maanantai 22. toukokuuta 2017

Boxycharm - Huhtikuu '17

Hups! Tuli otettua spontaani ja odottamaton 2 viikon blogiloma. Tässä välillä olin kyllä blogin suhteen silti produktiivinen; materiaalia uusiin postauksiin on varmaan 20 aiheen verran.
Tässä välissä tuli siis vierailtua keväisessä (tai no, kyllä +28 meikäläisille on jo kesäistä..) Pariisissa katsomassa maailman parasta jääkiekkoa, syömässä hyvin ja shoppailemassa Sephorassa. Toki pakollisia nähtävyyksiä piti käydä vilkaisemassa. Huomasi hyvin kyllä seurueestamme ettei nyt ihan oltu varauduttu täyteen kesään; minulta paloi rintakehä, isältäni päälaki ja mieheltä naama. Oh well, Carrefourista Aftersunia ja matka jatkuu.

Lomaa on vielä muutaman päivän verran, ja se kulunee kodin järjestelemisen ja bloggailun parissa, sillä nappasin matkalta mukaan myös kivan pienen kurkkupöpön joka on vaivannut kohta viikon verran. Koko pää ihan tukossa ja kurkku turvonnut. Mutta mitäs pienistä, nyt tutustutaan viime kuun Boxycharmiin joka saapui maaliskuun Boxyn kanssa samaan aikaan (kun maaliskuun boksi unohdettiin lainkaan lähettää ensin..). Totutusti, kaikki samaa aihetta sivuavat postaukset löydät Boxycharm-tunnisteen alta.


Huhtikuun Boxyn kantava teema oli "Boho Glow", mitä se sitten tarkoittaakaan. En ihan heti keksinyt varsinaisia yhtymäkohtia tuotteet vs. teema (paitsi tuon hehkun osalta) mutta oh well, ei kai se niin tarkkaa ole.
Boxyn mukana tulee aina tuotelappunen, jossa mainittu tuote, käyttötarkoitus, #Boxytip eli vihje tuotteen parhaaseen käyttötapaan, hinta sekä merkin omien sivujen osoite. Tosi kätevää, onneksi melkein kaikissa bokseissa tällainen lappunen löytyy.
Kaikki tuotteet olivat täysikokoisia.


Boksin ensimmäinen tuote aiheutti heti innostusta, sillä tuotesarjan hiusnaamio on tuttu ja tykätty jo aiemmasta Boxysta. Kyseessä siis Project Beautyn Hairgurt Smoothing Yogurt Shampoo ihanassa mansikka-banaani-tuoksussa. Niin tämän kuin aiemmin tulleen hiusnaamion tuoksu on JUMALAINEN! Innolla testiin, toivottavasti on yhtä hyvä kuin tuo naamiokin. Tuotteen ovh on $10, ja tätä voi tilata käsittääkseni suoraan Suomeen merkin nettisivuilta.


Seuraava tuote, tai oikeastaan merkki, on tuttu aiemmin ainakin Lip Monthlysta, sillä Cargo Cosmeticsin metallinhohtoinen Essential Lipgloss-huulikiilto paljastui laatikosta seuraavana. Sävyn nimi on Umbria ja hinta melko suolaiset $16. En ehkä ostaisi täydellä hinnalla. Lookfantastic on joskus myynyt näitä kiiltoja, mutta enää niitä ei ilmeisesti saa suoraan Suomeen mistään. Tuotteen tuoksu on tosi kiva, kuin sulaa toffeeta!


Seuraavana sitten nimensä mukaisesti Boho Glow'ta, kun käsiin osui Ofran Highlighter sävyssä Rodeo Drive. Jee, mulla ei ollutkaan ennestään yhtään Ofran highlighteria ja kuuleman mukaan nämä on tooodella hyviä. Sävy on ehkä minun kalmaiselle naamalle vähän turhan tumma ja lämmin, mutta jospa sitä kerrankin ruskettuisi niin ehkä tämä sitten istuisi vähän paremmin. Kaunis on joka tapauksessa, ja tosi pigmenttinen! Ovh melko suolainen $35 ja merkkiähän myy Suomessa Koreina, jossa hinta on 33,50€ (tuote tällä hetkellä loppu). Toki myös esim Jeffreen korostuspuuterit maksavat saman verran joten ei tuo hinta mitenkään mahdoton ole.




