lauantai 3. lokakuuta 2020

Syys-lokakuun suosikkeja!


Moikka!

Hetkinen on taas kulunut viime kerrasta, mutta on siihen jotain valideja syitäkin: Fiona, pennut ja niihin liittyneet pienet kriisit, uusi työpaikka (tai oikeastaan kaksi), uusi vuokrahevonen.. Ne ovat täyttäneet päiviä tehokkaasti viime aikoina, mutta nyt ajattelin kertoa teille vähän tämän syksyn suosikeistani. Olen kaikkia näitä käyttänyt jo jonkin aikaa (ja luonnollisesti pidän niistä kovasti), ja mukana on monia eri tuotetyyppejä, hiustenhoidosta meikkeihin.

Kuvat voisivat olla paremmat, mutta nyt ei motivaatio riittänyt kuvailemiseen vaan halusin päästä kirjoittamaan :D Yhtä tuotetta lukuunottamatta tuotteet ovat itse ostettuja. Pr-tuotteen merkkaan *:lla. Linkit eivät olle affiliate-linkkejä enkä hyödy niiden klikkailusta.


Kesän keskivaiheilla sain Lookfantasticilta You Glow Girl-tuotesetin jossa yhtenä tuotteena oli tämä Grow Gorgeousin Intense Thickening Conditioner*. Tämän tuoksu on oikeastaan aika kamala, kuin 70-luvun miesten hajusteet, mutta se hoitaa hiuksia hyvin ja jättää ne sileiksi eikä myöskään lätsäytä. Muuta tuuheuttavaa vaikutusta en ole kylläkään huomannut. Tätä saa edelleen Lookfantasticilta, hintaan 20,45e.

Mun ainoa kuukausiboksi on tällä hetkellä Facetoryn 7 Lux, jossa tulee 7 sheetmaskia ja yleensä yksi lisätuote kerran kuukaudessa, ja muistaakseni tämä Leegeehaamin Life Pure Cleansing Oil-puhdistusöljy on sieltä tupsahtanut. Otin tämän käyttöön Hada Labon hyaluronihappo-putsariöljyn loputtua, ja olen tykännyt tästä kovasti. Tuoksu on mieto ja muistuttaa MAC:n puhdistusöljyn hieman kanelipullamaista tuoksua. Puhdistaa tehokkaasti ja huuhtoutuu kasvoilta vaivatta. Suuri suositus! Skincity taitaa myydä tätä, mutta ilmeisesti merkin nimi on vaihtunut. Pullo ja logo näyttää kuitenkin samalta, hintaa 24,80e.

The Saemin Healing Tea Garden Green Tea Cleansing Water valikoitui seuraavaksi misellivedeksi (tai puhdistusvedeksi, mitä nämä korealaiset ovat ollen hieman hoitavampia kuin länkkäri-misellit) ja tämä on ollut oikein hyvä. Tuoksua ei juurikaan ole (eikä haittaa, vihreän teen tuoksu ei ole suosikkejani) ja on tehokas. Suuret suosittelut myös tälle, pullokin on mukavan kokoinen ja kestää hyvän aikaa. YesStylestä tämä 300ml pullo näyttää kustantavan edulliset 13,60e.

Ihastuin oikeastaan vasta aika myöhässä tähän Gerard Cosmeticsin Slay All Day Coconut-meikinkiinnityssuihkeeseen (Beautybaylla, hintaa 17,75e) - olen omistanut sen jo hyvän aikaa mutta nyt olen käyttänyt sitä enemmän ja huomannut sen pitävän meikin todella hyvin paikallaan päivän aikana...


...etenkin jos sen parittaa tämän Maybelline Superstayn kanssa. Erittäin jeppis yhdistelmä. En nyt tiedä tuosta 24h kestosta, mutta hyvä kesto joka tapauksessa. Maybelline on peittävä, muttei maskimainen, kunhan kohtuudella käyttää. Tykkään! Tätä saa mistä tahansa marketista joka Maybellinea myy.

ElishaCoyn My Balance Mistin ideana on siis suihkuttaa tätä heti putsauksen jälkeen kasvoille, tämä on lievästi happoinen ja palauttaa ihon ph-tasapainon pesun jälkeen niin että iho on vastaanottavainen hoitotuotteille. Erittäin helppo käyttää ja olen pitänyt kovasti!

Näistä vähiten aikaa käytössä on ollut tuo Lumenen Ajaton-sarjan Pressed Serum. Periaatteessa siis voidemaisessa muodossa olevaa seerumia, vähän paksumpaa kuin mitä seerumit useimmiten ovat. Tuoksu on mukava, mieto mutta sen kuitenkin haistaa. Iho tuntuu tästä pitävän, kosteuttaa ja ravitsee tarpeeksi. Tämän saatavuus on erinomainen, varmasti joka paikka joka Lumenea myy, myy myös tätä, mutta edullisimman hinnan täysikokoiselle purkille löysin Bangerheadilta (31,42e).

Bohon Compact Foundation on siis purkkimuodossa oleva luonnonkosmetiikan meikkivoide, josta olen pitänyt kovasti heti siitä asti kun sen 4Organic Storesta tilasin, silloin oli muistaakseni tarjous kaikista Bohon tuotteista -20% tai vastaavaa, kotiutin tämän ja suositun peitepuikon silmänalusille. Anyway, tällä saa erittäin luonnollisen ja ohuen pohjan jossa kuitenkin keskitasoisesti peittoa. Tämä näyttää purkissa tosi tummalta (mulla on sävy 02 Beige Clair) mutta sulautuu kasvoilla oikein sopivaksi. Kannattaa kokeilla, jos et ole löytänyt omaasi luonnonkosmetiikan meikkivoiteista tai etsit muuten vaan luonnollista ja ohutta lopputulosta. Lisäksi tämä on valmistettu Italiassa, kiva kun tuote valmistetaan Euroopassa. Hintaa 4Organic Storessa 16e.

Mitkäs on olleet teidän syksyn suosikkituotteita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti