ANYWAY, näistä siis Cutrinin Muoto Iconic Multispray monitoimisuihke ei ollut ennestään tuttu, mutten usko tälle tulevan minulla käyttöä joten lähtenee eteenpäin/sisältyy arvontapalkintoon (ajattelin arvontaa alkavan vuoden kunniaksi - täällä vai Instagramissa?). Suihkeen ovh on 19,90€ eli ei ihan ilmainen kuitenkaan. Vaihtoehtoisena tuotteena oli Extra Strong hiuslakka.

Olen viime aikoina pitänyt kovasti kuivashampoista ja tämä Batisten puteli tulikin tarpeeseen kunhan edellinen Schwartzkopfin vastaava loppuu. Pink Pineapple kuulostaa tuoksuna oikein hyvältä ja on vuoden 2018 Limited Edition. Tämä on edullista tavaraa, noin 7,90€ per pullo.


Femfreshin intiimipesuaine on sitten sitä osastoa jotka voisi jättää boksista kokonaan pois yhdessä terveellisten syötävien kanssa. Vesipesu kunniaan. Tämän hinta on 4,90€ per tuubi.

TAAS MANNA KADARIA. En paremmin sano. Ei onneksi kuitenkaan sitä iänikuista primeria (oli kyllä vaihtoehtoisena tuotteena yhdessä tämän kulmapaletin ja -kynän kanssa) joka on tullut  boksissa jo ainakin kerran entuudestaan. Sikäli ymmärrän erittäin hyvin turhautumisen jos boksista se tässä kuussa löytyi. Tämä kulmapaletti kuulostaa hyvältä ja menee ilman muuta kokeiluun. Tätä ei Suomesta edelleenkään saa, mutta hinta dollareina on $15.

Mizonin Joyful Time  Bamboo Sheet Mask oli kiva juttu, sheetmaskit on the shit niinsanotusti. En muista kokeilleeni juuri näistä naamioita lainkaan joten testaan mielelläni. Yhden naamion hinta on n. 2,50€. Saatavilla Stockmannilta ja Bearel.fi:sta. En tiedä oliko näistä tarjolla muitakin kuin tätä bambu-versiota.


Boksin tuotteiden yhteenlaskettu arvo oli pyöreästi 49,50€, eli tällä tavalla ajateltuna rahalle tuli kyllä vastinetta.

Mitä mieltä sinä olit joulukuun Bettestä, jos se sinulle tulee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti