sunnuntai 7. lokakuuta 2018

The Bad Bin - kosmetiikkapettymyksiä



Heippa!
En ole tällaista postausta vielä tehnytkään, joten here goes. Kyseessä on siis tuotteita joihin olen pettynyt enkä ole saanut toimimaan niitä omalla iholla/meikatessani. Kyseessä on yksi tuote jonka olen saanut blogia varten (Luana's puhdistusöljy), muut olen ostanut itse.

Huomio! Jos joku teistä kiinnostuu näistä tuotteista ja haluaa niitä kokeilla, niin pistäkää sähköpostia ja neuvotellaan hinnasta (Luana's öljyn saa ostaessa jotain kaupanpäälle). Tuotteita on käytetty jokaista max 2 kertaa (paitsi puhdistusöljy jota käytetty noin 8krt).



kaksi vasenta swatchia näistä paleteista, oikealla TF:n aurinkopuuteri joka ei ole tällä listalla


CARGO COSMETICSin kaksi palettia olivat pettymyksiä. Olen saanut nämä muistaakseni Look Incrediblen kuukausiboksista. Sävyt ovat kauniita ja käyttökelpoisia, mutta mielestäni pigmenttia saisi olla enemmän. Kyllä näissä sitä jonkinverran on ja ovat varmasti hyviä aloittelevalle meikkaajalle, mutta mä tykkään että väriä saa siveltimeen enemmän. Nämä eivät ole mitään halpoja paletteja jos ostaa merkin sivuilta ne; yksi paletti kustantaa 34 dollaria. Molemmissa paleteissa tuli kaksipäinen sivellin mukana, joka ei kylläkään ole kovin luksusta vaan melko hintelä kaveri. Kuvissa swatchit näyttävät kyllä kivoilta, ja tulinkin ajatuksiin että pitäisikö näille antaa vielä mahdollisuus.. mutta ei, staying strong, mulla on mieluisampia paletteja kymmenittäin ilman näitäkin.





TARTEn Shape Tape Matte Foundationista mulla oli kovat odotukset, mutta jouduin pettymään. Tämä ei vaan toimi mun pintakuivalla sekaiholla, ja korostaa pienimpiäkin kuivia kohtia. Sävy Fair Neutral on kylläkin passeli mun ihonsävylle. Tässä on samanlainen aplikaattori kuin Shape Tape-peitevoiteessa. Uskoisin tämän kyllä sopivan rasvoittuvalle iholle hyvin. Tekisi mieli kokeilla tästä sitä kuivemman ihon versiota, jospa se sopisi paremmin meikäläiselle. Tämän hinta Tarten sivuilla on 39€, ja sitä saa tilattua suoraan Suomeen ja muistaakseni näistä ei tule tullikuluja kun tulevat EU:n kautta.

MAKE UP REVOLUTIONin Fast Base Foundation Stick oli Lontoon tuliaisia, ja kokeilin tätä todella innolla. Harmikseni tämä ei kestänyt iholla kovinkaan kauan hyvänä vaan alkoi siirtyilemään ja rasvoittumaan nopeasti. Sävy F2 oli kyllä mun ihonsävyyn passeli, ja sävyvalikoima on laaja eli siitä plussaa. En tiedä saako tätä vielä Suomesta (ei taida saada) mutta briteissä tämän hinta on 5 puntaa. MUR:in tuotteet ovat kyllä ihan poskettoman edullisia, ja silti löytyy kivoja tuotteita (mullekin paremmin käyviä kuin tämä). Seuraavaksi haluaisin kokeilla uutta Conceal & Define-meikkivoidetta, joka lienee dupe Tarten shapetape-meikkivoiteelle, se kun pohjaa Tarten tavoin samannimiseen peitevoiteeseen joka julkaistiin jo aiemmin tänä vuonna.




MAKE UP REVOLUTION on taas tällä listalla ja tällä kertaa highlighterin takia. Tämä Strobe Highlighter sävyssä Ever Glow Lights on kenties huonoimpia koskaan kokeilemiani korostuspuutereita. Erittäin puuterinen, jauhoinen ja pigmentitön, josta ei irtoa minkäänlaista hohtoa. Ylläoleva swatchaus kertonee tarpeeksi. Ei tämänkään hinta päätä huimaa, mutta merkiltä löytyy roimasti parempiakin highlightereita.

ADESSE NEW YORKin Hi Definition Liquid Lipstick (putkilossa ei lue sävyä) oli kamala kokemus, mun huulilla ainakin. Tämä kirveli, kiristeli ja en pystynyt kovin kauaa sitä pitämään vaan piti pyyhkiä pois. Tämä tuli joskus Boxycharmin mukana. Olisi kiva tietää onko muilla ollut vastaavaa ongelmaa. Sävy itsessään on kaunis, punaruskea, joskin hieman geneerinen kun tuntuu että kaikilla on nudepuna joka on juuri tällaisen sävyinen eikä oikeasti vaalealla iholla nude lainkaan. Nämäkään eivät ole kovin edullisia, ovh on 24 dollaria. Samalla rahalla saa jotain laadukkaampaakin ostettua kyllä.


HALEYS RE:FINE Prime meikinpohjustaja oli ihan turha tapaus. Ei imeytynyt lainkaan vaan siirtyili meikkivoiteen mukana mihin sattuu. Tätä en kyllä suosittele kellekään, ja olisi taasen kiva tietää mitä mieltä muut on ja miten tätä oikeasti pitäisi käyttää jotta sen saisi toimimaan. Luulen kyllä ettei tämä sittenkään olisi mun suosikkeja.  Nyt kun katsoin merkin nettisivuja ja siellä olleita arvioita, niin kaikki 5 kommentoijaa ovat antaneet täydet pisteet ja kehuneet maasta taivaisiin. Then maybe it's just me.

COVERFX Blurring Primer tuli muutama kuukausi Boxycharmin mukana, ja olin tästä alkuun tosi innoissani. Jouduin silti pettymään, sillä en vaan huomannut tämän tekevän mitään eroa meikkivoiteen kestävyyteen tai siihen miltä se iholla näyttää. Jos jotakin, niin tämä tuntui siirtelevän meikkivoidetta ja lyhentävän sen kestoa siitä mitä se ilman primeria olisi. Luin joitakin arvosteluja ja niissä ihmiset tuntuivat kyllä pitävän, sanottiin olevan loistava rasvoittuvalle iholle. Voi siis olla että oma sekaihoni ei sitten ihan pariutunut tämän kanssa. Tämä on melko arvokas tuote, 38 dollaria, ja olisin todellakin toivonut löytäväni tästä luottotuotteen. Aina ei voi voittaa, eikä edes joka kerta.


LUANA'S ORGANIC Facial Cleanser puhdistusöljyn sain testiin blogia varten, ja otinkin tämän kokeiluun. Käytän puhdistusöljyä aina kun pesen meikit pois kasvoilta (suosin siis kaksoispuhdistusta) ja koen että mulla on jonkinverran kokemusta ja insightia siitä millainen on hyvä putsariöljy. Pidin tästä ensin, mutta muutaman kerran käytön jälkeen ikävä kyllä tämä ei ainakaan mun mittapuulla mieluinen ollutkaan. Tuote on tosi paksun öljyinen, ja kasvoille hieroessa (niin kuivaan kuin märkään ihoon, merkki suosittelee hierottavan kostealle iholle) tuntui vaan pyörivän iholla muttei liuottanut allaolevaa meikkivoidetta mihinkään. Ei myöskään irrottanut ripsiväriä tai muuta silmämeikkiä. Puhdistusöljyn funktio on mun käytössä se että meikkivoide ja muu meikki irtoaa, jonka pesen sitten kakkosputsarilla iholta pois. Tämä jäi kakkosputsauksenkin jälkeen iholle pyörimään eikä naama tuntunut kunnolla puhtaalta. Todella harmi, sillä halusin tykätä tästä ja tukea suomalaista yrittäjyyttä.


Tässäpä siis mun tuotepettymykset muutaman kuukauden ajalta.
Kiinnostaako teitä tällaiset postaukset? 
Teen mielelläni tällaisen uudelleenkin kun saan "bad binini" taas täyteen.

ps. Muitakin postausideoita saa heitellä kommenttikenttään.


4 kommenttia:

  1. Mulla ei ole näistä omakohtaista kokemusta, joten ei ole varaa sanoa mitään. Yleensä tosiaankin Makeup Revolutionin highlighterit on aika täräyttäviä, mutta harmi, että joukkoon on eksynyt yksi kalpeampi kaveri. Merkin meikkivoide-stickistä olen kuullut samaa, että se on aika rasvaisen oloinen, eww, ei oikein innosta, vaikka tuollainen stick on aika kätevä, jos on laiskalla tuulella.
    Bad binit kiinnostaa, joten mielellään saa tulla lisää:)
    Kivaa sunnuntaita Idsu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sieltä löytyy tosi hyviäkin yksilöitä mutta tää oli kyllä täysi huti. Olisin kovasti halunnut saada ton stickin toimimaan mutta minkäs teet :(
      Kivaa maanantaita Sari <3

      Poista
  2. On kyllä kamalan jauhoisen näköinen highlighter. 😱 En kyllä ihmettele ettet tykkää. 😅 Ehdottomasti kiinnostaa tämän kaltaiset jutut. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sai kuvassakin näkymään sen miten kamala se on :D en osaa kuvitella että kukaan olis tyytyväinen tuohon. Kiva että kiinnostaa, pitää tehdä lisää kun paljon tulee kuitenkin kokeiltua uusia ja vanhoja tuotteita!

      Poista