maanantai 23. lokakuuta 2017

I Love Me-messuilua - ostokset ja muuta!

Hellou! Joko I Love Me-postaukset tulee korvista ulos vai jaksatteko vielä yhden? Tässäpä se tulee!




Olin siis messuilla tänä vuonna bloggaajapassilla varustettuna. Paikalla olin heti perjantaina 10 jälkeen, ja voi jestas miten paljon ihmisiä paikalla oli jo siihen aikaan! Perjantaina ja lauantaina oli paljon odotettu Jeffree Star Meet&Greet (en itse tuohon osallistunut) jonka takia Oletkaunis.fi:n piste oli pe ja la pahoin ruuhkautunut enkä itse esimerkiksi jaksanut jonotella puolta tuntia yhden huulipunan takia. Muutoinkin isot osastot (Beauty Pop Up, NYX, Organic Shop) olivat paikoin todella ihmisiä täynnä.




Ei hätää, ostoksia sain kuitenkin tehtyä ihan mukavasti, ja niiden joukossa onkin paljon uusia tuotteita kokeiluun! PR-näytteenä sain Naturativin pisteeltä vartalovoin ja suihkugeelin, ja ostin sieltä myös maailman parhaimman tuoksuisen käsirasvan (tuoksuna karpalo-sitruuna), jolla hintaa oli nyt vain 10€.




Jolien pisteellä oli paljon kaikkea mielenkiintoista, muunmuassa nämä alla olevat tallentuivat kameraan. Tuo Iroisien naamio oli todella jännän tuntuista iholla, sellaista geelimäistä. Ihan erilaista kuin naamion voisi olettaa olevan!




Muita ostoksia olivat Ziajalta vuohenmaitoshampoo ja -hoitoaine, misellivesi, huulirasva ja yö- sekä päivävoide Sensitive-sarjasta. Kevin Murphylta ostin tuollaisen kokeilupakkauksen, jossa mukana shampoo, hoitis ja leave-in hoitoaine. Lakuja piti ostaa myös tottakai ;-) Beauty Pop Upin pisteeltä kotiutin todella mielenkiintoisen huulirasvan - tämä Oh Yeahh! lupaa nostaa kehon serotoniinitasoja 20 prosentilla. No, uskoo ken haluaa, mutta kokeiluun se oli ilman muuta saatava. Toistaiseksi en ole huomannut mielialan nousua sitä käyttäessä :D





Sellaisia ostoksia messuilta siis! Oliko tuttuja tuotteita joukossa? Ziajan hinnat oli muuten todella kohtuulliset, tuo shampoo-hoitissetti maksoi 4,90€ ja naamarasvaduo taisi olla 8,90€. Tuota misellivettä olen kuullut paljon kehuttavan, joten tottakai se lähti mukaan.

Harmittamaan jäi lähinnä jäätävä tungos, olisin todella halunnut ostaa yhden Jeffreen huulipunan sekä Organic Shopin tuotteita. No, maailmanloppu tämä ei ole, niitä saa kyllä netistäkin tilattua ja Sokokselta ostettua.

Kivaa joka tapauksessa oli, ja ehdottomasti ensi vuonna uudelleen. Kiitos myös seurana olleelle Elina Eveliinalle ja hänen kaverilleen, mukavaa oli vaikka mun energiatasot ei jaksaneet olla kovin kauaa lopulta paikan päällä.




Kävitkö messuilla? Mikä oli parasta?

8 kommenttia:

  1. Ihana messusaalis sullakin<3 Noista Kevin Murphyn tuotteista haluaisin ehdottomasti kuulla tarkempaakin arvostelua! Ja siis mikä toi huulirasva on? :D Tosi vaikea uskoa, että se oikeati nostaisi niitä serotoniinitasoja, ainakaan noin paljon. Mutta joo, eipä siinä jos tuote muuten on toimiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, laitan Murphyt postaus- ja testilistalle pikimmiten! Ja samaa mieltä tuosta huulirasvasta - mutta perusrasvana tuntuu toimivan oikein hyvin!

      Poista
  2. Kivoja messulöytöjä olet tehnyt :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kivat ostokset:) Tykkään itse kovasti Ziajan tuotteista, mutta tällä kertaa en ostanut niitä messuilta, kun tuli Puolasta ostettua riittävä satsi.
    Olisi ollut kiva nähdä, mutta jotenkin messuhulina imaisi mukaansa, mutta ensi vuonna sitten, toivottavasti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla ainakin meni messut niin hulinalla ohi ettei nähnyt ketään muita kun omat seuralaiset about :D Ensi vuonna uudelleen paremmalla onnella!

      Poista
  4. Oli ilmeisesti aika hullu meno messuilla Jefree Starin takia! En itse messuille päässyt, mutta ehkä ensi vuonna..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin! En ollut odottanut vielä perjantaiaamuna ihan niin kovaa ryysistä..

      Poista