sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Ostokset Hulluilta Päiviltä


Heippa!
Stockmannin perinteiset Hullut Päivät olivat viikko sitten keskiviikosta sunnuntaihin, ja tokihan minäkin kävin humputtelemassa ja muutama kiva juttu tarttui mukaan. Rahaa ei mennyt paljon, ja yritin olla hyvin reasonable ja tehdä tarveharkintaisia ostoksia.. No joo, jos kahta ykkösvaiheen putsaria voi kutsua tarkoituksenmukaiseksi :D Anyway, käydäänpä asiaan.





Olin jo etukäteen katsonut, että tämän Sensain Step 1 Cleansing Oil-puhdistusöljyn haluan ostaa kokeiluun. Käytin loppuun vihdoin kaikki ykkösvaiheen puhdistajat (lukuunottamatta Misshan Flower Bouquet-öljyä joka asustaa suihkussa) joten tilaustakin tälle oli. Joudun ikävä kyllä vähän antamaan negatiivista palautetta; kasvoille hierottaessa meikki tuntuu kyllä irtoavan mutta se jää inhottavaksi mömmöksi kasvoille, joka ei huuhtoudu edes kakkosvaiheen putsarin avustuksella. Näin ollen kasvot ovat ihan meikissä vielä kaksoispuhdistuksen jälkeen ja vaatii useita vanulapullista misellivettä puhdistuakseen, ja näin ollen tämä ei kyllä toimi minulla lainkaan. Todella harmi, olisin niin kovasti toivonut tämän toimivan sillä Sensain tuotteet ovat pääasiassa oikein hyviä. Yritän vielä muutaman kerran päästä tämän kanssa sinuiksi, mutta jos ongelmat jatkuvat niin tämä saa etsiä uuden kodin. Hullarit-hinta tälle 150ml pullolle oli 34,90€.

Kulmakyniä kuluu tasaiseen tahtiin, joten tarjoushinnalla 3,90€ (muistaakseni) kotiutin tämän Maybelline Master Brow:n suklaanruskeassa sävyssä (jota en tietenkään muista :D seriously alan muistuttaa dementikkoa) ja se on hyvä, perusmallin kulmakynä. Ei mitään mullistavaa mutta toimii arkikäytössä mallikkaasti. Päässä on harja, mikä on hyvä asia.



Lumenen Sisu-sarjan hoitoneste kiinnitti huomion välittömästi, ja kävinkin samantien nuuhkiman että olisiko tässä sama tuoksu kuin saman sarjan seerumissa. Ja olihan siinä! En ole varsinaisia hoitonesteitä Lumenelta käyttänyt, vaan lähinnä sitä oranssissa putelissa olevaa Valo-sarjan hyaluronitiivistettä sekä Lähde-sarjan seerumia (sininen pullo). Hoitonesteet on muutenkin kovassa huudossa tällä hetkellä, joten innolla kokeilen tätä! Nyt käytössä on Etude Housen Collagen-sarjan vastaava. Tämän hinta oli 16,90 / 150ml. Tämän pitäisi siis suojata ihoa ilmansaasteilta ja epäpuhtauksilta sekä tuoda kosteutta iholle ennen kosteusvoiteen levittämistä. Minun piti muuten ostaa tämän sijaan saman sarjan puhdistusöljy mutta löysin kassista tämän .-

Originsin Cleansing Makeup Removing Jelly-puhdistushyytelö (ok :D) oli sen verran mielenkiintoisen kuuloinen, ja hintaakin oli vain 11,90€ joten tokikin nappasin sen kokeiluun. Tämä on siis ykkösvaiheen putsari, levitetään kuiville kasvoille, kastellaan kädet ja emulgoidaan jolloin hyytelö muuttuu maitomaiseksi puhdistajaksi ja irrottaa iholta meikkivoiteen ja ihan hyvin myös ripsivärin. Tuoksua tässä ei juurikaan ollut, mikä monelle on varmasti hyvä asia. Tavaraa tuubissa on 100ml.

Sellaisia ostoksia.
Mitä teille tarttui hullareilta mukaan, vai ärsyttääkö moinen osto-häppeninki?

8 kommenttia:

  1. Todella ikävää et Sensai käyttäytyy sulla noin mä en ole ikinä moista huomannut, ehkä siinä on sitten syynsä miksi sensain toisen vaiheen puhdistajat on todella vaahtoavia ja napakasti peseviä. Mä itse kyllä olen käyttänyt tätä muiden putsareiden kanssa, eikä ikinä ole moista tapahtunut. 😮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin kyllä tosi pettynyt.. Täytyy kokeilla tuota vielä selkeästi pesevämmän kakkosputsarin kanssa, tuo mikä mulla on nyt ollut käytössä on lempeän maitomainen niin siinä ei ehkä tehot vaan riitä. Otan Madaran vaahtoputsarin kokeiluun siis. Yleensä syksy-talviakselilla en uskalla niin peseviä käyttää, mutta haluaisin todellakin tykätä käyttää tuota Sensaita.

      Poista
  2. Olin Hullareilla töissä, taas. Mutta kyllä mä muutaman ostoksen tein. Ylipäätään, alan ehkä olla sillä kannalla, että tuollanen ostoshäppeninki (hyvä sana!) on hiukan korni. Jengi menee aivan sekaisin kun on halpaa tavaraa, enkä vaan voi käsittää sitä. Kassan takana sitten vaan seuraa, kun ihmiset suoranaisesti juoksevat ja tönivät. :D

    Mutta tosiaan, ostin enemmänkin tavaraa kotiin: menninkäisenlehden, kukkaruukun, puisen voiveitsen, kylppärinmaton ja palan Bronnleyn saippuaa. Mielestäni melko maltillinen saldo. Mitään näistä en etukäteen suunnitellut ostavani, joten sikäli hups.

    VastaaPoista
  3. Tuo Lumenen hoitoneste on ihan paras! Ärsyttää oikein etten pystyny enää sitä pakkaamaan tänne mukaan, ei riittänyt tila matkalaukussa :((

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon nyt pari kertaa kokeillut ja se vaikuttaa tosi hyvältä! Rakastan tuota Sisu-sarjaa ja haluaisin hankkia kaiken siitä itselleni.. ehkäpä kohta hankinkin :D

      Poista
  4. Mä jätin hullarit tänä(kin) vuonna väliin kun satsasin messuille :)
    Mutta kivoja ostoksia olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas yritin säästää vähän molempiin, ja jopa onnistuin siinä :P

      Poista