torstai 21. helmikuuta 2019

Uutuus Suomessa; Physician's Formula

Moikka!

Jotkut teistä on varmasti jo tietoisia että amerikkalainen drugstore-merkki Physicians Formula on rantautunut nyt myös Suomeen ja on saatavilla valikoiduista K-Citymarketeista (koko lista täällä). PK-seudulla merkkiä löytyy Vantaalta Jumbon, Myyrmäen ja Koivukylän cittareista, Espoon Iso Omenasta ja Helsingissä Ruoholahdesta ja Malmilta.



Itse kävin ruokaostosten lomassa piipahtamassa Koivukylän Citymarketin kosmetiikkaosastolla (kuten joka kerta siellä käydessä.. kröhöm) ja siellä hylly ja tuotteet odottivat ostajiaan. Kato hyllyillä oli melkoinen, sana on siis kiirinyt mutta suosituimpiakin tuotteita oli vielä muutamia kappaleita jäljellä. Olen ennestään tuttu suositun Butter Bronzerin kanssa, mutta oikeastaan muuta en ole merkiltä kokeillutkaan ja asiaintilahan oli välittömästi korjattava. Nappailin siis mukaani muutamia juttuja ja ajattelin että käydään ne läpi tänään, kun olen ehtinyt kaikkia jo kokeilla ja muodostaa ensimielipiteen. Näistä tuotteista ei muuten tuoksua tule, toisinkuin tuo Butter Bronzer joka tuoksuu tosi vahvasti kookokselle ja täten ei ole tuoksuherkkien ensimmäinen valinta kyllä.


Olen kuullut tästä The Healthy Foundation-meikkivoiteesta vain hyvää, ja puheet eivät olleet väärässä - tämä on loistava! Tarpeeksi kosteuttava talvi-iholle joka helposti on kuiva, mutta pysyy kuitenkin puuterin alla suht hyvin mattana. Sävyvalikoima ei ole turhan laaja (ainakaan täällä saatavista) mutta tämä vaalein sävy pelittää mun vaalealla iholla varsin hyvin. Tässä on aurinkosuoja SPF20 mutta toki kesäisin kannattaa alle heittää ihan oikeaa aurinkosuojaa eikä luottaa vain tähän. Tämä teki kauniin pinnan iholle jo yksistään mutta yhdessä puuterin kanssa tulos oli matta, muttei kakkumainen vaan tosi kiva ja nätti. Suosittelen siis suuresti kokeilemaan! Tässä ei ole pumppua vaan samanlainen applikaattori kun useimmissa peitevoiteissa (sekä esimerkiksi Tarten Shape Tapessa ja Makeup Revolutionin dupessa) mutta isompi ja sekin toimi mainiosti. Tässä oli hintalappu 17,90€ eli meikkivoiteeksi varsin kohtuullinen.




Ja palkinto kauneimmasta ripsiväristä menee tälle VaVaVoom mascaralle. Siis oikeasti, punaista ja nuo tummat osat ovat samettia ja lisäksi vielä korkkari koristeena. Tässä on iso kuminen harja, joka ei välttämättä ole kaikkien mieleen, itsekin tykkään enempi käyttää hieman pienempiä, ei-kumisia yksilöitä. Käytän ripsivärin alla aina tuuheuttavaa primeria joten tämän volyymiatuovuudesta en osaa antaa ihan autenttista arviota, mutta primerin päällä tulos oli ihan ookoo, ei mitenkään ylivoimaisen wow-efektin tuova. Tuntui että harjasta ei saanut ripsiin tarpeeksi tavaraa vaan joutui harjailemaan edestakas sivulta sivulle että massa tarttui ripsiin ylipäätään. Propsit siitä että vaikkei ole vedenkestävä niin ei leviä silmien alle vaan pysyy siellä missä pitääkin ja lähtee helposti kasvojenpuhdistusaineella pois (itse käytän aina öljyä ensimmäisenä ja sillä nyt lähtee lähes kaikki ripsivärit). Eli jos tykkäät ripsivärissä isosta, kumisesta harjasta niin kokeile tätä! Hintaa oli 14,90€ joka on sekin kohtuullinen, jos ajattelee että Maybellinen ja Lorkun ripsivärit on usein siinä 19,90€ luokkaa.




Sitten pari puuterista kasvotuotetta. Olen viimeaikoina ollut ihan obsessoitunut hankkimaan aurinkopuutereita eikä tässäkään poikkeusta tehty, mukaan nappasin Bronze Boosterin jossa hyvä sävy myös vaalealle, kylmäpohjaiselle iholle. Pigmenttiä saisi olla hitusen enemmän, mutta ei tällä ainakaan övereitä saa tehtyä. Hintaa 17,90€ joka saisi olla mielestäni muutaman euron vähemmän. JA kuten sanottu niin merkin Butter Bronzer peittoaa useammat kalliimmatkin ja niin myös tämän. Saisi mielestäni napata siveltimeen kiinni vähän tehokkaammin.

Superkauniin ulkonäön omaava Powder Palette on luokitettu viimeistelypuuteriksi mutta se on kyllä niin hohtava että käytän ainakin itse ihan highlighterina ja siinä tämä toimii erinomaisen hyvin olematta liian häikäisevä ja näin ollen sopiva arkikäyttöön. Sävy ei ole ihan valkoinen vaan sekoitus vaaleanpunaista ja nudea ja se sopii ainakin omalle iholleni erinomaisesti. Pigmenttiä on hyvin, mutta taasen sen verran että överit saa lähinnä kerrostamalla. Sivellin nappaa tuotetta tosi hyvin ja tätä on mukava käyttää. Hintaa oli euron vähemmän kuin aurinkopuuterilla, eli 16,90€.

Ylläolevasta swatch-kuvasta ei nähtävästi oikein selvää saa, mutta ylempänä siis Bronze Booster ja sen alla tämä Powder Palette joka ei kovin pigmenttiseltä kuvassa näytä mutta on sitä kuitenkin :D Aurinkopuuteria olen swatchiin kerrostanut pari-kolme kerrosta jotta sain sävyn näkyviin.


Merkin pakkaukset ovat kyllä tosi nättejä! Olen tosi tyytyväinen että Suomeen tulee näitä merkkejä ja ovat helposti saatavilla (tosin vain isoista kaupungeista mikä on tylsää, mutta ehkä ymmärrettävää kun merkki on vasta täällä lanseerattu - voisi ajatella että tulee useampiinkin cittareihin jos ja kun kiinnostus ja myynti kasvaa).

Mitenkäs siellä, oletteko merkkiin tutustuneet ja muodostaneet mielipiteenne, löytäneet ehkä jo oman mielipiteenne? Let me know!

4 kommenttia:

  1. Mä ihastelin tuotteita viime viikolla ja ostin luomiväripaletin.Tosin hieman petyin siihen, sillä luomivärit pölisee ihan hirveästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei olekaan näiden luomiväreistä kokemusta, mutta harmi jos ne on tosi pölyisiä :/ miten on pigmentin kanssa?

      Poista
  2. Olen käynyt parissa cittarissa kurkkimassa, muttei ole tärpännyt. iHerbistä ostettu Butter bronzer odottaa postissa, koska ehdin sen tilata ennen kuin uutinen PF-tuotteiden saapumisesta Suomeen tavoitti minut :)

    VastaaPoista
  3. Ostin CC-puuterin, testerin perusteella vaikutti hyvältä ja oli kaunis pakkaus. En ole vielä testannut, kun haluan saada edellisen puuterin loppuun ensin. :)

    VastaaPoista