Seuraava tuote olikin mielenkiintoinen, nimittäin Measurable Difference-merkin laaja Concealer Palette jossa yhteensä 16 eri sävyä joten sopii lähestulkoon jokaiselle ihonsävylle. En ole tätä vielä testannut, mutta tästähän saa samasta paletista niin peitevoiteen, korostajan kuin varjostusvärinkin ainakin mikäli oma ihonsävy on ennemmin lämmin kuin kylmä. Testiin! Hintaa paletilla on mielestäni kohtuulliset $19.99. En saanut ihan tarkkaa tietoa merkin nettisivuilta että toimittavatko Suomeen (epäilen etteivät), mutta Shipiton avulla pitäisi onnistua.



Viimeisenä boksin pohjalta löytyi vielä PÜR:n Blend Squad 3-Piece Contour Blending Sponges-setti jossa siis kolme eriväristä meikkisientä käytettäväksi joko kosteana tai kuivana. Sienet eivät sisällä lateksia ja ovat non-allergenic myös. Tällä siis saa hyvin tehtyä meikkipohjan, varjostukset, korostukset ja bakingin myös. Hintaa setillä on $36, aika paljon toki kolmesta sienestä mutta muistakaamme BeautyBlenderin hinnat. Innolla testiin, onko tästä haastamaan suosikkiani RealTechniquesin sientä. Settiä saa tilattua merkin omilta sivuilta esimerkiksi Shipiton avustuksella.


Sellainen setti tällä kertaa! Kivoja tuotteita ja kaikki oikeastaan uusia tuttavuuksia, jotka tulevat itselle käyttöön.
Tuotteiden yhteishinta on nopeasti laskettuna 117 dollaria, ja Boxycharm kustantaa 21 dollaria per kuukausi + postikulut Shipitolta Suomeen (noin 10-15 dollaria) eli postituksenkin jälkeen rahalle saa erinomaisesti vastinetta.
Boxycharm onkin jenkkilästä tulevista kuukausibokseista ylivoimainen suosikkini.

Miltäs vaikutti, tulisiko tuotteet omaankin käyttöön?

18 kommenttia:

  1. Oi vitsit miten ihana sisältö! Ofran highlightereista oon itsekin kuullut hurjasti kehuja ja toi on kyllä hurjan kaunis<3 Tykkäsin tosi paljon Lip Monthlysta tulleesta Cargo Cosmeticsin huulikiillosta ja toikin näyttää sävyltään tosi upealta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi ofran highlighter on kyllä ihana, joskin aika kultainen ihan sananmukaisesti :D

      Poista
  2. Toi concealer paletti kyllä mahdollistaa kasvojen muokkauksen ihan maksimiinsa jos tosiaan sävyt käy. Hyvä setti taaskin!

    VastaaPoista
  3. On kyllä mahtava boksi, ehkä pitäisi joku päivä itsekin kokeilla, vaikka koen Shipiton vähän työlääksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti se ei oo ollenkaan työläs, kun siihen vaan tutustuu!

      Poista
  4. Huippuhyvä sisältö! Voisiko Bette Box ottaa oppia..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi... luulis että Suomenkin mittakaavalla vois jotain inspiroituneempaa saada aikaiseksi kun iänikuiset Herbinat (joissa ei itsessään ole mitään vikaa!) ja hammastahnat.

      Poista
  5. Kiva boxi:)
    Ofran highlighterin ottaisin riemusta kiljuen;)
    Onpas Cargon huulikiillolla hintaa! Mulla on mielikuva, että Cargon tuotteet olis paljon edullisempia.

    VastaaPoista
  6. Nyt oli kyllä kiva sisältö! Toi peiteaine paletti, meikkisienet ja highlighter oli ehdottomasti mielenkiintoisimmat :)

    VastaaPoista
  7. Ihana sisältö tässä boxissa! :)

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtava sisältö, tykkäisin kaikesta!

    VastaaPoista
  9. Mä tykkäsin kovasti tästä huhtikuun boksista, kaikki paitsi huulikiilto jäi omaan käyttöön :) Ja highlighter, koska se mulla jo oli, kiva kuitenkin :D

    VastaaPoista